23.2.2005

Global citizen

Eri pöydissä puhutaan maailmankansalaisuudesta. Mikäs sen luonnollisempaa? Luohan jokainen sukupolvi oman tietoisuutensa ja toisaalta vain sellaiset organisaatiot säilyvät, jotka koko ajan uudistuvat, kuten mm. Lennart Meri on kirjoittanut.

Keskustanuorten vpj. Tytti Seppänen haluaa kulkea kohti suvaitsevampaa
keskustalaisuutta http://www.suomenmaa.fi/kolmosarkisto/1714040.html

Erityisen tärkeää meille on nostaa esille humanismin aate, jossa olemme kaikki yhtä arvokkaita toisiimme nähden, kirjoittaa Seppänen. Meidän tehtävämme ei ole arvottaa ihmisiä heidän rotunsa, uskontonsa, sukupuolisen suuntauksensa, työnsä yms. perusteella. Ihminen itsessään on aina arvokas ja se meidän tulee nähdä. Tätä on aito suvaitsevaisuus, mikä toisinaan puuttuu järjestöstämme ja Keskustapuolueesta. Jokaisella on oikeus myös mielipiteeseensä, mutta mielipiteen ei pitäisi vähentää kenenkään henkilön ihmisarvoa.”
Demarin päätoimittaja Kari Arolan yöpöydällä on ollut Jyväskylän yliopiston historian professorin Juha Sihvolan kirjoittama Maailmankansalaisen etiikka (Otava). Siinä pohdiskellaan globaalia moraalia, oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta Arolan mukaan mainion monipuolisesti useista filosofisista lähtökohdista. http://www.demari.fi/Article.jsp?article=1416

Jokainen ihminen on syntyperästään riippumatta tasavertainen kumppanimme, yhteisen maailman kansalainen, Sihvolan mielestä nyt on tarpeen omaksua maailmankansalaisen eettinen näkökulma, vaikka maailmankansalaisuutta tukevia instituutioita ei ole vielä olemassa. Maailmankansalaisuus ei ole vain kulttuurin ja matkustelun mukanaan tuomaa kykyä tulla toimeen missä tahansa.

"Se on ihmisyyden kunnioittamista ja sitoutumista pitämään jokaista toista ihmistä alkuperäisenä ja asemasta riippumatta tasavertaisena kumppanina."

Sihvola täsmentää, että ihmisyyden kunnioittamiseen ei riitä muodollisen demokratian takaaminen eikä toisten hyväksyminen tasavertaisiksi ostajiksi ja myyjiksi markkinatalouden myllyyn, vaan se on ihmisyyden monien ulottuvuuksien tunnustamista. Sihvola puolustaa humanismia, joka itse asiassa kovien arvojen vastakohtana edustaa kaikkein kovimpia arvoja.

"Kulttuuri ja moraali eivät ole yleishyödykkeitä, vaan yhteiskunnan olemassaolon välttämätön edellytys: ilman niitä eivät innovaatiojärjestelmät ja markkinat kauaksi kanna."

20.2.2005

Voimapaperista itsetuntoa?

Professori Marjatta Hietala perää suomalaisilta itsetuntoa.

http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:2:0:0,4:2:1:1:2005-02-20,4:284906,1:0:0:0:0:
Yksi keino lisätä itseluottamusta olisi Hietalan mielestä tarjota uusia malleja ja esikuvia. Hän on vakuuttunut siitä, että nuoriso tarvitsi muitakin samaistumiskohteita kuin popmusiikin edustajat.

Hietala otti esimerkin Italiasta. Italiassa ei esikuvia puutu, ja siellä nostetaan esiin ne italialaiset kotimaassa ja ulkomailla, jotka ovat saaneet jotain merkittävää aikaa. Hän muistutti, että Italiassa neroja palvotaan ja mielipidejohtajia ihaillaan; Italiassa jokaisen koululaisen oletetaan tietävän kirjallisuuden ja kuvaamataiteen merkkimiehet ja -naiset. - Kansakunnan pääoma käsittää kansakunnan rakentajat laajalla skaalalla, olivatpa he muotitaiteilijoita tai kirjailijoita, asuivatpa he Italiassa tai Italian ulkopuolella.

Niinpä niin, miksi meillä ei ole nuorison rakastamia moderneja kirjailijoita, kuten Italo Calvino, jonka useimmat italialaiset koululaiset mainitsevat suosikikseen?

Huippusuosittuja urheilijoita toki löytyy, mutta heidänkin inhimillisiä hairahduksiaan mediassa paisutellaan. Kelpaisiko Nico Rosberg, jonka Reenpää-suvun Seura nosti 2000-luvun euronuorison johtavaksi idolliksi? Nicohan ei edes puhu suomea, mutta onhan hänellä Suomen passi -ja runoilihan toisaalta jo Majakovski NL:n syntyrunossaan uuden ihmisen "voimapaperista", neuvostopassista, jonka edessä rajamiehet pokkuroivat.

5.2.2005

"Ihminen on ihmiselle ihminen" julisti Suomen Punainen Risti 3.1.2002 koko etusivun ilmoituksessaan HS:ssa.

Demari-lehti oli julkaissut mielipiteeni yleisönosastossaan 12.12.2001:

Ihmisen asia on meidän asia

Demareille oman aatteen tilan pitäisi mennä aina Suomen Pankin asian edelle, vaikka historiallisia yhtymäkohtia löytyykin. Onhan J V Snellmanin ohella suomalaista poliittista ajattelua kehittänyt toinen keskuspankkimies Mauno Koivisto.

Koiviston Tärkeintä on liike -ajattelun ydin lienee siinä, että niiden, jotka haluavat puolustaa pienen ihmisen asiaa, kannattaa varoa liittoutumista järjestöllisesti ylivoimaisesti aktiivisemman kilpailijan kanssa. Hän kävikin aikanaan kovaa taistoa kommunisteja vastaan.

Kuinka sitten tänään pitäisi suhtautua työväenjärjestöissä ilmenneeseen haluun kumppanuuteen valtiokirkon kanssa? Kirkkohan ei humaanista ilmeestään huolimatta koskaan unohda valituista valituimpien, toisin sanoen hyväosaisten, tarpeita. Siitä piispat pitävät kabineteissa huolen.

Missä kulkee raja, jonka yli ei kerta kaikkiaan voi mennä? Vaikenimmeko, kun urheiluhenkisen kansan hulluuden tartuttamaa hiihtäjää tai Matti Ahdetta yritettiin ajaa suohon, vai olemmeko velkaa läntisen sivistyksen kehittyneimmille virtauksille edes sen verran että ymmärtäisimme yhdenkin ihmisen asian voivan olla myös meidän asiamme, ja ettemme voi vaieta uskovaistenkaan julmuudelta?

Emme kai enää 2000-luvulla hyväksy ihmisten lokeroimista omiin karsinoihinsa niin että tyytyisimme voimattomina toteamaan ihmisen kohtalon olevan "firman" sisäinen asia nähdessämme häntä lyötävän kaikkein raskaimmalla moukarilla, kaikkivaltiaaksi väitetyn sanalla?

Heikki Rönkkö
Espoo

Blogitekstisuositus

Bonnierin ristin ritarit

Kahden totalitarismin välienselvittelyn tuloksena on läntinen ajattelu päässyt irti ns. tekstin kahleista - kaikki mitä voidaan sanoa, vo...