13.8.2020

Helppoa kuin heinänteko

Viime päivien tapaukset vahvistavat tarvetta kehittää kansankielistä älymystöajattelua s(u)omessa. Asia korostui erään uskonteksteihin perehtyneen kritisoidessa median suhtautumista Katri Kulmunin koulutusrahoihin. Hänen mielestään kysymys olikin Kulmunin tarvitsemasta uskonvahvistuksesta antaa Antti Rinteelle ilmoitus ”ajan kypsyneen karsia mätiä oksia jotta terveet voisivat kasvaa vapaasti”. Jokainen työelämässä ollut tietää sellaisen ilmoituksen antamisen omalle esimiehelleen vaativan jotakin vahvistusta.

Kauan sitten luin Mauno Koiviston varoitelleen lukemasta noita uskontekstejä ilman asiantuntijaa koska hiuksia voi nousta pystyyn, joten eikös vaan niitä lukemaan! Kylläpä löytyikin runoutta. Juutalaiskysymyksen lopullista ratkaisuakin oli kypsytelty pitkin matkaa parisen tuhatta vuotta, mutta eihän täällä sentään edes maalaisia panna härkävaunuihin.

Lopulta elämässä on kysymys valituista valituimpien halusta turvata jatkuvuutensa, ja siitä ketkä uhkaavat jäädä jalkoihin. Jokaisella on yksi ääni uurnalla.

Kulttuurin keveyttä ja hegemonian raskautta

Minne huippujournalistit ovat kadonneet, paitsi Saska Saarikoski jonka nimi on HS:ssa pian potkujen jälkeen palautettu päätoimittajien lista...