Näytetään tekstit, joissa on tunniste eduskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eduskunta. Näytä kaikki tekstit

17.7.2022

Älykkäistä ruotsalaisista

Verenperinnöllinen kuninkaallisuus on demokratian kehittyessä syrjäytynyt kansalaisten opittua sielutieteiden saavutuksiin perehdyttyään itse hoitamaan pappeja paremmin maallisia asioitaan ymmärtäen olevansa siihen riittävän älykkäitä, paitsi poliittisten prinsessojen Suomessa, heistä tunnetuimpana kolmannen polven poliitikko Erkki Tuomioja.

Valtamedia (HS ja YLE) sekä eduskunta (Matti Vanhanen) nostavat pikkuruotsalaisuutta, kuten Erkki Tuomiojaa, Ben Zyskowiczia, Paula Lehtomäkeä ja kunkkua, sen sijaan että ymmärtäisivät Paavalin lähetyskäskyn ”tehdä kansat kaltaisikseen” tulleen ajat sitten täytetyksi, joten aika on koittanut idässäkin – sekä Suomessa, Venäjällä että Ukrainassa – ihmisen äänelle, eiväthän  maalaisetkaan enää vaikene "pyhien" seurakunnissa.

Pikkuruotsalaisuuteen kuuluu ilman muuta Kunkku! Ainakin älykkäiden ruotsalaisten mielestä kuuluisi.

23.6.2022

Syvää omakielisyyttä

”Keskisarjalainen” voisi terminä korvata ”boomerin”, joka ei ole jäänyt elämään suomenkielisen puheessa, tuputuksesta huolimatta.

Italialaiset kulttuurihegemoniakriitikot kehottivatkin löytämään kansan omasta kielestä ilmaisuja historian taakan leimaamien sanojen sijaan; ”jumalan” voisi tänään korvata Suomessa sanoilla ”maalainenkaan ei enää vaikene seurakunnassa".

Kaksikielisen yliopiston keskisarjalaisuuden voisi ajatella tarkoitetun lehtikuvassa voimakkaasti leimatulle maalaiselle tai tamperelaiselle nuorelle naiselle, joilta ei juurikaan omaperäistä oivallusta odoteta. Miksei myös valtion kamreereille, elleivät sitten keksineetkin Helsingin henkeä.

Koska Venäjä hyökkäsi patriarkka Kirillin opeilla Ukrainaan pelastamaan venäjänkielisiä, niin miksi Suomi ei voisi hyökätä Ruotsiin estämään hiljaista kansanmurhaa opettamalla suomenkieliset vaikenemaan seurakunnassa kummitustarinoita kuuntelemalla? Jenkkiaseita on ainakin hankittu vaikka huru mykky.

2.6.2022

Ajan henkeä syvään .... puhdistautumiseen

Pulinat pois ja äkkiä Natoon,ärähti Paavo Lipponen eilen aikeille käyttää tilaisuutta syvällisempään pohdintaan. Minäkin olin laittanut Paavo Väyrysen "Naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät" US-blogiin kommenttina parisen päivää sitten:

Bobrikoffin sortovuosilta periytyvää poliittisen väkivallan ihannointia jatkaen on Mikkeliin perustettu `missä kuljimme kerran´ henkinen Muisti tiedekeskus yksityisellä rahoituksella, jota kutsuin M- bastioniksi netissä lähinnä sisällissodan muistona.

'Bastioni' uusiutui sitten HS:n päätoimittaja Kaius Niemen kolumnissa

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008754115.html

On hyviä, ja on huonoja oligarkkeja. Ukrainassa vaikeuksiin joutunut Hartwall on yksi hyvistä suomalaisista, joka on saanut henkisen valtakirjansa Hallitsijalta 1800-luvulla, näkemättömän silmän ja kuulemattoman korvan paikallisedustajalta. Huonoja ovat Putinin oligarkit jotka ovat lianneet kätensä vereen tahriutuneissa bolshevikkien perintökokoelmissa.

Puhtaat kädet, `mani pulite´, sanoo italialainen.

