29.10.2007

Se joka tietää ei puhu, ja se joka puhuu ei tiedä

Pekingissä suurlähettiläänä toiminut Pasi Rutanen kirjoittaa uusisuomi.fi:ssä:

"Kiinan pragmaattinen ja kova poliittinen johto on ympäröinyt itsensä nykyaikaisilla teknokraateilla, joista monet on koulutettu lännen huippuyliopistoissa"

Mutta tuo luonnehdintahan sopii myös tämän päivän Suomen politiikkaan kuin hattu päähän!

Demokratiaa kehitetään keskusjohtoisesti: jokunen päivä sitten hallitus nimitti asialle työryhmän jonka pysyvinä asiantuntijoina on muutaman ministeriön johtavia virkamiehiä! Mukaan on kutsuttu eräitä kansalaisjärjestöjä, mutta ei puolueita.

Nyky-Suomessa korostuu hyvin vahvoja asiantuntijavaltion piirteitä: ihmiset nähdään numeroina tuotantotilastoissa; junat pannaan kulkemaan ajallaan; valtio ennenkaikkea eikä mitään ilman valtiota.

Suomi näyttää oikeastaan eräänlaiselta kirkkoveneeltä, "Pikku- Kiinalta", matkalla Nato-satamaan. Tahtia lyö historian taakka, sotien perintö; kun rauta jalostui teräkseksi. Soutumiehinä on virkamiehiä; tarjat, matit ja muut tuulipukuiset, ja kansa ihmettelee rannalla.

(Suomi on jo Kiinan suurin kauppakumppani Pohjoismaissa. Kauppamme kasvoi alkuvuonna yli 40 prosenttia, tiedottaa ulkoministeriö.)

Kiina-ilmiön mallia haettiiin isolla porukalla 2000-luvun alussa kaukaisesta maasta, jossa sielläkin hyvin pieni eliitti kantaa syvälle juurtuneita epäluuloja kansan haluja kohtaan.

Luulen, että idea huippuyliopistosta ei syntynyt Nokiassa, vaan alkoi jalostua Kiina-ilmiön kanssa samoihin aikoihin Sitran vv. 2000-2002 järjestämissä "think tankeissa". Niissä vaikuttivat ulkoministeriön 70-lukulaisten piiristä mm. Veli Sundbäck joka on nyttemmin Nokian johtaja; Leif Fágernäs silloisena suurlähettiläänä Berliinissä isännöimässä ko. seminaarilaisia; tietysti myös vm:n Raimo Sailas ja Erkki Virtanen sekä Timo Kekkonen (UKK:n pojanpoika) liittymäpintana suomalaiseen rahvaaseen.

Monille Sitran kurssilaisille tuli tutuksi myös Suomen ulkopolittisen instiuutin Aasian-toimipiste, jonka vuosikymmenien ajan kiinalaista kulttuuria "fanittanut", ja Hong Kongiin asumaan asettunut Max Jakobsonin ylioppilastytär Linda on elinkeinokseen perustanut.

"Trilateraalisen" huippuyliopiston yhdeksi kulmakiveksi tuleva Helsingin kauppakorkeakoulu tarjoaa jo nykyisin "kansainvälisesti tunnustettuja kehittämispalveluja liikkeenjohdolle Suomessa, Puolassa, Singaporessa, Koreassa, Kiinassa ja Taiwanilla".

Sama sylttytehdas on tuottanut myös elämää suuremman hankkeen superministeriöstä.

Kannattaa muuten hoksata ketkä ovat jättämässä laivan, tai oikeastaan eivät siihen koskaan edes olleet nousseet. Björn Wahlroos on kovaäänisesti viime päivinä irtisanoutunut huippuyliopistosta, eikä puolestatoista sadasta Sitran 2015-koulutukseen osallistuneista ollut kuin muutama ns. Svenskfinlandista.

Muistamme myös opetusministeri Christoffer Taxellin perustelut innokkaasti ajamalleen ammattikorkeakouluhankkeelle: ne helpottavat opiskelijapainetta ajatteluyliopistoissa (!).

Uusimpana villityksenään Taxell on Finnairin hallituksen puheenjohtajana tekemässä Vantaan lentoasemasta massiivista kiinalaisten turistien vaihtoasemaa matkalla Eurooppaan. Ruuhkainen tunnelma muistuttaakin siellä jo ajoittain Vantaa-Shanghaita.

Sen sijaan että täällä opiskelevat kiinalaiset kokisivat Suomen luovuuteen kannustavaksi monikulttuuriseksi yhteisöksi, he laskevat kammanpiikkejä milloin pääsevät jatkamaan matkaansa länteen.

