30.12.2019

Vuoden vaihtuessa

Ari Alsion mainion pohjustuksen innoittamana:

- Kiitos, valta!, olette paenneet sieltä minne naiset pääsevät. Eikö teitä hävetä? Miten te kehtaatte!

-Naisen logiikkaa: niille lisää rahaa joilla entuudestaan on.

Suuri kaalihuijaus on toteutunut. Vuosikymmen sitten Osmo Soininvaara kehui joensuulaisen Tommi Uschanovin tuon nimisen kirjan, jolloin Uschanovin sparraaja Matti Apunen pestattiin EK:n propagandistiksi.

Itäsuomalaisen oloisen stadinkundi Soininvaaran isoisä syntyi Kiuruvedellä ja kuoli Iisalmessa, samoilta kulmilta oli myös isoäitinsä.

Iso velipuoleni murahti ollessani Sonkajärvellä alun toisella kymmenellä maalaisia kohdeltavan kuin mustia poikia Afrikassa. Sen muistan.

-----


Sitran ex-pomo Mikko Kosonen kolistelee puntteja EK:n johtaja Kari Häkämiehen kanssa Hakaniemen torin alapuolisessa salissa.
Toisaalla Jari Tervo kinastelee Manu-tulkinnasta Paavo Väyrysen kanssa ... eikä herää vanha maailma henkiin.
Vuosikymmen sitten EK haki lehti-ilmoituksella ajatustenhaistelijaa koska vastuunkantajilla oli vaikeuksia ymmärtää mitä ympäristössä tapahtuu… ja yhä haetaan uutta Manua, ymmärtämättä, että mitään työläisfilosofia ei enää tarvita, koska kuka hyvänsä voi sellaisenaan olla filosofi läntisessä uusajattelussa. Siksi on turhaa pelätä jotakin väkivaltaista kumousta, vaikka tätä kirjoittaessani kuulen toisella korvalla kahden ruotsinkielisen naisen puhuvan YleVega:ssa jostakin suomenkielisen yliopistotutkijan luokkayhteiskuntaa koskevasta kirjasta. Kokonainen vuosi vatvottiin yhä uudelleen sisällissotaa - suomenkielellä, mutta se viittaus onkin yhä iso tabu!

28.12.2019

Antaa ja omistaa - logiikassa elämme. Rakkaus tulee ilmaiseksi.

Odotamme, että Suomen kansa vapautettaisiin valehtelemisesta, nostettaisiin loasta pieni ja lahjakas, mutta kiihkeän asevarustelun ja vihapropagandan näännyttämä kansa!

Juuri voimakas halu päästä eroon valehtelemisesta vieraannutti Andrei Saharovin tieteellisestä sosialismista. Pokka petti puolustella ydinaseita joiden ymmärsi voivan tuhota ihmisyyttä.

Uusi tulee Suomeen ulkopuolelta, kuten historiamme kertoo.

25.12.2019

Pelotonta porukkaa



Täällä Pietarissa väki näyttää kotosuomalaiselta. Ei liiku kaduilla mustia eikä somaleja, vain meikäläisiä valkonaamoja. Moskovassa on Aasia ja Kaukasia.

Pietarilainen on yksikielinen, samoin virolainen ja ruotsalainen ylpeästi. Suomalainen valehtelee olevansa kaksikielinen.

Aika moni pohjalainen "rössypottunenä" omistajan ohjauksessa: Tytti Tuppurainen, Juha Sipilä, Risto Uimonen, Johanna Korhonen, Matti Ahde (on jo kotona luonansa). Vähän pohjoisempana Markus Lohi ja Katri Kulmuni. Hupsista, sanoo Sanna Marin.

Antaa ja omistaa. Siinä logiikassa elämme, vaikka rakkaus tulee ilmaiseksi.


22.12.2019

Kaikki väärin

"Hallitus ei tee päätöksiä yksilöiden hengestä ja elämästä, se on viranomaisten tehtävä. Olin ihmeissäni, että tämä kokoomuksen taholta kyseenalaistettiin ja sanottiin, että hallitus piilottelee virkamiesten selän takana", Marin kummasteli Ylen haastattelussa.

Siis, että virkamiehet päättävät elämästä ja kuolemasta! Ennen sanottiin että yksin Jumala tietää päivien määrän, kunnes tuli holocaust.

