29.9.2006

Kaksi ruhtinaskuntaa

Helsingin yliopiston ruotsinkielisen historian professorin virasta eläkkeellä oleva Matti Klinge kirjoittaa syksyn uutuuskirjassaan Iisalmen ruhtinaskunta:

Iisalmi ei ole koskaan ollut kreivi- eikä ruhtinaskunta, mutta mahtava suurpitäjä käsitti aikanaan koko Ylä-Savon, seitsemän nykyistä kuntaa, lähes puolet Kuopion läänistä. Tämän suuren alueen hengellisenä, taloudellisena ja hallinnollisena johtajana oli Iisalmen kirkkoherra. Iisalmi oli 1700-luvulla Suomen itäisen hiippakunnan ja sittemmin vuonna 1850 perustetun Suomen pohjoisen hiippakunnan hyvätuloisin ja vaurain pitäjä. Lönnrot selittikin Iisalmen kirkkoherran ”elävän kuin kreivi” – samoihin aikoihin sanottiin Iisalmen rovastin elävän ”kuin ruhtinas”. Iisalmen pappilan kulttuurista kerrottiin ihaillen Pariisissa ilmestyneessä teoksessakin.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että synnyinkuntani Sonkajärvi julkaisi parisen vuotta sitten historiikin
Ruhtinaskunnan perintö.
Kirjassa kerrotaan mm. kuinka kyläläiset olivat innostuksissaan perustaneet puolilaittomasti oman kunnan, jonka
vaivaiskassasta maksettiin loinen Knut Rönkölle neljä markkaa, koska karhu oli syönyt hänen ainoan lehmänsä, sekä annettiin "N.N:n Akalle: Paita 1,- Turkki 3,- Arkku 1,-" ja "Paavo Hirvoselle: 3,- ja Arkun lauvvat.
Iisalmen luterilaisen seurakunnan organisaatioon kuuluneen Rutakon rukoushuonekunnan maallisesta alueesta näet syntyi itsenäinen kunta vuonna 1872.

Kolme kirjoittamaan oppinutta talonisäntää oli ilmaissut Kuopion kuvernöörille kyläläisten halun perustaa oman kunnan -ilmeisen ymmärtämättöminä, että rukoushuonekunta ei uuden kunnallisasetuksen mukaan voinut ryhtyä kunnaksi, vaan siihen olisi tarvittu seurakunnan valtuudet.

Kyläläisten suussa nimensä saanut “Rutakon ruhtinaskunta” toimi itsenäisen kunnan tavoin 34 vuoden ajan. Rutakon kunnalla oli oma hallintonsa, verotuksensa ja rahastonsa. Kaiken kaikkiaan elettiin niin kuin itsehallinto olisi jo virallisesti toteutunut, joten annettiin mm. lausuntoja Iisalmen emäkunnassa käsiteltävistä asioista

Ruhtinaskunta perusti mm. kansakoulun kolmelle kylälle, Sukevalle, Jyrkälle ja Rutakolle; tosin Jyrkällä oli jo aiemmin toiminut rautaruukin johtaja Braxin "tehtaankoulu", joka antoi perusopetusta sekä suomen- että ruotsinkielellä; olivathan toki ruukin johtajat erämaakylälläkin ruotsinkielisiä.

Silloinkin esitettiin hengellisiä kysymyksiä: mistä tulen, kuka olen, minne menen? Tietämisen intohimoa tyydyttämään syntyi kansakoulujen kanssa samoihin aikoihin Rutakolle ensimmäinen kirjasto eräiden pappismiesten lahjoittaessa kunnalle hartauskirjallisuutta ja muutaman virkamiehen täydentäessä valikoimaa maataloudenpitoon opastavilla teoksilla. Tosin kirjaston sijainnista valiteltiin eräässä lehtikirjoituksessa että
kirjasto sijaitsee syrjäisessä seudussa Taipale nimisessä talossa, jonne pääsy muulloin kuin talvella oli hyvin hankalaa, ja voipipa sanoa, että jokaisen ken aikoo keväisin, kesäisin, syksyisin suorittaa matkansa mainittuun taloon tulisi opetella jommoiseksikin taiteilijaksi nuoranpäällä kävelyssä, ennen kuin voisi täydellä varmuudella johtaa askeleensa noille n.s. pitkospuille, jotka niin sukkelia kuin ovatkin matkamiehen päältänsä pudottamaan, kumminkin ovat ainoana turvana vetisen kuivion yli päästessä.
Mutta vaikeudethan on tehty voitettaviksi, ja niinpä
tapahtui erittäin suuri halu lukemiseen tuolla sydänmaan asukkaissa. Aina kerran kuukaudessa kävivät kysymässä minkä nimiset kirjat olisivat minun mielestäni parhaita luettavaksi, muistelee kirjaston ensimmäinen hoitaja Lassi Ruotsalainen noita aikoja.