Paavo Väyrynen jaksaa jakaa Sauli Niinistön, Matti Vanhasen ja Erkki Tuomiojan kanssa puolueväelle Mannerheimin muistona Edith Södergranin runoutta:

”Näin yöllä unta että Mannerheim syleili minua ja hänen hyväilynsä olivat kiihottavampia ja hullaannuttavampia kuin mikään maailmassa. Näin sen unen aivan hirvittävän elävästi ja hänen charminsa oli uskomaton. Jos hän todellisuudessa olisi sellainen kuin unessa, olisin häneen palavasti rakastunut.”

Helsingin Ruskeasuolla on puiston osa nimetty Mannerheim-ristin ritareiden aukioksi.

4.5.2022

Hitaasta kansanmurhasta

Kaikki muuttuu, jopa Timo Vihavaisen kerrotaan lakanneen briljeeraamasta latinan sukkeluuksilla - rajuilman alla, kohtako jyrähtää?

Mitä on kulttuuri, joka tuntuu olevan murroksessa? Meille nuorille maalaisille Helsingissä kulttuuri oli yhtä kuin tv-studiossa kiehnäävä Jörn Donner. Arkadianmäellä ylistettiin vuosikymmeniä Claes Anderssonia omana runoilijana. Erkki Tuomioja ei ole hetkeäkään unohtanut, eikä Matti Vanhanen tai Ben Zyskowicz.

Sittemmin olemme lukeneet italialaisten teksteistä kulttuurin olevan jotakin mikä saa tuntemaan mielihyvää, naispuolisiin vieraskieliset puheet uppoavat kuin veitsi voihin, latina saavuttaessaan parin tuhannen vuoden vaelluksen päätepisteenä syrjäisimmätkin maankolkat.

Ukrainalainen koomikko houkutteli naapurin päämiestä pöydän päähän "tulisit tasaselle, en minä pure!"

Yhdelle puolueelle löytyi yliopistolta kissojen ja koirien kanssa keulakuva joka ei anna purra, valituista valituimpia. Sitä se teettää kun kahden kulttuurin maassa toisella on 500 vuoden etumatka, yritetään panna vielä vanhempia tekstejä valmiina toimeen.

5.4.2022

Voiko vitutukseen kuolla? kysyi Putinen ja päätti Suomen ystävänä toimia, tuumailen Ostian rannalla

Ihmissuhteissa avioero ja perinnönjako aiheuttavat usein katkeria riitoja, mustasukkaisuuta ja kateutta. Niin on käynyt myös Ukrainan pyrkiessä flirttailemaan länteen päin viehättävämmän kumppanin löydettyään, vanhan Venäjä - kumppanin vetäistessä herneen nenäänsä. Samasta syystä Petteri Urpo muiden johtavien poliitikkojen mukana vahvistaa uskollisuuttaan Svea Mammalle. Suomalaiset professorit täyttävät oman osansa vatvomalla Venäjän raskasta historiaa.

Kannattanee muistaa Putisen esiintyneen mielellään italialaisen panosmies Berlusconin hengenheimolaisena yksilöpersoonana, eikä aron kasakoiden. Hän haluaa venäjänkielisille omaa hallintoa itään jollaista maatuskat kylteissään 2014 vaativat.

Jos lännen ajattelua seurattaisiin, ymmärrettäisiin kaikessa olevan kysymys ihmisluonteen paljastumisesta uskonnon ja historian kasaaman kuonan alta.

Paavo Väyrysen lisäksi ainakin Matti Vanhanen, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja ja Pertti Salolainen osaisivat, jos uskaltaisivat, tunnustaa henkilökohtaisten kokemuksiensa perusteella miksi vitutus ulkopolitiikassa elää ja voi hyvin Suomessa, vanhan Euroopan itäreunalla. Miksei sitä voisi eritellä täälläkin, jos ei haluta kuulua blogistanin turpeeseensitomoon? Eihän Jätkäsaaren runoileva psykiatrikaan enää hallitse politiikan älyllistä ilmanalaa parilla kymmenellä runoteoksellaan.

Erikoinen ilmiö että ”vitutus”, kielletty sana, kerrassaan hyväksytään yhden ihmisen leimasanaksi, melkein kuin Davidin tähti yksille, tai taivaankannen pönkkä toisille.

