(kommentti Seppo Sarlundille )
Kansan syviä rivejä edustavien poliitikkojen -ennen kaikkea Anneli Jäätteenmäen- karmeaa kohtelua mediassa seuratessa on silloin tällöin tullut mieleen rinnastus entisiin kommunistisiin maihin. Tsekkikirjailija Milan Kunderan mukaan niissä käytettiin mahdollisimman suurta julkisuutta "ymmärtämään" toisinajattelijoita: heidän ajatuksensa pyrittiin tuomaan "ajoissa esille ", ja oikaisemaan ennen kuin ne ehtivät "tuottaa vahinkoa" yhteiselle hyvälle.
Pikkupoikana Savon perukoilla puimme nyrkkiä pääkaupungin lehtien edustamalle yhdelle totuudelle, kun tuntui, että Helsingissä ei haluttu antaa arvoa enempää muualla asuville kuin erilaisille mielipiteillekään.
Sama keskityspolitiikka näyttää vain tehostuneen ainakin ilmaisjakelulehdissä ruotsalaisperäisen Metro-lehden ja Sanoma Oy:n 100-lehden kompostoituessa yhdeksi mössöksi erkkolaisessa kulttuurien sulatusuunissa.
Iltapaivälehdet taitavat pian kierrättää päätoimittajia keskenään -muitakin kuin Reijo Ruokasta. Toisen lehden lööpeissä Juha Kankkunen on lopettanut absolutismin kautensa, toisen mukaan Kankkunen ei aloita juomista. Vaihtoehdoissa siis löytyy.
Enpä muuten ihmettelisi jos Mauri Pekkarinen tuntisi olonsa yksinäiseksi puolustaessaan ihmisen mittakaavaa politiikan teon keskiössä. Pääkaupungin kabinettien ajattelun elitistisyys hakeekin vertaansa modernissa maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti