31.3.2023

Ajan henki

"Apostoli Paavali kirjoitti työtätekeville duunareille ja sanoi itse, ettei niissä ole mitään sellaista, mitä duunaripohjalta ei ymmärtäisi. Näin asia on edelleen." 

Hyvin sanottu, vaikka piti yön yli miettiä, koska olin lukenut vain kritiikkejä, mutta en itse Paavalin tekstejä, saati eri versioita niistä. 

Historian kasaamaa kuonaa on kevennettävä, kuten Italo Calvino on kirjoittanut.

On paljastunut ihmisluonne, myös täällä Suomessa. Ei hyväksytä raskasta omistajankieltä, vaan kevyt omakieli. Suomenkielisillä oma äidinkieli mikä oli olemassa jo ennen kuin vanhoista teksteistä mitään oli kuultu. Samoin ruotsinkielisillä omansa. Uutta on ollut ymmärtää kulttuurin säilyminen omana kielenä paikallisesti.

Ajan hengen muuttuessa tarvitaan rohkeutta kirjoittaa historian tapahtumista omalla kielellä. Kansalla on oikeus tietää Naton idean syntyneen maailmansodan jälkeen Italiassa ”käräjäkivillä" vapaiden kansanmiesten kesken vastustamaan kaikkea pakkovaltaa, ei yksin kommunismia vaan myös fasismia.

Natsien jyrän alta toipunut Norja kuului alusta pitäen Naton perustajiin omakielisenä norjalaisuutena, eikä minään pikku-ruotsina. Itsetunto näkyy urheilukentillä. 

Uusi eduskunta voisi alusta pitäen tottua ajatukseen valistuneesta kansasta joka ei siedä ajatusta vain yhden kykenevän ymmärtämään ulkomaan asioita.

30.3.2023

Kipeä tulevaisuus


Kun -80 luvulla asuin Roomassa kaksi vuotta, kadulla näki yleisesti nunnapukuisia naisia. Viime kuussa kävin siellä viimeksi näkemättä ainoatakaan. Olette ns. pyhien tekstien sananselittäjät samalla tiellä! Silloin sanoivatkin Suomea älyn kehitysmaaksi.

Miksi äidit ovat hurmaantuneita pelastuksesta jonka raha tarjoaa? Eikö huomata omistajankieltä kutsuttavan lapsenomaisesti vähemmistökieleksi? Maailmanluokan ihme.

Kieliharjoituksena vaihdoin Roomassa kännykkään suomen tilalle italiankielen. Facebookista tulee nyt tällaisia ajatelmia anonyymeiltä italialaisilta:

– Siunattu on se, joka on oppinut ihailemaan mutta ei kadehtimaan, seuraamaan mutta ei jäljittelemään, ylistämään mutta ei imartelemaan, johtamaan mutta ei manipuloimaan.

- Opi rakastamaan itseäsi, koska elämän kohtaaminen sodassa itsesi kanssa on yksi pahimmista asioista, mitä voit tehdä.

– Tunsin joskus kaunaa, mutta nyt se ei tuntunut, joten jätin sen mieluummin muille ja pukeuduin tyylikkääseen välinpitämättömyyteen.

Helsingissä nuoret repivätkin merkkivaatteita toistensa päältä teräaseen kanssa!

29.3.2023

Naiset Hitlerille hurrasivat, senkin hurrit

Vapausihanteet ovat universaaleja, mutta toteutukset paikallisia, on italialainen kulttuurihegemonian kriitikko Antonio Gramsci kirjoittanut.

Onko omistajankieli syrjäyttänyt seurakunnan ”suojeluskuntana” yliopistoissa opiskelleiden mielissä – Suomessa? Ainutlaatuista minkä puolesta ollaan valmiita kuolemaan.

Jokainen on filosofi, joskaan jokaiselle ei ole tarjota filosofin virkaa, sanoi Gramsci.

