13.7.2012

Kesäuusintoja

Muuan don Eero on saanut lapsuutensa kotikaupungin ajattelijalta melkein lupauksen seuraavasta suomalaisesta rauhannoopelista mistä Salelle aiheutuvaa mielipahaa lieventämään on tämä kutsuttu kävelemään kaupungin keskustaan ensi lauantaina.

8.7.2012

Valtion ideologia

Monet ongelmat tulisivat pääpiirteissään hoidettua jos lestadiolaisuus määriteltäisiin valtion ideologiaksi, mitä se käytännössä jo onkin, ainakin kirjailija Matti Mäkelän mielestä.

Muutenkin ollaan henkisesti jämähdetty 1800-luvulle. Pääasia, että ei yritetäkään kehittää mitään omaa, vaan tyydytään kuseskelemaan toisten kintuille ja Lestadiuksen mallin mukaan -tänään Eino Leinon (alk. Lönnbohm) päivänä- annetaan kunnia ruotsalaisille, häpeä idän karhulle.

Virallisten liputuspäivien lisäksi vakiintuneita liputuspäiviä ovat:

-J. L. Runebergin päivä, 5. helmikuuta
-tasa-arvon päivä, Minna Canthin päivänä 19. maaliskuuta
-suomen kielen päivä, Mikael Agricolan ja Elias Lönnrotin päivänä 9. huhtikuuta
-kansallinen veteraanipäivä, 27. huhtikuuta
-Eurooppa-päivä, 9. toukokuuta
-suomalaisuuden päivä, J. V. Snellmanin päivänä 12. toukokuuta
-kaatuneiden muistopäivä, toukokuun kolmantena sunnuntaina
-runon ja suven päivä, Eino Leinon päivänä 6. heinäkuuta
-suomalaisen kirjallisuuden päivä, Aleksis Kiven (Stenvall) päivä 10. lokakuuta
-Yhdistyneiden kansakuntien päivä, 24. lokakuuta
-ruotsalaisuuden päivä, 6. marraskuuta
-isänpäivä, marraskuun toisena sunnuntaina
-suomalaisen musiikin päivä, Jean Sibeliuksen päivänä 8. joulukuuta.

27.6.2012

Ajatuksetkin mooseksen aikaisia

Platonin hahmottelemassa antiikin kolmijakoisessa ihannevaltiossa filosofit ajattelivat, sotilaat hoitivat turvapalvelut ja rahvas tuotti ruokaa.

Suomessa valtiofilosofian perinne tiivistyi Aatos Erkon ideologiassa jonka mukaan kaikki hyvä syntyy USA:ssa, ja kaikkialle sinne missä hyvä kasvaa, mennään meiltä aina Ruotsin kuninkaan portin kautta.

Pyörää kohti YK:n turvaneuvostoa polkeva viipurilaisen sotilasmestarin poika Martti Ahtisaari toteaa maailman tarvitsevan Suomea, ja puoluetoveri Eero Heinäluomalle on hänellekin katsottu keskeinen rooli samassa urakassa.

Lestadiolainen rahvas veisaa virsiä, mutta heidänkin naiset tähyilevät italiaanoja, vaikka Timo Laaninen toi kepun puoluekokoukseen pikkubussillisen itsensä näköisiä kiinalaisia vastuunkantajia - sikäläisen veljespuolueen valtuuskunnan.

Varakkain lestadiolaisista valittiin, ja pulinat pois!

15.6.2012

Iljettävät tekosi sinua itseäsi vastaan

Voisi kuvitella toimittajien osallistuneen kansanedustajien maanpuolustuskursseille, jolloin erilaisia Afrikan tähti-karttaharjoituksia on esitelty.

Siltä pohjalta sitten lietsotaan silloin tällöin vihaa jotakuta kohtaan, olipa sitten kyseessä Halla-aho tai Elop.

Siitä on onneksi vielä jonkin matkaa kristikansan valloitussodan aloittamiseen sillä
”Minun suuttumukseni tulvii ylitsesi,
minä tyhjennän kaiken vihani sinuun.
Minä tuomitsen sinut vaelluksesi mukaan,
käännän iljettävät tekosi sinua itseäsi vastaan.”

3.6.2012

Jos ja jos

Jos olisin joku opetusministeri, olisin viikolla Roomassa pohtinut miksi jokaisessa vähänkään arvoaan tuntevassa Italian taajamassa on Antonio Gramscin nimeä kantava katu tai tori? Selittyykö se gramscsilaisten politiikalla vastustaa fasistien yritystä pakottaa Firenzen kielestä kaikille yhteinen kieli? Nyt vain kuvasin Campo dei Fiorin vihanneksia.


----------------------------------------------------

Aika moni blogi nousee ehdolle Erkon perinnön jatkajana. Kenen olkapäähän Erkki Tuomioja turvaa halutessaan tietää mitä suomenkielinen kansa todella ajattelee? Kannuksen Kennedy on jo saanut virkavapaata Nokiasta.

Ihmisarvoajattelun merkittävä kehittäjä Antonio Gramsci väitti jokaisen yksilön olevan filosofi, joskaan jokaisella ei ole filosofin virkaa, mutta Suomessa sekin on järjestelykysymys.

Mentyään monta kertaa urallaan sinne mistä pallo oli juuri potkaistu pois, aikoo Esko Aho olla Harvardissa vihdoin oikeassa paikassa oikeaan aikaan vastaanottamassa maaliin johtavaa syöttöä.

24.5.2012

Lasikatto säröilee

Aatos Erkon muistosanoissa on saatu hieman valaisua median "liberalismiin".

Hänen ideologiansa on sanottu rakentuneen kahden faktan varaan: ensinnäkin kaikki hyvä kasvaa USA:ssa, ja toiseksi sinne missä kaikki hyvä syntyy, mennään meiltä aina Ruotsin kuninkaan portin kautta.

Nyt jääkin nähtäväksi mennäänkö tuon portin kautta tulevaisuudessa myös itään, kun Putin on hoputtamassa nelikaistaisen moottoritien rakentamista Pietarista rajalle.

Lasikatto on silloin täydellisen tiivis kun sen olemassaoloa ei huomaa. Sen rikkomiseen tarvitaan siis sellainen joka on ollut sitä itse rakentamassa!

21.5.2012

Kunpa syntyisi uutta

Jotakin hyödyllistä tehdäkseen Ulkopoliittinen instituutti voisi tutkia Euroopan integraation lähtökohtia perehtymällä esim. fasismin suhteeseen Italian moniin alueellisiin kieliin. Historiallisestihan rahvaan kansan oli useinkin mahdoton edes ymmärtää toisiaan ”Italiassa”.


Miksi jokaisessa vähänkään arvoaan tuntevassa Italian taajamassa on Antonio Gramscin nimeä kantava katu tai tori? Selittyykö se gramscsilaisten politiikalla vastustaa fasistien yritystä pakottaa Firenzen kielestä kaikille yhteinen kieli?


Nykyinen italiankieli on muodostunut pikemmin median kuin pakko-opetuksen kautta vapaaehtoisesti kaikkia yhdistäväksi tekijäksi.

Inho

Klassikon asemaan noussut päiväkirjaromaani olemassaolon arvoituksesta ja ihmisen vapaudesta. Inho on eksistentialismin merkkiteos ja merkit...