29.3.2022

Ihminen on ruhtinas (Antonio Gramsci)

Jostakin ulkomaan julkaisusta osui silmään uutisena että kaikki raha Pohjois-Koreassa on Kim Jong-unin peukalon alla. Hänen tiedetään opiskelleen muutaman vuoden Sveitsissä. Siltä pohjalta lienee hyvä ohjailla tutkimustoimintaa ja laitoksia. Moniko tietää Kim- suvun kristinuskosta valituista valituimpina? Sotasankarina Jumalaksi nostettua Kim Il-sungia juhlitaan yhä kansan pelastajana, vaikka ei ollutkaan virallisesti turkulaisia. Kim Jong-un on kolmatta polvea. Kukaties sielläkin eduskunta valitsee täysistunnossa valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan?

Jos olisin yliopistolla, pohtisin miksi suomenkielellä sutaistessa sanat ”raha” ja ”rauha”, saadaan ”ra(u)ha”, eikä kuten muissa kielissä erilleen esim. ruotsiksi ”pengar och fred” – he tosin kuuleman mukaan osaavat Ruotsissa rakastaakin toisiaan ilman valtiota tai joka paikassa väliin tunkevaa taivaallisen auktoriteetin omavaltaista paikallisedustajaa. Voisi selvitä miksi ns. tavisten pomot ovat kasautuneet Suomen Pankkiin, siellähän on nyt remmissä Olli Rehn, Erkki Liikasen ja Mauno Koiviston, Ele Aleniuksen, Ahti Karjalaisen, Erkki Tuomiojan Sakari-isän ym. jalan jäljillä. Yliopisto sai johtajaksi Lindblomin, nimi näyttää samalta kuin rahanpyörittäjä Seppo Lindblomilla ja isällänsä Olavilla.

Uudistaen Juha Sipilän uskonlahkoa Rauhan Sanaa ihmisjärkeen perustava äly voisi nimetä valtiovarainministeri Annika Saarikon Ra(u)han Sanalaiseksi. Siihen hänen poliittinen uransa aina teini-ikäisenä Kirkkohallituksen toimistotehtävistä lähtien on johtanut. Yllättäen, mutta aina pyydettynä, jos häneltä kysyttäisiin. Ja vain ihmisjärki saattoi yllyttää Saarikon haastamaan samassa Kirkkohallituksessa työuransa aloittaneen Katri Kulmunin. Ehkäpä ei muuta älyä olekaan, ainakin jotkut italialaiset hegemoniakriitikot ovat sanoneet ihmisälyn pystyvän harjaantumaan näkijäksi ns.yli-ihmisen asemasta käsin.

23.3.2022

Kollaboraattori muhii ra(u)hassa

Odotellessani hammaslääkärille pääsyä muistelin totalitarismikriitikkojen varoitelleen yksilön valmistamisesta tuleviin tehtäviin. Sellaista tapahtui sekä läntisessä että itäisessä versiossa. Otettiin vaikkapa maalaissyntyinen nätti nuori ”harjattavaksi” tekemään suotuisia tekoja. Siitä kun oli usein tuloksena ylilojaali työmyyrä, kollaboraattori. Tällaista yritystä on itsellenikin tapahtunut jouduttuani yllättäen ja pyytämättä suuren suomalaisen tietotekniikkayhtiön palvelukseen. Siiitä seurasi yökausien opiskelua mitä kummallisempien tietokonejuttujen yksityskohtien viidakossa. Ei sellaiseen paikkaan kenenkään pitäisi joutua! Onneksi jouduin sieltä sitten ulos samalla tavalla kuin olin ymmärtämättömästi päässytkin. Työelämän soisi kehittyvän asteittain kokemuksia vahvistaen.

Ihmisen valmistaminen järjestelmän palvelijaksi on lopetettava. Älykkäiden voimaväki ei saa sitä enää jatkaa, joskin historian paino on eduskunnan siihen sitonut. Kulttuurin hiljainen näivettyminen on estettävä. Kasaantunutta kuonaa poistettava.  Valehtelu on lopetettava. Eduskunta valitsee täysistunnossa Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan! Niinistö saadaan kaupallisissa gallupeissa huippusuosituksi. Koulutetttu kansa ei paljasta toisilleen pyhää riippuvuuttaan pankista. Tiedekeskus Muisti perustettiin bisnesrahalla. Kansanmurha syvenee.