Eivät maalaisetkaan enää vaikene pyhien seuroissa, kuten eivät naisetkaan pysy kotona vaikka niin on kirjoitettu. 

No joo, onhan siellä yksi orpo mukana, pitäisi saada Svenska Klubbenin lupa uusille sanoille, mutta minäpä uskallan.

25.3.2023

Lyhyestä virsi kaunis


Älä petä syntyperääsi, älä unohda mitä olet ollut. Elämä on matka, jos et halua eksyä, sinun on aina muistettava mistä olet tullut, voisi pohjois-savolaista Sari Essayahia muistuttaa.

Essayah on syntynyt tiettyyn kieliympäristöön, uskonto on tullut mukaan aikuisiällä. Uskonnon myötäjäisinä hän on omaksunut pelastajan kielen erityisaseman turvallisen elämän suojeluskunnaksi, kuten Sauli Niinistö, Paavo Väyrynen, Sanna Marin, Ben Zyskowicz ja Li Andersson, med mera, ovat tehneet, vaikka ilman uskontoakin.

Yliopiston kumma aalto


Länsimetron vaunussa istuessani sen näyttöruudulla näkyi entisen Otaniemen kohdalla ”Aalto Universitet” ruotsiksi ja ”Aalto University” englanniksi, suomeksi "Aalto Yliopisto". Onkohan Sixten Korkman Osmo Soininvaaran kanssa niitä sorvaillut?

Meinaan, että ”university” oli korkean hengenharjoittamisen kehto jo muinaisessa lännessä latinalaisperäisten ”uno” ja ”versus” liittäessä yhden hengen muiden vapaaseen heilumiseen, pikemmin kuin ”yliopisto” jota Mauno Koivisto, Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja omistajan kielen suojeluskuntalaisina tuovat mieleen. Minun korvaan ”Aalto” kuulostaa 30-luvun kuumalta aallolta pyssyineen ja panoksineen.

Moskovassa on University, samoin Roomassa, olen niitä omin silmin nähnyt, kuten melkein kaikkialla muuallakin, jopa Ruotsissa.

- Wikipediassa kirjoitetaan nuoren Alvar Aallon kunnostautuneen sisällissodassa Tampereen rintamalla ruotsalaispataljoonan tulkkina, niinpä hänen nimensä kuuluu svenska klubbenilaisten ylläpitämään pyhien käsitteistöön, joilla meitä suomalaisia yhä pyritään johtamaan, sukujensa ekapolven maistereita mettäperältä RUK:n opeilla simpautellen.

23.3.2023

Kulttuurihegemoniaa ja vaikuttajaviestintää


Se on sitä kun Tapio Tuomaalan US-blogissa epäiltiin tuleeko Greta Thunberg noutamaan silinterihattunsa Helsingistä, meneekin Sanna Marin New Yorkiin saamaan omansa.

Sekä alkukristityille että juutalaisille arkkienkeli Mikael oli kaikista suurin sanansaattaja, joskaan sitä ei Suomen kansalle kerrota, paitsi YLE:n ja SDP:n johdossa toiminutta Mikael Jungneria, kuten myös HS:n entistä päätoimittaja Mikael Pentikäistä on mediassa toimivien kuunneltava. Vaikuttajaviestinnäksi sanovat.

22.3.2023

Tyhmyyttä on omata vastaus joka asiaan. Viisautta on omata kysymys joka asiaan - Milan Kundera

 

Kultainen sääntö käskee suomalaiset miehet kommentoimaan blogeissa etteivät olisi pahanteossa mistä italialainen Primo Levi on kirjoittanut omakohtaisista Auschwitz kokemuksistaan ”Hirviöitä on, mutta niitä on liian vähän ollakseen todella vaarallisia; tavalliset miehet ovat vaarallisempia.” 