Sittemmin laittomaksi todettu Rutakon kunta liitettiin vuonna 1906 takaisin Iisalmeen, kunnes siitä muodostettiin vuonna 1922 nykyinen Sonkajärven kunta. Samalla kuntalaiset saivat myös oman seurakunnan, sillä Iisalmen vanha kirkkoherra oli kuollut, minkä Kuopion kuvernööri Aminoff oli asettanut jakopäätöksen toimeenpanon ehdoksi hyväksyessään vuosia aikaisemmin Sonkajärven seurakunnan syntymisen.

Uuden seurakunnan kirkko rakennettin Rutakolle, minkä vuoksi kylää alettiin kutsua Sonkajärven kirkonkyläksi.


Mutta eikö uuden ilmestyminen silloinkin heijastanut voitokkaan läntisen ajattelun joustavuutta, sillä luohan yhtäältä jokainen sukupolvi oman tietoisuutensa, ja toisaalta vain sellaiset organisaatiot säilyvät jotka aika ajoin uudistuvat, kuten mm. Lennart Meri on kirjoittanut?

Ja eikös vaan jo silloin jotkut halunneetkin tuomita ennen kuin ehtivät ymmärtää? He siis kaipasivat maailmaan jossa hyvä ja paha olivat selvästi erotettavissa. Uskonnot ja ideologiathan vaativat että joku on oikeassa, kuten Milan Kundera on kirjoittanut totaalisen ajattelun maailmasta, ja jatkaa, että sellaisessa maailmassa valta ei ole enää väline vaan itsetarkoitus totuuden noustua ihmisen yläpuolelle oman historian unohduttua, eikä ihmisparka muuta voi kuin ajatella virkaa ja vartioida reviiriään, ja lopulta hän haluaa tulla pikemmin organisaation kuin kanssaihmisten hyväksymäksi.

26.9.2006

Maalaisia jymäytetään, jatk.

Kuten tiedetään, Suomea johdetaan virastoista käsin.
Byrokratian vuosisataisia, elitistisiä ajattelutapoja kuvaavat kabinettien puheenparret "kepu pettää aina", tai "demari ja idiootti ovat yhden ja saman ilmiön kaksi eri nimitystä".

Demokratian pelossa nopeat joutuvat syömään hitaat. Samaa ideologiaa toteutettiin MTK:n uutta puheenjohtajaa etsittäessä. Konsultin avulla lopulta löytyi MTK:n omasta toimistosta Kymenmaalla kasvanut ruotsinkielinen, nykyisin Lohjalla asuva suurtilallinen, joka vastustaa henkeen je vereen EU:n vaatimuksia maataloustukien saajien nimien julkistamisesta.
Konsulttitalouden tunnetuin tapaus lienee valtion ostama investointipankki Mandatum. Kaupanpäällisenä Postipankki sai Björn Wahlroosin, mitä transaktiota ministeri Suvi-Anne Siimes sanoi älyllisen kapasiteetin hankkimiseksi valtion yritystoiminnan käyttöön.
Savolainen maalaisisäni varoitteli lapsiaan ajattelutavasta, jonka mukaan se mikä on minun, on minun; mutta se mikä on sinun, sitä haluan minäkin olla yhdessä kehittämässä ja jakamassa. Sitä ajattelutapaa hän kutsui kommunismiksi.

20.9.2006

Maalaisia jymäytetään

Stefan Lindforsin taiteesta on tullut DNA:lle purkuongelma. Kannatan esitystä teoksen pitämiseksi paikallaan Ruoholahdessa. Kylkeen vaan laatta johon on kaiverrettu hankintapäätöksen tehneiden nimet.
Ökykaudella pohjoissavolaisen Lapinlahden kunnanjohtaja tilasi Stefan Lindforsilta muistaakseni 300 000 mk.lla Aurinkotuuli-teoksen kirkonkylän tienristeykseen. Kansa sanoo sitä rakennushökkyräksi, jonka johtaja hankkia kenenkään kanssa keskustelematta.
Etteiköhän asialla ole olleet samat konsulttitahot joita Peter Fagernäs käytti myydessään Conventumin? Maalaisten pankin johtaja Antti Tanskanen näkyy yhä murjottavan.

