23.9.2011

Keskustelu Stubb'lla jatkuu


Carl Bildt'n ajatuksen vapaasta hengestä voinee tulkita myös siten, että "viehätysvoima on sitä että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystäkään", siis kuten mm. Obama ja aiemmin Palme ja Camus ovat esittäneet. Ihminen voi ikäänkuin äänestää jaloillaan.
Toista näkökantaa edustavat meillä hyvin vaikutusvaltaiset tahot mm. hallitusneuvotteluissa turvatessaan joskus menneessä ajassa, täysin erilaisissa olosuhteissa syntyneitä suljetun järjestelmän piirteitä vetäytymällä "väärän" vaalituloksen suojaan.

22.9.2011

Keskustelua Stubb'lla


Jos vertaa kahta eurooppalaisuuden ääripäiksi sanottua kulttuuria, suomalaisuutta ja italialaisuutta, niin suurin ero piilee suhtautumisessa yksilöllisyyteen.
Etenkään suomenkieliset eivät osaa arvostaa enempää itseään kuin toista ensisijaisesti yksilönä, vaan aina jonkin ryhmän tai alueen edustajana. Eikä sitä osata vaatiakaan, koska yhä pelätään että joku tuolla pilven reunalla kuulee ajatukseni eikä siitä hyvää seuraa.
Tarja Halonen joku päivä sitten kehaisi taas kerran suomalaisuutta harmaaksi vaatimattomudeksi johon muut voivat luottaa.
Mutta koska harmaakin haluaa näyttää olevansa olemassa niin hän huutaa toiselle, että älä puhu hyttysistä kun norsu on astunut takaovesta sisälle! Ja tätä tulee herra paratkoon riittämään.

20.9.2011

Yllytytyshulluja keskuudessamme

Taivaan lahja tämmöinen sovinnon tekijä Pekka Hallberg. Ohjailisi Haloskan hengessä valtiolaivaa kuin luksusautoa varoen sitä mitenkään kolhimatta että säilyisi nauutittavaa jälkipolvillekin.


Vai olisiko hänestä todellisen rakkausaatteen ehdokkaaksi, nostamaan jokaisen yksilön ainutkertaisen ihmisarvon poikkeusoloissa Ståhlbergin säätämiä lakeja tärkeämmäksi, halailemaan mummoja toreilla vakuuttaen jokaisen kelpaavan sellaisenaan Herran huoneeseen ilman pakkokieltäkin?


"Taivaan lahja" voi tarkoittaa myös "intelligentsian" tuntemusta tohtori Halla-ahoa kohtaan, joka ottanee nimiinsä mallia Suomeen Iranista, jos hänelle Korkea auktoriteetti ihmisjärjen yläpuolelta ovelasti vihaisi, että Teheranissa on torilla hirtetty parisenkymmentä.


Tällähän näkyy yllytyshulluutta olevan aina liikkeellä, vaikka Lipposta puoluejohdon tasolla tukemassa.


Sivumennen sanoen Halonen pani huivin päähänsä mennessään ulkoministerinä tapaamaan kollegaansa Teheranissa, "maassa maan tavalla", eikä liene syytä epäillä että Hallberg alkaisi mitenkään vikuroida.

17.9.2011

Käärmettä päähän

Ei kannattane ihan heti unohtaa Tarja Halosen vaatimusta rasismin ja vihapuheen kitkemiseksi suomalaisesta yhteiskunnasta. Hän pitää sitä tämän syksyn kuluessa hallituksen keskeisimpänä tehttävänä talouskriisin hoidon ohella.

Antiikin Kreikan draaman ainekset tähän oli aika hyvin koottu. Kärsivän näköinen puoluejohtaja palaamassa rakkaaseen kotiin pahojen ja ilkeitten maasta kuulee junassa käärmeen sillä aikaa livahtaneen paratiisiin ja vaatii välitöntä puhdistautumista.

Tässä oli tosiaan rakennettu Timo Soinille draamallinen sauma näyttää särmää matkalla luvattuun maahan. Siis kuten Mari Kiviniemi siunatessaan puoluetoveri Markku Kauppisen potkut ja kyynelehtivä Jyrki Katainen hyväksyessään Ilkka Kanervan kohtelun, samoin Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö naisministereitä itkettäessään.

Koska ulkoministerin vaihtaminen on maan rajojen ulkopuolella mahdollisesti syntyvän kielteisen huomion vuoksi aina vakavampi tapahtuma kuin rivipoliitikkojen höykyttäminen, Kanervan runttaus varmistettiin hankkimalla tapahtuneen ylle arkkipiispa Jukka Paarman hiljainen kädenpano .

15.9.2011

Pässejä vedätetään

Huippukoulutettu Jussi Halla-aho, slaavilaisten kielten tohtori, nimikaimana melkein kuin kirjailija Juhani Aho, joka myös asui samalla Armfeltintiellä Etelä-Helsingissä. Ja puhuukin kuin eliitti: panssarit kadulle!

Aito-eiralaisten kannalta loistotyyppi : asettuu rasistiksi toisten puolesta, ettei huomattaisi 'aitojen' pelkäävän maahanmuuttajien lasten pilaavan heidän valkoihoisten koulunsa.
Kun slaavilaisten kielten tohtori vähän töräyttää, niin kuullostaa Moskovan tykkien jylinältä!

13.9.2011

Urheilu yhdistää sen minkä valtiouskonto on hajottanut.

Valtiouskonnon, tuon kansojen hirmuisen alistajan ote kirpoaa Karalahden takoessa Venäjällä maaleja. Puolustusministeri nauraa joutuessaan potkimaan sotilaita pellolle.

10.9.2011

Kiven pyörittäjät

Ei siinä että joku pyörittää kiveä yhä uudelleen ylämäkeen ole mitään uutta, vaan siinä että niin monet eivät enää pyöritä.

Inho

Klassikon asemaan noussut päiväkirjaromaani olemassaolon arvoituksesta ja ihmisen vapaudesta. Inho on eksistentialismin merkkiteos ja merkit...