Tekstien itsekritiikkinä ymmärrettiin raamatun syntyneen 2000 vuoden kuluessa ”miekkaa teroittamalla” kilpailevan älyn pään menoksi. Kaikkea mitä on kirjoitettu alettiin katsoa uusilla silmillä, paitsi Suomessa mentiin EU:hunkin koska Ruotsikin meni. Ruotsalaisten euroäly on aina ollut vuosikymmeniå edella täällä pelättässä Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Muualla kuin Suomessa raamatun lapsellisuuksien seurailu on EU-ajan myötä hiljalleen unohdettu paksun kirjan yhdeksi läpikäyväksi pääjuonteeksi paljastuttua juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun valmistelun, niin eikö meille riitä työtä tietämättömien suomalaisten puolesta? ruotsalaiset kyllä pelastavat omansa.

Sen kun näkisi että Greta Thunberg tulee itse hakemaan Hgin yliopiston teologisen tiedekunnan myöntämän kunniaprenikan, vai pyyhkäiseekö paikkojaan kuten kaikki muutkin ruotsalaisälyköt kuullessaan puhuttavan Suomesta?

Sattumoisin tiedän, että HS:ssa Thunbergia kehuva kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä on toiminut Suomen Rooma instituutin johtajana. Tällä hetkellä antiiikia tutkivaa Villa Lantea johtaa eräs ummikkoruotsalainen. Hän tuskin kertoo suomenkielen ”pappi” -sanan juontuvan varhaiskreikkalaisesta kastamista tarkoittavasta sanasta ”bapitist” – samoin kuin italiankielen paavi ”il Papa” ja englannin "Pope". Kansan parissa työskentelevä ”pappi” on ruotsiksi ”präst”, engl. ”priest” ja viroksi ”preeter”. 

Sekä alkukristityille että juutalaisille arkkienkeli Mikael oli kaikista suurin sanansaattaja, mutta sitäkään ei kerrota, paitsi YLE:n ja SDP:n johdossa toiminutta Mikael Jungneria, kuten myös HS:n entistä päätoimittaja Mikael Pentikäistä on mediassa toimivien kuunneltava. Vaikuttajaviestinnäksi sanovat.

19.3.2023

Rauhan puolesta


Myös Sanna Marin, tuo politiikan ”start up”, luotiin arkkienkeli Mikaelin (Jungner) sormen kosketuksella herättäen sdp:stä kynnelle kykenevät bailaamaan ”Tärkeintä on liike” Manun perillisinä, mutta kun ”Venäjän idea” on paljastunut viestintäväen kynänjälkiä täynnä olevaksi, eikä Erkki Liikasen ideoima kirjan käännös englanniksi sitä riitä pelastamaan, puolue etsii presidenttiehdokasta huutelemaan taivaalle "Rahaa, Rahaa!"

- Nöyrä tuntee olevansa väärässä ja myöntää sen. Tekopyhä tuntee olevansa väärässä ja piilottaa sen. Yimielinen on immuuni virheille.

- Hirviöitä on, mutta niitä on liian vähän ollakseen todella vaarallisia; tavalliset miehet ovat vaarallisempia. (Primo Levi)

- Jos provosoidaan, ei pidä provosoitua.

Kun Kiovassa härnättiin oikein kovasti, lopulta vihollinen hyökkäsi.

Huomenna Kiinan suurpäällikkö saapuu pariksi päiväksi Moskovaan esittelemään ideaa Ukrainan jakamiseksi kolmeen osaan. Idässä puhuttaisiin venäjää, lännessä Ukrainaa ja siinä välissä tuumailtaisiin äänestettäisiinkö jaloilla kuten moderni läntinen mies Björn Wahlroos.

BBC:ssä Ukrainan ulkoministeri Kuleba irvistelee Paaville koska ei ole tullut käymään Kiovassa, vaan ymmärtää ihmisten kieltä kuuntelevia, pikemmin kuin yllyttäjiä ml.suomalaiset.

17.3.2023

Tilataksiin mars!