17.9.2006

Otsaa puristaa

Nyt puristaa innovointikykyisen pieneliitin luovaa otsaa perintövero teräspannan lailla. Rkp:n uuden johtajan Stefan Wallinin vaadittua sitä neitsytpuheessaan poistettavaksi ovat asialle vihkiytyneet niin kok/Katainen kuin kesk/Kallikin kuten myös kaikkien lehtien päätoimittajat, nuo omaperäiset (pl. Aimo Massinen Turun Sanomissa).
Mutta eivätkö ihmisten keskinäiset erot johdukin enemmän siitä mitä he tekevät sillä mitä ovat saaneet kuin siitä mitä heille annetaan, kuten Sartre kirjoitti? Keskinkertaisuudeksi osoittautumassa olevaa Nico Rosbergia ja Keke-isäänsä perintövero saattaisi kiinnostaa (jos asuisivat Suomessa) mutta tuskin lahjakasta Kimi Räikköstä enempää kuin Heikki Kovalaistakaan.
Asiasta toiseen. Olisiko
Kemppisen kehumasta suomenruotsalaisesta Kjell Westöstä uudeksi kansalliskirjailijaksi? Hänhän on imenyt kahden kulttuurin ydinmehuja saksalaisranskalaisen Sartren tai ranskalaisalgerialaisen Camus´n tavoin.
Kirjoittaako Westö ihmisen paljastuvan pohjimmiltaan samanlaiseksi kunhan kulttuurin yläkuorrutusta kaavitaan pois? Ihmiseksi, joka ei tapa lähimmäistään vaikka ei osaisi lukea kirjaa jossa käsketään olemaan tappamatta; ihmiseksi, joka haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi, mikä on sellaisenaan jotakin erikoista mitä voidaan sanoa ihmisarvoksi.

11.9.2006

Missä luuraa Suomi?

Meille ei riitä tarvittavaa määrää ammatti-ihmisiä ja toimihenkilöitä vaan heitä on tuotava ulkomailta, Baltiasta, Puolasta, Venäjältä jne. Näiden maiden työvoimasta kilpailevat muutkin Euroopan maat, kirjoittaa erään tamperelaisen rakennusyhtiön johtaja.

Ulkomainen työvoima pitää ottaa hyvin vastaan ja kohdella heitä kuten suomalaista kaveria. Pitää muistaa, että olemme suuren eurooppalaisen perheen yksi jäsen, hän jatkaa.

Ruotsissa, jota hyvällä syyllä voidaan pitää sisarkulttuurinamme, on Integrationsverket valmistanut s
elvityksen työvoiman maahanmuutosta eri maissa. Mukana ovat Belgia, Tanska, Ranska, Irlanti, Kanada, Hollanti, Norja, Portugali, Espanja, Iso-Britanna, Ruotsi, Saksa ja USA.

Selvityksen mukaan hallitusten panostus työmarkkinoille ja uusiin maahanmuuttajiin kasvaa kaikkialla. Integraation haasteisiin vastataan mm. perustamalla asiantuntijavirastoja seuraamaan kehitystä.

4.9.2006

Aika raaka työnantaja

Ei isää enää kannata etsiä, edes suomenkielisten.
2000 vuotta riittää. Isä on löytynyt. Nimensä on yhdellä Kullervo, toisella Samuli: jokainen lihaa ja verta; tuntevia ihmisiä eivätkä mitään satusuomalaisia, myyttejä.
Omien juuriensa tunnistaminen -sen myöntäminen että ihmiset osasivat elää ihmisiksi jo kauan ennen meitä, jopa ennen Kustaa Vaasaa -eikö siinä olekin sivistyksemme kestävä perusta?
Ei raamattu ole huuhaata. Sitä vaan pitää lukea niinkuin on järkevää yleensäkin suhtautua ihmiskäden tuotoksiin. Ei siinä mitään sen suurempaa pyhyyttä ole.
Iso Kirjan yksi perusjuoni on panna pieni ihminen etsimään ihmisjärjen yläpuolista suurta ohjaajaa.Olisi sinänsä hupaisaa jos jostakin vielä löytyisi kulttuuri jossa johtavat poliitikot jatkavat etsimistä, vaikka valtava joukko Hänen asiamiehiään on mennyt hänen luokseen -kuten me kaikki aikanamme menemme- lähettämättä sieltä pienintäkään todistetta hänen olemassaolostaan; ei kirjeenä, ei pullopostina, ei e-mailina eikä blogina.

Blogitekstisuositus

Bonnierin ristin ritarit

Kahden totalitarismin välienselvittelyn tuloksena on läntinen ajattelu päässyt irti ns. tekstin kahleista - kaikki mitä voidaan sanoa, vo...