Ei pidä luoda kulttuuria, jonka työmies ymmärtää, pitää luoda työmies, joka ymmärtää kulttuuria, sanoi Arvo Salo. Milttonilaiset kansansosiaalidemokraatit panevat tuon täytäntöön. Työmies oppikoon ruotsia! Ultrafeminismiä. Marxismi on kuollut mutta "älykkäät" eivät sitä kerro vaan nopeat syövät hitaat!

Näinä aikoina jolloin ylipäällikkökin, kuultuaan sodanääniä kahdentuhannen kilometrin päästä, lennähti Amerikan sedän luokse, on riskaabelia väittää hegemoniakriitikkojen kehottavan katsomaan ajanilmiöitä ikäänkuin ihmisten yläpuolelta, sen kun pitäisi olla yksilölle mahdollista. Sanovatkin jokaisen olevan filosofi, kukin omalla tavallaan. Holocaustin jälkeen ei pitäisi vakavissaan puhua minkäänlaisen ihmistä korkeamman älyn olemassa olosta. Kukin on vastuussa omalta osaltaan.

Tunnetun skribentin Jukka Seppisen sanotaan todenneen US-blogissaan että Mauno Koiviston aikaan ulkoministeriössä oli kiertänyt kirjallinen kielto kirjoittaa mitään Ranskaa koskevaa. Niinpä hänestäkin tuli Venäjän vatvoja, vaikka oli opiskellut ranskalaisessa yliopistossa. Kuulostaa melkein uskomattomalta, mutta itselläni on samankaltainen kokemus ministeriötasolta virkamiesten pannessa ylemmältä taholta tulleen ohjeen täytäntöön suosien omia kulttuurisuhteitaan.

Ra(u)han valtakunta, USA, taivaallisen auktoriteetin edustaja meillä ja muualla maanpäällä, on sotinut sotia Irakissa, Afganistanissa ja Vietnamissa, joissa ilmeisesti kukaan ei ole kuollut, joka ei sitä olisi ansainnutkin.

Kommenttini saattavat kuulostaa fiksuilta, mutta niinpä ne ovatkin italialaisen kulttuurihegemoniakritiikin sovelluksia. Yhtenä ohjeena he esittivät jo ennen sotia taivaallisen auktoriteetin korvan ja silmän korvaamista ihmisyksilön omien aistien havainnoilla. Ilmiöt ovat universaaleja, mutta ilmentymät ja sanat paikallisia, he kirjoittivat. 

Ihminen voi muuttua, uudesti syntyminen on mahdollista jo täällä maan päällä!

18.3.2022

Spektaakkeli

Antti Rinteen lupaama vappusatanen maallisen auktoriteetin näpeissä taivaallisen  nimissä:

HS 15.11.2019

Yle uutiset

Ajatukseni ”Eurooppa rauhan tiellä sen jälkeen kun yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi velipoikaa – kristityt ja juutalaiset- olivat joutuneet ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust.” – oli Niko Kaistakorven US-blogissa julkaistu jokunen päivä aikaisemmin. 

16.3.2022

Siitä mitä kansa on aina epäillytkin

Jos kerran vanhoja muistellaan niin toivoisi Mikkelin sotarauhainstituutti Muistilta seminaaria "Missä kuljimme kerran - Eurooppa rauhan tiellä sen jälkeen kun yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi velipoikaa - kristityt ja juutalaiset- olivat joutuneet ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust."

Kun toivomus viime sunnuntaina blogistanissa julki lausuttiin, varapuhemies Antti Rinteen vastaus saatiin samana päivänä Iltalehdessä, mutta niin pitääkin olla: kaiken takana on ihminen vaikka viesti kulkee tässä maassa taivaallisen auktoriteetin kautta. 

Eilen puhemies Matti Vanhanen vieraili Tukholmassa tavaten mm. kuningas Kaarle Kustaan. 

Meidän ns. modernissa Suomessa vallitseva hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, on luotu ja vakiinnutettu monilla eri alueilla poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tavoilla. On onnistuttu tekemään omasta ideologiasta yleinen ideologia.

Hegemonian muodostamiseen on tarvittu legitimiteetin säilyttämistä, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen taivaallisen auktoriteetin kokonaisuudeksi.