Liike Nyt, tuo politiikan ”start up”, luotiin arkkienkeli Mikaelin (Jungner) etusormen kosketuksella herättäen Kokoomuksesta ajattelemaan kykenevät tilataksiin ”Tärkeintä on liike” Manun perillisinä, mutta kun ”Venäjän idea” on paljastunut viestintäväen kynänjälkiä täynnä olevaksi, eikä Erkki Liikasen ideoima kirjan käännös englanniksi sitä riitä pelastamaan, presidenttiehdokas Hjallis Harkimo voi huudella yksin taivaalle Rahaa, Rahaa!

 Presidentti Mauno Koivisto on kirjoittanut Venäjän ideasta HS:n mukaan:

”Kronikoiden pohjalle rakentuu osin myös ajatus, että Kiovan ja myöhemmin Moskovan ruhtinas hallitsi ’Jumalan armosta’, että Venäjä on poikkeuksellinen valtio: sen on itse Jumala perustanut, ja valta tulee Jumalalta eikä mistään vähäpätöisemmistä lähteistä, eikä missään tapauksessa kansasta. Semmoinen ajatus, että valta tulisi alhaalta päin, on ollut Venäjällä vieras. Viisaus tulee vain ylhäältä, pyhistä kirjoituksista, uskonnosta, filosofiasta.”

Vaihdetaanpa Kiovan tilalle kokeeksi Turku ja Moskovan tilalle Tukholma:

"Kronikoiden pohjalle rakentuu osin myös ajatus, että Tukholman ja myöhemmin Turun ruhtinas hallitsi ’Jumalan armosta’, että Suomi on poikkeuksellinen valtio: sen on itse Jumala perustanut, ja valta tulee Jumalalta eikä mistään vähäpätöisemmistä lähteistä, eikä missään tapauksessa kansasta. Semmoinen ajatus, että valta tulisi alhaalta päin, on ollut Suomessa vieras. Viisaus tulee vain ylhäältä, pyhistä kirjoituksista, uskonnosta, filosofiasta."

-----------

Länsi-Eurooppaa läpi historian raunioittaneet sodat ovat EU:n myötä käyneet mahdottomiksi kuninkaan ja valtiokirkon roolin häiventyessä kansojen yhteistyössä. Samalta pohjalta saattaa löytyä myös rauha Ukrainaan Putinin ja patriarkka Kirillin kauden jälkeen, mutta mitä arvelee Turun matriarkka Mari Leppänen?

Syksyllä järjestettiin Vaclav Havelin kotikaupunki Prahassa presidentti Macronin aloitteesta suuri rauhankonferenssi joka pääsi otsikoihin pääministeri Sanna Marinin komentaessa Venäjää ulos Ukrainasta.

13.3.2023

Piiloagendasta


Saulislovakiassa käsitteet määritellään Svenska Klubbenin historioitsijoiden toimesta, eikä uusia heitellä vapaasti blogeissa edes yöllä.

Jos vaalien alla yöllä mainitsi blogissa uudesta turpo-käsitteestä ”kansallisruotsalaisuus”, kokoonnuttiin illalla kuin Turusen pyssystä.

'Ne kontekstit, joissa valtiotason poliittiset päättäjät ajatuksissaan valtiotaitoa harjoittavat ja kaveruusverkostojaan rakentelevat, on kyllä mielenkiintoista lukea, tietää ja ihmetellä'.

Kulttuuripiirien pelkäämän loppuräjähdyksen alkupaukku kuultiin Lieksassa 1600-luvulla Kuninkaan kruununvouti Simo Hurtan (Simon Affleck) hävittäessä laukkuryssien majat ”täydellä Turusen pyssyllä”.

HS:n näkyvästi esittelemä uusi budjettipäällikkö Mika Niemelä on syntyisin Lieksasta.

