3.12.2017

Kyllä näissä tapahtumissa onkin ymmärtämistä! Oikein ottaa voimille.

Nyt julkaistun, 1,5 milj. euron Talvisota-muistomerkin on itse taiteilija Pekka Kauhanen nimennyt "Valon tuojaksi". Sen on lehtitietojen mukaan ideoinut professori Matti Palo. Tuttu mies. Asuin hänen veljensä, opiskelukaverini kauppakorkealta, kanssa professorin kolmiossa Munkkivuoressa muutaman vuoden ajan hänen ollessa työssä USA:ssa 1970-80 lukujen vaihteessa.
Veljensä kautta sain tutustua muutamaan nuoreen naiseen, mm. erääseen Kirkkohallituksen toimistosihteerinä työskennelleeseen pohjoisen kirkkoherran tyttäreen, joka sitten pyytämättä ja yllättäen "kuin apina selässä" järjesti minulle Munkkivuoren lähitalosta yksiön professorin palattua asuntoonsa USA:sta. Läksin jonkin ajan kuluttua kahdeksi vuodeksi työhön Roomaan, jolloin yksiö siirtyi sisarelleni. 

Mainittakoon, että ministeri Annika Saarikko on hänkin alkuaan kirkkohallituksen toimistoväkeä. Hänen nousunsa vallanportailla alkoi Paavo Väyrysen avustajana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Narratiiviin

Maalaiset hakemaan opiskelupaikkaa Hankenilta, elämme sivistysvaltiossa! Kysymys ei saa enää olla siitä miten säilyttää niiden asenteita jot...