6.9.2013
Kannettu vesi kaivossa
Yle:n tj. Lauri Kivinen oli paikalla maakuntajohtajien ja valtion tukirahoja himoinneiden yritysjohtajien kuunnellessa Antti Herliniä ja ns. paksulompsasavolaisia Olli Rehniä ja Erkki Liikasta.
Jokunen irvileuka kehtasi muistuttaa viime kesänä Mikkelin nuorisolle keksityn oman Marski Festarin jääneen yhteen yritykseen, koska väki ei tullut paikalle.
Sen sijaan tänä kesänä kuutisen viikkoa Päämaja-seminaarin jälkeen pystyyn runnottu Runni Rock- lienee vetänyt yleisöä ainakin puolen yön aikaan esiintymislavalle astunutta Eppu Normaalia kuuntelemaan.
Kulttuuriministerinä ollessaan Stefan Wallin kuulemma laulatti snapsiporukoilla illan pimetessä Eppujen murheellisia "kun kirves yössä heilahtaa" lauluja osoituksena "perusuomalaisuudesta".
Antti Herlinin johtama Sanoman hallitus on valinnut Marski elää - lehteä (so.Ilta-Sanomat) toimittaneen Kaius Niemen Hesarin uudeksi päätoimittajaksi.
31.8.2013
Ympäri käyden yhteen tullaan
Martti Ahtisaari lähti Eeva-rouvan kanssa remontin alta evakkoon Helsingin seurakuntaneuvoston tarjoamaan sijaisasuntoon. Muutama vuosi myöhemmin Lasse Lehtinen muutti Westendistä asumaan Ahtisaaren kanssa samaan rappuun, kuten kuulin eräältä remontn aikaan tutuksi tulleelta talon asukkaalta.
27.8.2013
Rumien hallitsema vähemmistöjen paratiisi
Ajatus on kannatettava mutta ei riittävä sillä lisäksi tarvitaan kipeästi yksilöiden omakohtaisia kokemuksia elämisestä muuttuvassa Euroopassa sekä tässä Suomessamme, jota eräässä nettikeskustelussa on luonnehdittu rumien hallitsemaksi vähemmistöjen paratiisiksi.
Läntisen ihmisluonteen paljastuttua sotien jälkeisen itsekritiikin seurauksena "jumala" onkin osoittautunut pikemmin ihmisen kokoiseksi äidilliseksi hahmoksi kuin perinteisesti ymmärrettyksi käskeväksi isähahmoksi. Itäsuomlainen itkijänainen on tulossa muotiin!
24.8.2013
Ääni on kansan mutta rahat eliitin
21.8.2013
Uusintana vaikutelmia keskustan risteilyltä 1.11.2009
EK:n ja Sitran sijaan alustajiksi oli saatu E2 ja Demos. Puheenjohtaja kehotti yleisöä käyttäytymään siivosti Roope Mokan avattua suunsa ilmottamalla olevansa "Roope Mokka Demos, eikä todellakaan minkään sortin keskustalainen!"
Puheenjohtaja oli jo aikaisemmin sosiaaliministeri Liisa Hyssälän puheen aikana joutunut puuttumaan väen metelöintiin.
Lopuksi eräs ruotsinkielinen kaveri piti ainoan yleisöpuheenvuoron. Viivähdettyään hetken 1918 verenvuodatuksissa hän kehotteli puolueväkeä pysymään ajatuksissaan totutuissa uomissa ettei maa ajaudu taas heimosotien kauteen! Sinänsä ymmärrettävä, koska Kuopion Nuorisokuoron mukana kaupunkilaiset näyttävät nostaneen voitonlippuja tankoon. Viime keväänä Jyväskylä oli liekeissä JYP:n kanssa, ehkä Kalpa sytyttää heimohengen ensi keväänä Kuopiossa?
Mutta sitähän Eurooppa on: kansalaisten iloa ja kyyneliä, juhlaa ja murhetta ilman Päämajan nimenomaista suostumusta.
5.8.2013
30.7.2013
Hyppy uuteen
Nyky-Italiassa torpataan hallitukseen pyrkijöistä ensin ne, jotka väittävät tuolla pilven reunalla istuvan jonkun veikon, jolla on ihmisjärkeä parempaa tietoa ihmisten olosuhteiden järjestämisestä.
Ajattelutapa on muotoutunut itsekritiikistä joka kohdistui natsien kanssa sodan aikaan liittoutuneisiin oikeistovoimiin ja salaliittoihin mafian kanssa kommunistien pitämiseksi kabinettien ulkopuolella, johtaen lopulta mm. mahtavan kristillisdemokraattisen puolueen tuhoutumiseen.
Mutta Suomessa otetaan hallitukseen vain, jos tuon veikkosen olemassaoloa ei epäile.
Esim. 1966, jolloin eduskuntaan tuli vasemmistoenemmistö ja olisi luullut olevan kiinnostusta perehtyä etelä-eurooppalaiseen keskusteluun, kutsun Tamminiemen lastenkutsuille saivat muun muassa nuoret radikaalit Kalle Holmberg, Timo Bergholm, Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Reino Paasilinna, Max Rand, Hannu Taanila ja Claes Andersson. Kutsu tuli 1969 mm. Kalevi Sorsalle, Ulf Sundqvistille, Antero Jyrängille, Ilkka-Christian Björklundille, Yrsa Steniukselle, Kaarle Nordenstrengille, Seppo Toiviaiselle, Aulikki Oksaselle ja Johannes Salmiselle.
Inho
Klassikon asemaan noussut päiväkirjaromaani olemassaolon arvoituksesta ja ihmisen vapaudesta. Inho on eksistentialismin merkkiteos ja merkit...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Roomassa filmataan kansainvälistä uutuutta, Jeesuksena suomalainen näyttelijä. Ylen pääkuuluttaja Sanna Pirkkalainen sanoo: ”PS. Muista Meri...
-
Se ei muuten olekaan mikään vitsi että HS:n kulttuuritoimittajan kotona ovat kirjahyllyssä Leninit ja Marxit paikallaan opiskeluaikojen soli...