6.3.2023

Kansallisruotsalaisia


Espoo on ”kansallisruotsalaista” hallintoaluetta. Joskus ammoisina aikoina täysruotsalaista joka on kuin maailman ihmeenä onnistunut säilyttämään kaksikielisyyden.

1960-luvun kuvissa voi nähdä turkulaisen pankkisosialisti Mauno Koiviston vetäisemässä alkupaukun räjäytysvipua uudistalojen nousulle Matinkylän metsien keskellä.

Vähän myöhemmin asuin parisen vuotta Soukassa. Bussilla mentiin Kivenlahden umpimetsien välistä. Nykyisin asun Kirkkonummen puolella Masalassa. Leikkuupuimureita ja hevosia näkee pyöräretkillä niin kuin synnyinseudulla Ylä-Savossa. En kaipaa kivikyliä, tosin täälläkin nousee rumuutta ukrainalaisille pakolaisille.

Vanha meno jatkuu. Kaupunkikuvan suunnittelijat virastoissa suomenkielisiä, rakentajafirmat rahoittajineen kansallisruotsalaisia, työläiset halpaa itää.

Ministeri Mika Lintilän tapaus loukkaa ja kuohuttaa niitä kansallisruotsalaisia jotka kitkuttelevat talven yli kunnes Allsång på Skansen soi Suomen tuvissa. Presidentti Martti Ahtisaaren alamäki alkoi, vai oliko jo muutenkin luisussa?, kuninkaan tiloissa Tukholmassa otsaan saadusta laastarilapusta, ja entä vihreiden puoluejohtaja Touko Aallon kohtalokas eksyminen Tukholman homoklubin kautta iltapäivälehtien lööppeihin?

Kiitän bloginpitäjä Tanjaa pontimesta keksiä ihan uusi ilmaisu: kansallisruotsalaisuus. En tiedosta nähneeni sitä missään aikaisemmin. 

Samasta aiheesta kirjoitin kirjassani ”Rooma opettaa” (2015) ikäänkuin ruotsalaisena joka ei edes halua puhua kielensä sanasta ”national” joka viittaa johonkin … pahaan. Minä kirjoitin ”natsional” lausuttuna väittäen miltei kaiken olevan Suomessa kansallista, mm. Runeberg ja Klinge, Kolbe ja Sofi sekä kaksi kansallista kieltä. 

No sitten uudistettiin naisten jalkapallon Suomen mestaruussarjan nimi, joka oli viime vuonnakin  Kansallinen liiga. Niin ne naiset.

Lienee aihetta kehaista että osaan ruotsia itse asiassa varsin hyvin.

2.3.2023

Ei tänne itkemään tultu, saatanallinen ralli päälle vaan!

Ei synny sotaa ilman uskontoa, esim. Ukraina parhaillaan. Uskontoa tarvitaan luomaan valituista valituimpiin valmius ohjata iskemään ensin.

Tunnettu toisinajattelija Vaclav Havel koki sotien käyneen mahdottomiksi Länsi-Euroopassa autoritääristen kuninkaiden ja valtiouskonnon monisatavuotisen sotaisen kauden jälkeen. Hän kutsui EU:ta historian vakavimmin otettavaksi rauhanliikkeeksi.

Voidaanko äidinkieltä käyttää uskonnon sijaan valittaessa valituimpia yllyttämään yksinkertaisempia lyömään ensin? Siinäpä suomalaisuuden probleema.

Sukujensa ensimmäiset maisterit mettäperältä löivät ”pyytettyinä” toisiaan Anneli Jäätteenmäkeä syrjäytettäessä ja sama toistui Antti Rinteen kohdalla. 

Lahtarihenkeä herätelleen kirkkoslaavin tohtori Jussi Halla-ahon sanotaan periytyvän äitinsä puolelta kolmanteen polveen pohjalaisesta ruotsinkielisestä pappissuvusta.

NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg tuotiin Paasitalolle hiljentämään epäilyjä sdp:n johdon suistumisesta lahtarihommiin, ennen häntä.

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...