17.12.2019

Julkisuus kulttuurin omistajan kasvona


Psykiatriaa, runoilevaa, sitä rakastettava eduskunta on yhden jäljiltä täynnänsä. Vaikuttajakiihdyttämöissä oli perehdytty vanhojen tekstien neuvoihin valituista valituimpien elinvoiman palvelemiseksi, ikäänkuin kirjat olisivat löytyneet valmiina kiven alta, ymmärtämättä että ne olivat aivan erilaisessa ajassa syntyneitä ihmiskäden ohjaaman kynän tuotoksia vastauksina silloisiin kysymyksiin, ja joihin pitäisi suhtautua tervejärkisen kriittisesti kuten ihmisen muihinkin aikaansaannoksiin.

Tarvitaan Uuno makromanageriksi Kiovan malliin. Hän näyttäisi Sanomatalon väelle tietä astua Kansalaisktivistien aukiolle katsoen maailmaa uusin silmin.  Sanna Marin ja kultainen ”gyllene gryning” aamunkoitto runoilijan perintöä?

Paljon on vettä virrannut Vantaassa sen jälkeen kun Marko Junkkari luki viikonloppuna Paavo Väyrysen kaikki kirjat ja tenttasi häntä HSTV:n lähetyksessä Aristoteleen oppilaana, ja Erkki Tuomioja heitti bensaa tuleen sytyttäen Meillä on unelma-mielenosoituksen täyteen roihuun samalla aukiolla heinäkuun lopulla 2015.


Junkkaria oli pyydetty toimimaan koska olin HS:n toimitukselle parisen kuukautta aikaisemmin lähettämässäni Rooma opettaa -kirjassa väittänyt Platonin kolmiportaisen ihannevaltion, jossa 1) filosofit ajattelevat, 2) sotilaat turvaavat heille työrauhan ja 3) rahvas järjestää elintarvikkeita, toteutuneen Suomessa hämmästyttävän hyvin.


Vakiintuneissa kustantamoissa mustilla kirjaimilla valkoiselle paperille painettuun tekstiin luottava Erkki Tuomioja otti kiltisti vastaan Helsingin yliopiston suojiin ulkoministeriön valtiosihteeri Peter Stenlundin kanssa perustetun Historioitsijat ilman rajoja- yhdistyksen markkinoidakseen Suomen mallia, josta sitten ei  kukaan maailmalla kuitenkaan
 kiinnostunut, vaan kaikkialla halutaan halutaan rakentaa uutta perustaen omiin paikallisiin perinteisin. 


Lyhyeksi jääneellä pääministerin kaudellaan Antti Rinne kävi Vaasassa ja Ahvenanmaalla vakuuttelemassa ruotsinkielisille koululaisille ettei heitä jätetä, koska Rafael Paasio oli neuvonut asettumaan aina heikomman puolelle.


Omistajan vaistot ohjaavat huolehtimaan miltä omansa näyttää muiden silmissä. Alexander Stubb puhuu brändäämisestä. Hän onkin ilahtunut näyttävästä teflonhallituksesta. Ei tarvitse isännän mieltänsä pahoittaa. Pieninä pahoitimme mekin mielemme koska kotimme ulkokuori Sonkajärvellä oli päässyt rapautumaan kirkonkylän maalattujen talojen vierellä. 


Kuka muu kuin valtiofilosofi voisi näinä aikoina synnyttää teflonhallituksen palvelemaan kulttuurin omistajan asiaa? Kuka valheelle rakentavan filosofian paljastaisi? Diletantti siihen pystyy, harrastelija, ammattilaisten sovinnaistavoista vapaa kirjastoissa viihtyvä totuuden etsijä.


Jokainen on filosofi, kukin omalla tavallaan, sellainen kuin N-liitossa Gorkin kaupunkiin kotiarestiin karkotettu Andrei Saharov. Voimakas halu päästä eroon valehtelemisesta vieraannutti hänet tieteellisestä sosialismista. Pokka petti puolustella ydinaseita joiden ymmärsi voivan tuhota ihmisyyttä. Ehkäpä hänestäkin oli parikymppisenä opiskelijana julkaistu kuva kulttuurin omistajien etusivulla  herättämään perässähiihtäjiksi himoavien haluja. Vuoristoneuvosten tasoa.