Luottamuksen hokemisessa on kysymys eräänlaisesta omertasta, koska auktoriteetin paljastuminen tyhjäksi tynnyriksi olisi liian suuri haaste joka voisi vahingoittaa hyvin monia asiaan sekaantuneita; åbolaisten lisäksi rahaan rakastuneita, korkeimman tason poliitikkoja ja päätoimittajia.

”Jos todella uskot siihen, mitä olet tekemässä, työskentele kovasti, älä ota mitään henkilökohtaisesti ja jos jokin estää yhden reitin, etsi toinen. Älä koskaan luovuta." Laurie Notaro

26.2.2022

Oma mieli kullan kallis

Olemmeko me suomenkieliset onnistuneet luomaan oman valtion, kun sen virallisista liputuspäivistä yli 90% on nimetty alle 5% vähemmistökielisten henkilöiden mukaan?

Epävaltio Suomi. Hybridi. Olisi aika pohtia ettei Putinin tarvitse tulla. Miksihän Suomessa ei ole ensimmäistäkään kansankielistä intellektuellia joka oman kokemuksensa nojalla voisi tarkastella ulkopuolisena, ylhäältä päin? On vain Erkki Tuomioja ja Jussi Halla-aho, kaksi kotikutoista kollaboraattoria.

Minäpä julkaisin kymmenisen vuotta sitten BoD- kirjan Ole se muutos jota etsit ja heti kolahti! Ullakon sijaan lähetin 'puffin' kirjasta sekä Iisalmen Sanomille että Sonkajärvi-Vieremän paikallislehti Miilulle jotka kumpainenkin julkaisivat sen, jälkeenpäin ajatellen ehkä liiankin innokkaasti kehuen 'Rutakon poikaa maailmalla'.

2015 julkaisin toisen kirjani Rooma opettaa samalla tavalla omin luvin BoD- kirjana. Se sitten vaiettiiin tyystin. Siihen mennessä Miilu oli joutunut Iisalmen Sanomien haltuun ja molemmat Mediatalo Keskisuomalaiseen, kuten lukemattomien aluelehtien tavoin Hgin seudun paikallislehdet Länsiväylä, Helsingin Uutiset ja Vantaan Sanomat.

Vitsiä koko sananvapaus tässä maassa. Näin sananvaltias paljastuu!

Ennen kuin nostettiin valtakunnan tason mediavaikuttajaksi Vesa-Pekka Kangaskorpi (Keskisuomalainen) oli ollut muutaman vuoden valtion virkamiehenä eduskunnan kansliassa 'puhdistettavana', olihan hänen isoisänsä muuttanut Venäjältä Koslov- nimisenä Mikkelin Läsäkoskelle.

Jostakin Läsäkosken seutukunnalta Etelä-Savosta löytyy luterilainen seurakunta jonka savolaisen sielunpaimenen tyttärestä tuli Björn Wahlroosin vaimo.

Päätoimittaja Antti-Jussi Pietilä vihasteli Alfa TV.ssä kepulaispoliitikko Matti Vanhaselle joka oli järjestänyt hänelle Erkon konsernista potkut, vaikka tiesi hänen ihailevan Björn Wahlroosia, joka oli toiminut lehdistön tulevaisuutta tutkineena selvitysmiehenä.

Itse toimin vastavalmistuneena ekonomina kauppa-ja teollisuusministeriön virassa isä-Wahlroosin kansliapäällikköaikana. Muistan hänen ohjeensa ettei kannata luulla itsestään mahdottomia koska Suomessa ajattelua tapahtuu eri tasoilla. Eikös tämä olekin sitä omertaa? Sama vene, Wahlroositkin vanhaa merenkulkijasukua, eivät mitään suurrikkaita. Yhdet kipparoivat, toiset soutavat, maailman onnellisin vene.

Mutta mistä tipahtelee aloitteita yllättäen ja pyytämättä? Ihminen on kaiken takana, eikä olekaan saatavissa mitään varmuutta ihmisjärkeä korkeammasta ymmärryksestä.

19.2.2022

Jokainen on filosofi - Se on tehty!!

Yhä esiintyy uskonnollista hihhulismia johon voi perehtyä itäsuomalaisten maallikkosaarnaajien Paavo Ruotsalaisen ym. teksteissä. 

