5.12.2023

Hegemoniaa ja pillupoliiseja

16-vuotiaana tulin erään kesäkuun alussa Ylä-Savosta töihin valtiovarainministeriön ala-osastoon juoksupojaksi. Sen toimisto sijaitsi Bottan kulmatalon ylimmässä kerroksessa. Syksyn tullen sain paremmin palkitun homman Maataloushallituksesta. Kävin koko ajan iltaoppikoulua josta kirjoitin yo-lakin. 

Kokoomuksen puoluetoimisto on muuttanut eduskunnan viereen huutoetäisyydelle em. Bottan kortteliin. Aikaisemmin Matti Vanhanen on toiminut Perheyrittäjien johtajana siinä korttelissa. 

Pian tapahtuvaan Koomikon valintaan voisi esittää raakalaismaisiin hyökkäyksiin perehtynyttä Faktantarkistajaa – naantalilaisen Kordelinin muistosäätiön juuri palkitsemaa, onhan poliittisella terrorilla Suomessa pitkät perinteet, joillakin ikäänkuin verissä.


Maataloushallituksen vanhaan taloon Kruununhaan Mariankatu 23:een avattiin joulukuussa Samppa Lajusen saneeraama luksushotelli Maria. Isäni Sonkajärvellä oli kutsumanimeltään Samppa ja äiti Helvi Maria. Meitä lapsia oli 12. Urheilijana tunnettu Samppa Lajunen on tullut uskoon.

Näistä ja muista tapahtumista olen kirjoittanut kaksi BoD-kirjaa Ole se muutos jota etsit (2010) ja Rooma opettaa (2015). Mainitsen puolivakavissani tavoittelevani kirjallisuuden Nobel-palkintoa luottaen yksilölliseen viehätysvoimaan ja omien aistien havaintoihin ihmisten maailmassa, vaikka on vielä niitä, jotka eivät koskaan pyydä eivätkä anna anteeksi ja muutu, koska ovat muokanneet muistin ja todellisuuden vakuuttaakseen olevansa uhri. He puhuvat Suomesta bastionina, sivistyksen sillanpääasemana, jossa "kasakalle ei mitään jätetä". 

Paljon ennen Sanna Marinin naishallinnon vakiinnuttamisen aikoja luin Tikkurilan kirjaston englanninkielisestä hyllystä etteivät naiset ole saaneet yhtään kertaa nimeään tai kuvaansa paksuihin hakuteoksiin jossa esitellään läntisen kulttuurin 2000 vuoden aikaisia ajattelun kehittäjiä. Selitykseksi sanotaan ajattelun kehittämisen olevan niin paljon aikaa vievää puuhaa että kaikki kuvansa hakemistoihin saaneet filosofisen tai uskonnollisen ajattelun kehittäjät ovat elämän mittaisen pohtimisen harmaanuttamia ukkoja (katson itsekin peiliin). Sillä aikaa naisen vaistot ovat ohjanneet huomion perillisten aseman parhaaksi omilla aisteilla nähtävillä olevassa todellisuudessa.

Kirjoitellessani blogeihin en ollut kuullutkaan Maria Petterssonista.

Kulttuurin keveyttä ja hegemonian raskautta

Minne huippujournalistit ovat kadonneet, paitsi Saska Saarikoski jonka nimi on HS:ssa pian potkujen jälkeen palautettu päätoimittajien lista...