14.12.2019

Teflonhallituksen taustaa ei avata

Hallitusohjelma on pultattu ruuvipuristimella pöytään i Grankulla, ettei tekstin syntyprosessia avattaisi sen nähtäväksi joka "uhkaa viedä kaiken mikä on löyhästi kiinni”

Silloin kun Paavo Väyrysellä oli vielä rooli politiikassa, kirjoitin hänen US-blogissaan:

8.6.2019 18:21
Minä, jota voisi halutessaan kutsua vaikkapa vaikean lapsuuden kokeneeksi pitkänlinjan omatoimiopiskelijaksi, kirjoitin oman ulkomaankokemukseni pohjalta kirjassa ”Rooma opettaa” vuonna 2015 että ”ruotsinkielen asema jumalanruoskan ja pyövelinmiekan yhdistelmänä on ja pysyy akateemisessa työelämässä”.
Vaikean lapsuuden kokenut uusi sisäministeri, köyhyystutkija Maria Ohisalo puhuu ruotsia kuin äidinkieltään, ja on hallituksessa lisäämässä pakkoruotsia.
Pitääkö provosoitua jos provosoidaan? Mitä vastaisi ”Minä ja Manu” sekä ”Minä ja UKK” näytelmät luonut Paavo Väyrynen?

12.12.2019

Tuki alkoi väsyä

Al-Holin lapset on esimerkki Alexander Stubb'n ja Hussein Al-Taeen CMI:lle sopivasta keikasta päästä laskuttamaan Pekka ”Caruna” Haaviston ulkoministeriötä. Ellei Ramboll ole ehtinyt ensin.

Uutisoitiin Rambollin tutkineen syksyllä um:n työilmapiiriä. Kansainvälinen konsulttiyhtiö Ramboll on perustettu Tanskassa kaikenlaiseen ympäristön rakentamisen suunnittelemiseen, sisältäen näköjään kaiken minkä ilmastokin sisältää, kuten on totuttu jokapaikan Pöyry Consultingin yhteydessä peiteltävän liikesalaisuuksina.

Ilmaston kannen romahtamista niskaan Antti Rinne selitti äkkikäännöksensä syyksi sitä kannattavien tolppien ilmoitettua Makromanagerin välityksellä etteivät jaksa, jos hän jatkaa.

8.12.2019

Antti Rinne makromanageroitavana

Suuraktivisti, pelastaja, Jumala, halujen herra, tai millä nimellä kukin ilmiötä kutsuukin joka lepäsi vartiopaikalla ellei ampunut selkään pakoon pyrkiviä vihollisia, tai oli vapaalla kun juutalaisia kärrättiin käsiteltäväksi, ei hylkää valituista valituimpia, vaan makromanageroi  - Yks voima sydämehen kätketty on, se voima on puhdas ja pyhä - kuten on nähty viime päivien tanssiaisissa ja isällisessä suhteessa Lapin vanhalestadiolaiseen kansanedustaja Markus Loheen.

Tarvitaan Uuno makromanageriksi Kiovan malliin.

Wikipedia asevelisosialisteista:

Asevelisosialistit ja heidän poliittinen linjansa viitoittivat monin tavoin sosialidemokraattien politiikkaa aina 1960-luvun puoliväliin asti. Leimallista sille oli tiukka rajanveto suomalaisten kommunistien suuntaan, joiden vaikutusvaltaa asevelisosialistit pyrkivät kaikin keinoin rajoittamaan. Sen sijaan asevelisosialistit olivat valmiita yhteistyöhön oikeistolaisten kanssa ja muun muassa Tampereen kunnallispolitiikassa sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen yhteistyötä kutsuttiin aseveliakseliksi. Tunnetuimpia asevelisosialisteja olivat Erkki Lindfors,[1] Unto VarjonenVäinö LeskinenPenna TervoYrjö ”Jahvetti” KilpeläinenAarre Simonen ja Arvi E. Heiskanen.[2] Asevelisosialistit olivat pitkään myös Urho Kekkosen poliittisia vastustajia. Tunnetuin asevelisosialisti Väinö Leskinen käänsi poliittisen linjansa ympäri 1960-luvun puolivälin jälkeen.

6.12.2019

Pidetään tyhminä

Ennen kuin Antti Rinne lakaistaan yhdessä hänestä kahden toimittajan kirjoittaman uunituoreen ”Auktorisoitu Antti” -kirjan kanssa maton alle, olisi kiva kuulla arvioita onko jossakin olemassa auktorisoimaton kirja ja kenen kirjoittamana mistä? Vastaus voisi selittää kiireellisen tarpeen julistaa laadittu hallitusohjelma koskemattomaksi ja pyhäksi.

Aina löytyy sellaisia jotka eivät pidä siitä että heitä pidetään tyhminä, että kaikkea ei kerrota. Heille ei riitä päästä maksamaan Säätytalon (Sic!) hallitusneuvottelujen tarjoiluista syntynyttä 600 000 euron laskua.

