31.8.2014

Perustettaisiinko Rauhanoppositio?

Suomen herroille aina niin läheisessä Saksassa opetettiin sormi pystyssä 1920-30 luvuilla "puhumaan rauhasta, valmistautumaan sotaan" niin perusteellisesti, että eräällä kokoomusvoittoisella palstalla epäiltiin rauhanliikkeen merkkiä takin liepeessään vuosikymmeniä kantaneen ulkoministerin tulleen sotahulluksi. Tunnettuna sotahistorioitsijana hän on kerännyt näyttävän valikoiman sotakirjallisuutta kaiken maailman lentokenttien kioskeista. Eikö semmoinen ala ajatellakin takaperin?
Yhä selvemmin alkaa näyttää siltä että suomalaisia ollaan palauttamassa takaisin 1800-luvulle Dianapuiston kulta-aikaan. (perussuomalaiset ovat muuttaneet toimistonsa Dianapuistoon)
"yhä useammin kauppakeskuksen ankkurit tulevat jostain toisesta pohjoismaasta: Gigantti ja Dressmann Norjasta, H&M ja Stadium Ruotsista, BR-lelut ja ”Tiimarin tappaja” Tiger Tanskasta.", kirjoittaa Suomen Kuvalehti.


  1. SK:n jutussa kerrotaan suurten kauppakeskusten takaa usein löytyvän yhden ja saman omistajan: Citycon.
    http://www.citycon.fi/citycon/johto/hallitus/

    Suomenkielisiä johdetaan kuin lukutaidottomia RUK:n opeilla käskyttämällä, olettaen, että he kunnon professoreiden tapaan jäykistyvät kuullessaan sanaparin "israelilainen Suomessa". 

20.8.2014

Vatvon Venäjää, siis olen

Helsingin yliopisto tekisi hyvän teon jos nostaisi rakennuksen katolle Senaatintorin puolelle tuon historiallisen tunnuksen.

Syksyllä aloittavat opiskelijat voisivat ensitöinään käydä hiljentymässä vastapäisen rakennuksen porraskäytävässä valtiovarainministeriön tasanteella Eugen Schaumanin muistolaatan äärellä, löytäen samalla suomalaisuuden kovan ytimen.

17.8.2014

Idiotismin hyödyistä

Savolaiset kaivoskriitikot ovat arvioineet Kiovasta - pitemmän päälle ehkä  myös Moskovasta - muodostuvan nykyisen Helsingin kaltaisen yrityslupakonttorin, josta kansainväliset kaivosyhtiöt käyvät noutamassa toimilupia laajentaakseen Talvivaaran tapaisia kokemuksia isommille markkinoille.

Kaksi EU:n huipputiedustelujohtajaa (Ilkka Salmi ja Georgij Alafuzoff) on nostettu asemiinsa suomalaisesta resurssipankista, jota Alexander Stubb oli koordinoimassa oman EU-uransa alkuvaiheissa.

Björn Wahlroos, yritysten toimilupia ohjailevan ministeriön taannoisen kansliapäällikön poika, on todennut ettei Venäjä ole koskaan valmistanut mitään hyvää.

Nyttemmin on Barack Obama väittänyt ettei Venäjä valmista mitään.

Em. kansliapäällikön mukaan demarit ovat hyödyllisiä idiootteja.

Lohikäärmeen pään katkaisija Päivi Räsäsen mielestä raamatun sanat menevät lakien edelle. 

"Alussa Hän loi maan ja taivaan", siispä kaivannaiset ovat yhteislaiduntamme myös Venäjällä. Laiska raha pitää saada tuottamaan sielläkin.

8.8.2014

Ulvova Rongan sonni

Ymmärrettävästi HS joutuu julkaisemaan kaikenlaista, mutta hupaisempaa tuskin tulee mieleen kuin uutisointi "rongan sonnin" odotetusta vierailusta Jutta Urpilaisen vastaanotolle hämyisten verhojen ministeriön huoneeseen "halukkaana " Maailmanpankin johtokunnan virkaan.

7.8.2014

Tutkainta vastaan

Jos porvoolaisen syntyperäinen tuotemerkki olisi Satu Tajunen, niin eikö voisi kuvitella hänen tietään ohjattavan kohti jonkun puolueen rautanyrkkiyttä valtakunnan politiikan vielä EU-ajallakin pohjautuessa Vanhan testamentin arvopohjaan?
Meinaan Vanhan testamentin arvopohjalla ihmisen kohtalon olleen aika pitkälle ennaltamäärätyn, niinpä jos sait nimeksi esim. Pönkkö ja luulit kelpaavasi ns. ajattelijaksi, niin sille sanottiin puuhevostenkin nauravan.

Blogitekstisuositus

Bonnierin ristin ritarit

Kahden totalitarismin välienselvittelyn tuloksena on läntinen ajattelu päässyt irti ns. tekstin kahleista - kaikki mitä voidaan sanoa, vo...