Eipä mene tämäkään Pasi Rutasen huomio pahasti pieleen kun sen sijoittaa Suomeen:

"Puolueen hahmottaminen on lähes yhtä vaikeata kuin Kiinan hahmottaminen. Joillekin se on valtapuolue, jonka ideologia on vallan ideologia ja näin ollen vallan puolustaminen. Joillekin puolue on maailman suurin kauppakamari tai suunnattoman suuren globaalin yrityksen hallitus".

”Se joka tietää ei puhu, ja se joka puhuu ei tiedä”, sanoivat vanhat kiinalaiset Rutasen mukaan. ”Mistä löytäisin miehen, joka on unohtanut sanat, jotta voisin keskustella hänen kanssaan.”

Vastaansanomatonta.

22.10.2007

Bensaa tuleen

Herkkäsieluisen lukijan piti hieraista eilisaamuna silmää pariin kertaan:

"Puheenjohtajan on oltava lempeä viimeiseen asti, mutta rajojen saavuttamisen jälkeen on heilahdettava nyrkki." .... “Ne [rasistit, kommunistit ja fasistit] pysyvät poissa. Tarpeen tullen häkki heilahtaa. Silmäkään ei värähdä”, sanoo SMP:n puheenjohtaja Timo Soini HS:ssa.

Eikö toimittaja päästänyt haastateltavaa liian vähällä? Mitä fasismi on, jos ei mätien oksien karsimista silmänkään värähtämättä? Että ihminen ei valitsekaan itse puoluettaan, vaan puolue onkin johdon valitsema etujoukon kaaderi?

Yht´äkkiä yleistyneet puheet 'tappiin asti katsomisesta' tai 'jos punnitaan, niin punnitaan kunnolla' haiskahtavat karmeilta nekin. Ikäänkuin oltaisiin palaamassa jonnekin historian hämärään absoluuttisten on/off- valintojen aikaan.

Jotenkin tuntuu siltä että nyt on Timo Soinissa löytynyt yksi ehdokas rakenteilla olevan huippuyliopiston, 'HyväVeli -instituutin', hallitukseen.

21.10.2007

Kevyt, nopea, läpinäkyvä

Kuuntelin ilokseni Vanhan ylioppilastalon salissa Anneli Jäätteenmäen uutta, um:n ahtaasta kontrollista vapaata eurooppalaista ajattelua.

Uusi sukupolvi tosiaan katsoo Eurooppa aivan eri tavalla kuin vanhemmat. Rajojen madaltuminen tarjoaa nykynuorille mahdollisuuksia tutustua toisiinsa, ja nähdä, että eletään sitä muuallakin. Suomalainen itsekehu "pohjoismaisen mallin" ylivertaisuudesta alkaa vähitellen tympäistä.

Sodan muistot haalistuvat hiljalleen loppujen lopuksi myös Suomessa. Mannermaalla integraatiokehitys pääsi alkamaan aikaisemmin; meillä jälleenrakennus vei enemmän energiaa.

Mutta sitä mukaa kun viranomaiset tehostavat kontrollia vilkastuvilla rajoilla, jobbarit yrittävät keksiä uusia keinoja. Väistämätöntä dynamiikkaa sekin. Ennen kansainvälisyys oli elitististä etujoukon puuhaa, nykyisin tavallisen kansan arkista elämää.

Suomalaista ajattelua itärajalla varjostanut iso puu on sekin ryskyen kaatunut. Kasvu ehkäistyi, mutta nyt vilkastuu ennakkoluulottomien näyttäessä tietä. Häkellyttävän nopea muutos näkyy esim. Helsingin seudun rakennustyömailla.

Historiallisessa katsannossa Venäjä kuuluu -mitä suuremmassa määrin- "läntiseen" kulttuuripiiriin. Tsaikovskin ja Dostojevskin rinnalle venäläisyyden lähettiläiksi ovat nousseet esim. tennispelaajat: USA:n avointen kymmenestä parhaasta naispelaajasta kuusi oli viimeksi venäläisiä.

Keväällä pistäydyin Sonkajärvellä kotikontujen sankarihaudoilla. Viereisessä terveyskeskuksessa sekä lääkäri että hammaslääkäri olivat molemmat nuoria venäläisiä naisia.

Kyllä ministereille töitä riittää!

16.10.2007

Patsaiden varjosta valoon

Maanmainiossa blogissaan Jukka Kemppinen pohtii lähihistoriamme hirmuja, Paasikiveä ja Kekkosta.