En tunne marxilaisuutta lainkaan, mutta jostakin on jäänyt mieleen väite Marxin pitäneen kaiken pahan alkuna sitä kun maapalstan ympärille laitettiin aita omistamisen merkiksi. Olen myös kuullut sanottavan ettei hän ymmärtänyt ihmisluonnetta. Ajattelu onkin kehittynyt paradoksaalisesti marxilaisuuden itsemurhana niin kutsutun eurokommunismin myötä. Etelä-Euroopassa antifasistit ymmärsivät erota Moskovan talousdeterminismistä pitäen kansan paikallisia identiteettejä tärkeämpänä kuin taloutta. Rikasta kulttuuriperintöään esitellessään firenzeläiset saattavat arvostaa Brysselin byrokraatteja enemmän kuin Rooman. 

Tuohon aikaan Tuomioja, Claes Andersson, Lipponen etc. sidottiin turpeeseen Tamminiemen saunan lauteilla Kekkosen lastenkutsuilla.

4.12.2019

Ja kävi niin, että lopulta Antti heitettiin ratikasta


Gyllene gryning,
Kultainen aamunkoitto
Golden Dawn
Suuri taideteos paljastaa jotakin enemmän kuin ehkä oli tarkoitus. Silloin olevaisen kätkeytymättömyys paljastuu, kirjoitti saksalainen filosofi Martin Heidegger, ja totuus tulee julki.


Elokuussa Osmo Soininvaara muisteli blogissaan seikkailleensa yksin ratikalla 13-vuotiaana kommunistisen Tallinnan Mustamäellä varmistuen ettei sieltä löydy meille mallia.

Pitäisikö kutsua Valehtelijoiden klubi Odelle? Rinteen hallituksen kummisetinä liihottaneet  Stefan Wallin ja Sixten Korkman, nuo mikromanagerit makromanagerin housuissa, kutsuttaisiin, tulihan Rinteen hallitus Säätytalolta ratikalla Oodi-kirjastolle julkistamaan ohjelmansa. Kielimiehinä he hiffaisivat tulla Oodille, onhan Oden vaimo siellä pomona. Eihän se joka diggaa seniorikieltä, himmaile, vaan skulaa täysillä. Kirkkoslaavin tohtorit ja muut politiikan dosentit messiin myöskin.

Ministerit jalkautuivat loppukesästä esittelemään hallitusohjelmaa kirjastoissa ympäri maan, ellen väärin muista, ahkerimpana Sanna Marin.

Sanakirjan mukaan Ode, suom.Oodi (kreikkalaiselta ᾠδή, ääntäminen odé, ”kappale”, sanasta ᾄδω, ”laulaa”) on lyyrinen koostumus, joka voi olla rakkautta, kansalaisuutta, isänmaallista tai moraalista sisältöä sidoksissa musiikilliseen perustaan. Usein termi viittaa mihin tahansa lyyriseen koostumukseen.

Kuukautta ennen Soininvaaran blogimerkintää olin käynyt "hakemassa mallia" Tallinnassa, mistä kirjoitin tässä blogissani:
"Vastoin Jörn Donnerin vartavasten paikan päällä Tallinnassa esittämää neuvoa järjestää venäjänkielelle samankaltaiset lököolot kuin ruotsinkielellä on Suomessa, itsenästynyt Viro muuttui yksikieliseksi poistaen kommunistien tuoman pakkovenäjän. Viro on paikka jossa vironkieli on turvassa, Venäjä on paikka jossa venäjänkieli on turvassa jne. sanoi Lennart Meri.  
Missä määrin oma kieli on piristänyt virolaisten silmin nähden elpynyttä elinvoimaa, siitä ei ainakaan HS eikä Yle anna lukijoille pohdittavaa. Digiajan ammattilaisten Natoonkin Viro liittyi helposti, koska omaa puskajussien armeijaa ei ollut painolastina.
Kiinalaiset tulevat, vaikka ilman twitteriä! Eckerön laivalla kuulutukset annetaan kiinankielellä suomen ja ruotsin ohella, eikä englanniksi lainkaan. Muutama kiinalaisten ryhmä sattui eilen silmään täpötäydessä laivassa.Tunnelia Tallinnaan poraamaan aiotaan tuoda kiinalaisia koneita kiinalaisella rahalla. Suunnittelijat lienevät eckeröläisten serkkuja. Logistikkoja liikuttelemassa suuria ihmismassoja."

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...