27.10.2017

Kybersotilas paljastaa


Mitä parhaillaan tapahtuu, luo historiaa. Ne tekevät sen itse: ihmisjärjen yläpuolinen järki, ns. ũber, tulee lopulta näkyväksi myös täällä ajattelun umpiperällä.

Jorma Mellerin US-blogissa on erään uutuuskirjan pohjalta kysytty entä jos Suomelle olisi historian kulussa käynyt toisin?

Jo pari päivää aikaisemmin pohdittiin Arto Luukkasen US-blogissa entä jos katolilainen ripittäytyminen kopissa istuvalle sielunpaimenelle olisi säilynyt Suomessa? Silloin ei olisi tarvinnut kehittää kybervaikuttamista välineeksi ohjata luottamuksellinen viesti suoraan puoluekokousedustajalle vedoten hänen isänmaallisiin tunteisiin etc.

Kun Matti Putkosen ihmisen käsi ohjasi salaisen kyberviestin persuaktiivin nettiosoitteeseen, vastaanottaja ymmärsi sen luottamukselliseksi ja meni puoluekokouksessa äänestämään sen mukaisesti.

Vuosisatainen yritys tehdä yhteisten asioiden hoitamisesta julkista, olisi ollut turhaa.

Kaikkea ne suomalaiset keksii.

Demokraatti-lehdessä Antti Rinne on kommentoinut päätoimittaja Mikko Salmen - Oulun piispan poika - alustamaa keskustelua sanoen jokaisen työn olevan yhtä arvokasta.

Väkisin palaa mieleen Roomasta aikanaan kotiin palatessani kotiläksyksi saamani tehtävä pohtia miksi länsieurooppalaisen ajattelun suuri murros sotien jälkeen liittyy sosialidemokratiaan. Olivathan natsien likaisen työn käytännössä tehneet tavallisia työläisiä jotka "vain suorittivat annettua tehtävää "

Persujen "työmies" Matti Putkonen tunnettiin aiemmin valtakunnantason nuordemarina, sittemmin ay-demarina

Nuorena itäsuomalaisena sain kuulla Helsingissä olevan parempi olla luulematta itsestään liikoja täällä etelässä.

Joensuulaislähtöinen, Sanoman yhtiöfilosofiksi mainittu Tommi Uschanov on filosofoinut Teos-kustantamon julkaiseman kirjan Suuri kaalihuijaus. Fillarikommunisti Osmo Soininvaara kehui sitä kovasti.

Läntisen ajattelun suurista myyteistä vain yksi elää ja pysyy: ajatus Jeesus Nasaretilaisesta, vapaasta ihmistahdosta.

Meneekö kaaliin?

14.10.2017

Ihminen ennen kaikkea, persone oltre le cose

Jos ajatellaan, että suomenkieliset ovat hissunkissun alkamassa karistella kärkiajattelua selästään, niin siitä tekisi mieli kiittää kirjallisuuden harrastaja Niklas Herliniä.
Läntisen ajattelun suuret kehittäjät, mm. Italo Calvino, koki keveyttä ja elämäniloa "apinan pudotessa selästä". Sitä ennen piti olla nopea, läpinäkyvä ja lujasti puolustaa ihmisen hyvää, eikä yksin vastustaa pahaa.
Kirjailija Sofi Oksanen, yksi kulttuurin kärkiajattelijoista, pyytää presidentti Trumpin slovenialaista puolisoa korjaamaan itänaisten imagon lännessä irti "viiden pennin pimusta".
Somessa onkin hymyilty Suomelle rumien naisten hallitsemana vähemmistöjen paratiisina, jossa poliittiset naiset muistuttavat määkiviä elikoitansa. 

Etelä-Eurooppa ei suinkaan aina ole ollut sellainen naurun ja ilon maanosa mitä se nyt on, muuallakin kuin lisää omaa naurua tavoittelevassa Kataloniassa ja Niklaksen suosimassa Nizzassa.
Uusi ajattelu on syntynyt itsekritiikistä läntisen ihmisen sanottua ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä sitä ja tätä juutalaisille, koska maailma oli sellainen.
Väitetään, että on vain yksi vaihtoehto, mutta eihän se niin mene, vaan jokainen päivä tuo eteen useita valintatilanteita.
Joskus ihmisen elämä on ahdas paikka. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan on lähdettävä liikkeelle.
Ihmisluonne vahvistuu, tulee itsevarmemmaksi omista valinnoista, kuten vankka talo rakennetaan palasista.
Eihän Soinikaan jäänyt yksin Putkosen peloteltua hevosen Halla-aholle. Ruotsin kollega vie häntä mukanaan.

6.10.2017

Kärkiajattelijan kertomaa

Tuttu mies, tämä Luukkasen Arto. Meikäläinen hänellä kotona, kuten Bernerin Annella ja Soinin Timpalla, turha muiden yrittää. Luja hyvän puolesta, ei yksin pahaa vastaan.

Soinin ihailema Lipponen keskustelee vaikka Kiinan keisarin kanssa, eikä siihen muiden lupaa tarvita. Mediassa ei ymmärretä, koska ei osata edes englantia tarpeeksi. Märkäkorvaisia lärväkkeitä.

Kiinalaisilta alkaa irrota pääomia ja koneita Afrikasta tunnelin kaivamiseksi Helsingistä Tallinnaan. Lapioväkeä kärrätään Itä-Suomesta. Otamäen tehtaalta VR tilasi ison erän kaksikerroksisia vaunuja pehmustetuilla penkeillä, eikä mitään härkävaunuja. Jotain on opittu.

Soini kävi Nykissä ihailemassa Trumpia jolla on rahaa, se täytyy populistin sanoa. Mitä ne propellipäät, puolueen piirien pökkelöt ja fillarikommunistit tämmöisestä tajuavat? Oopiumia.

Teboilin baarissa kerrottiin piispan tarkastavan kirkonkylällä suoraan hevosen suusta onko kasakkaa näkynyt vokottelemassa heikosti kiinni olevia mukaansa. Kuulemma Putin tulee perässä, on ollut tulollaan ainakin viimeiset tuhat vuotta. (Joskaan yksikään piippalakkinen ei tiettävästi jäänyt Zapadin jälkeen Valko-Venäjälle)

Myös kerrottiin Svenska Handelshögskolanin muuttavan nimekseen Berner-instituutti, koska Kauppakorkeakoulu on nyt Aalto-yliopisto. Tulisi siitäkin mieleen 30-luku.

Historian hoitaja Erkki Tuomioja ohjeistanee dosentteja.

Blogitekstisuositus

Bonnierin ristin ritarit

Kahden totalitarismin välienselvittelyn tuloksena on läntinen ajattelu päässyt irti ns. tekstin kahleista - kaikki mitä voidaan sanoa, vo...