Minusta Paasikiven-Kekkosen ajan sulkeutunut Suomi oli kuin tuuhean kuusen varjossa kituuttanut hento taimi. Vaikka suuri puu on rymisten kaatunut ja kirkas valo pääsee vapaasti ravitsemaan tainta, ei valtaapitävä sotakulttuuripolvi muutosta näe: se tuijottaa yhä patsaita.

Sdp:n oma sotahistorioitsija-tohtori Erkki Tuomioja säntäilee ympäriinsä jakelemassa "konsensusta, konsensusta" lausuntojaan; viimeksi yhdessä Seppo Kääriäisen kanssa.

Keskustan poliittisten "tohtoreiden" suman (Väyrynen, Kääriäinen, Rehn, Rusi) voi ymmärtää Kekkosen perinnön valossa: Suomi toimii kv-politiikan lääkärinä, ei tuomarina.

14.10.2007

Lehtiä kompostiin

(kommentti Seppo Sarlundille )

Kansan syviä rivejä edustavien poliitikkojen -ennen kaikkea Anneli Jäätteenmäen- karmeaa kohtelua mediassa seuratessa on silloin tällöin tullut mieleen rinnastus entisiin kommunistisiin maihin. Tsekkikirjailija Milan Kunderan mukaan niissä käytettiin mahdollisimman suurta julkisuutta "ymmärtämään" toisinajattelijoita: heidän ajatuksensa pyrittiin tuomaan "ajoissa esille ", ja oikaisemaan ennen kuin ne ehtivät "tuottaa vahinkoa" yhteiselle hyvälle.

Pikkupoikana Savon perukoilla puimme nyrkkiä pääkaupungin lehtien edustamalle yhdelle totuudelle, kun tuntui, että Helsingissä ei haluttu antaa arvoa enempää muualla asuville kuin erilaisille mielipiteillekään.

Sama keskityspolitiikka näyttää vain tehostuneen ainakin ilmaisjakelulehdissä ruotsalaisperäisen Metro-lehden ja Sanoma Oy:n 100-lehden kompostoituessa yhdeksi mössöksi erkkolaisessa kulttuurien sulatusuunissa.

Iltapaivälehdet taitavat pian kierrättää päätoimittajia keskenään -muitakin kuin Reijo Ruokasta. Toisen lehden lööpeissä Juha Kankkunen on lopettanut absolutismin kautensa, toisen mukaan Kankkunen ei aloita juomista. Vaihtoehdoissa siis löytyy.

Enpä muuten ihmettelisi jos Mauri Pekkarinen tuntisi olonsa yksinäiseksi puolustaessaan ihmisen mittakaavaa politiikan teon keskiössä. Pääkaupungin kabinettien ajattelun elitistisyys hakeekin vertaansa modernissa maailmassa.

4.10.2007

Malka silmässä

Turun Sanomien uusi päätoimittaja, sotahistorian dosentti Markku Salomaa kirjoitti torstaina nykypäivän Venäjästä löytäen yhtäläisyyksiä historiasta:

Bysanttilaisen hallitsemiskulttuurin ominaispiirteitä ovat ainakin:
- Hallitsijan itsevaltius, irstaus ja laiskuus.

- Hovin komeilun halu, ankara etiketti ja arvoasteikko.

- Keskitetty, mutkikas ja virkavaltainen hallinto.

- Hallitsijan suosikeitten suuri vaikutusvalta.

- Hallitsijan edessä mateleminen ja tämän imartelu.



Mutta voisiko lukija kysyä missä maassa oikeastaan "myyttinen ihmisoikeustaistelija" on juuri Kiinasta palattuaan suuntaamassa Saudi-Arabiaan --paheksumaan hairahtuneiden naisten kivittämistä kuoliaaksi?

Missä maassa vastuunkantajia johdetaan rintapielessä kannettavia peltilätkiä ja arvonimiä myöntämällä?

Missä maassa uusi puhemies ihmettelee parlamentiinsa viime vuosina rakennettua byrokratiaa ja ylellisiä juhlia mm. kansallisessa oopperassa?

Missä maassa pääministerillä on pian kymmenen avustajaa?

Missä maassa hallitsija on mediassa saavuttanut pyhyyden sädekehän?

Blogitekstisuositus

Bonnierin ristin ritarit

Kahden totalitarismin välienselvittelyn tuloksena on läntinen ajattelu päässyt irti ns. tekstin kahleista - kaikki mitä voidaan sanoa, vo...