5.11.2017

Jos suomenkielisiä onkin kautta pitkän historian vedätetty, niin eikö olisi peräti luonnollista, että lopulta jotakin opimme?

Historian hoitaja Erkki Tuomioja lienee toipunut pettymyksestään, ettei ilkeäkään äänestää suoraan Sauli Niinistöä, joten kerron tuntemuksistani parin päivän takaisen Iltalehden äärellä. 

Kirjassani Rooma opettaa olen kertonut joutuneeni suureksi ihmeekseni viedyksi Suomen kulttuurikeskus Villa Lanteen tapaamaan minulle täysin tuntematonta professori Juha Pentikäistä. Hän on Iisalmen Sanomissa kolumnia pitkään kirjoittaneen Hesarin ex-päätoimittaja Mikael Pentikäisen isä. 

Iltalehdessä kerrottiin 30-luvulla Nl:oon loikanneen vakoilija Vilho Pentikäisen taustoja. Hän oli samoja Pentikäisiä; Juhan pappisisän veli. 

Ilmeisesti minulle yritettiin vihjailla että minullakin olisi ns. luurankoja kaapissa, tai jos niitä ei ole, niin tehdään! 

Kaikkea ne suomalaiset keksii. Aivan uskomatonta, mutta lopulta kaikki tulee julki. Onhan kirjoitettu Juha Sipilän repäisevän pelihousunsa, jos täysin syyttömiä sotketaan muiden sotkuihin!

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...