Kaipa haltuun ottoon ja suojaukseen voidaan soveltaa näitäkin somevälineitä, lupasihan persujen pappismies-puoluesihteeri järjestää Riikka Purran pääministeriksi. Tosin ajat ovat täysin toiset, minäkin täällä kirjoittelen vaikka isäni oli saanut käydä vain supistetun kansakoulun, joskin luki kirkollisten tekstien sijaan Maaseudun Tulevaisuutta ja Iisalmen Sanomia. 

Julkaisin kymmenisen vuotta sitten BoD- kirjan Ole se muutos jota etsit, ja heti kolahti! Ullakon sijaan lähetin ”puffin” kirjasta sekä Iisalmen Sanomille että Sonkajärvi-Vieremän paikallislehti Miilulle jotka kumpainenkin julkaisivat sen, jälkeenpäin ajatellen ehkä liiankin innokkaasti kehuen ”Rutakon poikaa maailmalla”.

2015 julkaisin toisen kirjani Rooma opettaa samalla tavalla omin luvin BoD- kirjana. Se sitten vaiettiiin tyystin. Siihen mennessä Miilu oli joutunut Iisalmen Sanomien haltuun ja molemmat Mediatalo Keskisuomalaiseen, kuten lukemattomien aluelehtien tavoin Hgin seudun paikallislehdet Länsiväylä, Helsingin Uutiset ja Vantaan Sanomat. Vitsiä koko sananvapaus tässä maassa. Näin sananvaltias paljastuu!

kts. lisää Viestintäkuplasta ja Unelmasta


- Näitä aamun välähdyksiä luen Google/Momentumin ruudulta:

”Ole se, joksi sinut luotiin, niin sytytät maailman tuleen.” St. Katariina Sienalainen

"Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki energiasi, ei taistella vanhaa vastaan, vaan rakentaa uutta.” Dan Millman

”Yritä mahdotonta näyttääksesi, että se voidaan tehdä.” Terry Fox

”Mitä kauemmin vatvomme onnettomuuksiamme, sitä suurempi on niiden voima vahingoittaa meitä.” Voltaire

"Ole rohkea. Ota riskejä, mikään ei voi korvata kokemusta". Paulo Coelho

”Mestareita ei tehdä kuntosalilla. Mestarit tehdään jostain, joka heillä on syvällä sisällään - halusta, unelmasta, visiosta." Muhammad Ali


5.2.2022

Kysymys on kielestä ja ihmisarvosta

Jouni Snellmanin US-blogissa otin kantaa Putinin politiikkaan:

19.12.2021 

Latvian väestöstä noin 30% on venäjänkielisiä. Kukaties Putin vaatimalla Kuuta taivaalta pyrkiikin toteuttamaan Jörn Donnerin ideaa myöntää venäjänkielelle suunnilleen samanlainen asema Baltian maissa kuin ruotsinkielellä on Suomessa. Hän kävi paikanpäällä Tallinnassa esittelemässä ajatustaan Viron kielikysymyksien ratkaisuksi, mutta nämä valitsivatkin Lennart Meren tien: Viro on ”paikka” jossa vironkieli on turvassa, Venäjä on paikka jossa venäjänkieli on turvassa, Ruotsi on paikka jossa ruotsinkieli on turvassa, jne. Jos ei kelpaa aina voi äänestää jaloillaan.

Kv-lehdissä on jonkin verran esitelty Putinin huolta venäjänkielisiä ex- NL maissa uhkaavasta kansanmurhasta. HS esittelee mieluummin Mika Ihamuotilaa ylistämässä rautanyrkkien kaksikielisyyttä, ja jos ei kelpaa niin turpa kiinni ja lisää valtionrahaa mielenterveystyöhön.

Luulen olevani oikeilla jäljillä sikäli että Putin hakee tukea kielipolitiikalleen USA:sta jääräpäisten balttien edessä. Jopa Trump ehti hämmästyttää ymmärtämällä Krimin venäjänkielisiä varsin pitkälle kunnes baltit ym. NATO- kumppanit painoivat jarrua.

Newsweekin jutusta voisi päätellä Putinin vaativan USA:a pakottamaan Kiovan järjestämään Donetskin ja Luhanskin venäjänkielisten aluehallinnot kuten Minskin sopimuksessa on määritelty.

29.10.2021

Inkvisitio strategisen älyn palveluksessa

- Uskonto ja ruotsinkieli ovat saman lantin kaksi puolta; raha (Suomen Pankki) on toinen kivijalka,  kolmannen muodostaa valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja jonka eduskunta valitsee, ja neljännen kenraalitason strateginen ajattelu. Jos yhtä järkyttää, taivaan kansi uhkaa romahtaa päälle.  

- MediataloKeskisuomalaisen johtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi on toiminut eduskunnassa useamman vuoden ajan kansainvälisten asiain neuvoksena. Sittemmin on Miilu-lehden ja Iisalmen Sanomien  haltuunotto toteutunut hänen johtamansa mediatalon suojiin ulottaen partaNallen pillupoliisien huolenpitoketjun isonkirkon anu-mateilta aina Rutakon punamultapeltoja raivaaviin maanmatosiin saakka. Radio Sandels antaa Iisalmesta päivittäistä tulitukea houkutellen kuulijoita Ruka-majaa rakentamaan "sinne missä kerran kuljimme".

- Eduskunnan inkvisition tutkinnoissa on kyse hyvin arkipäiväisistä asioista, kuten virkamiesten ja poliitikkojen siveyteen tai viranhoidon väärinkäytöksiin liittyvistä asioista. Siis aivan samoista asioista kuin usein kysymys oli Pyhässä inkvisitiossakin.

 - Strategia kääntää tänä päivänä median huomion Tikkakoskelta korkean oikeuden saliin. Pyhän inkvisition sanoilla toimittajan odotetaan olevan pelosta "niinkuin kuollut ruumis, jolla ei omaa tahtoa ole"

- Ruotsinkieli on jumala Suomessa. Kieli itsessään on uskonto, joka pelkää, että ihmiset hylkäävät kielen toisen uskonnon vuoksi. Myös talous on uskonto. Björn Wahlroos sai aimo herätyksen omalta isältään joka sai hänet järkiinsä ettei kaksikielisessä Suomessa tarvita mitään talouselämän rakenteiden kumoamista taikauskoisten ihmisten järkiinnyttämiseksi, koska ”kommunaalinen” yhteisöllisyys on toteuttu älykkäiden taikapiirissä Hankenilla.

- Vapauden kaihoa heiniltä härkien. Omien aistien havaintoja, vapaasti hengittävän ajattelun keveyttä, nopeasti ja läpinäkyvästi, mutta miksi vain miehet?  

- Suomalaisen miehen ja kuvankauniin venäläisen naisen lemmensuhde voi synnyttää korviketuotteena ihailtavaa maailman missilehdistölle mikä itse asiassa onkin luontevaa monen mediafoorumin takana olevien sukujen hyödyttyä sotakorvaustoimituksista. Missä kuljimme kerran.

- Eiran puistonpenkillä kuulan ampumisesta homon kalloon unelmoinut on ehdolla sotien aikaisen pikakiväärimiehen manttelinperijäksi.

- Erkki Tuomiojan historiayhdistys ”Historioitsijat ilman rajoja” on kuihtunut enemmistökielisten farmiliigaan: Jari Sarasvuon, Timo Vihavaisen, Arto Luukkasen, Paavo Lipposen, Jyrki Kataisen, Mikkelin kaksosten Ekin&Ollin ja Lasse Lehtisen seuraan. 

- Sdp- kollaboraattoripuolue uskonnon maallisena versiona ja valituista valituimpien  palvelijana. Kansallisesta historiasta viisastuneena harva italiaano haluaa kuulla olevansa demari. 

- Varokaa  siellä Liisanpuistikon Klubbenilla luodessanne Riikan joka ei anna teitä "purra" vaikka luotu "marina" loppuisi. Joka sanoo että toinen on, itse on. Ensin syytti maalaista sieluttomaksi, sitten alkoi poistaa sielun kaikilta maalaisilta.

- Kulttuurihegemonia alkaa sulaa, kun ei ylenmäärin kunnioiteta senioriteettia mistä Jean-Paul Sartre oli muistuttanut, että hiljainen perintötieto oli tehnyt ihmiset arkajaloiksi puuttumaan ajoissa juutalaisten kohteluun. 

Maailma tuli lähelle

"Medvedevin tarina kannattelee kirjaa, mutta Seierstad keskustelee venäläisten kanssa myös muista aiheista. Paljon puhuva on keskustelu...