Luettiin aiottavan vastaisuudessakin johtaa pilvien välistä. Kun sen kerran sanoo julki, on sen menettänyt, näkymätön on tullut näkyväksi. Kuin ladatun aseen laukaisu.
Pikkukoiramentaliteetti jakaa suomalaiset kahteen leiriin, itään ja länteen. Itäisen koko elämä on paikan hakua, kunpa lapset. Ilmiö on kerrassaan uniikki.
Pikkukoiramentaliteetin seurauksena ollaan aina valmiita heiluttamaan häntää isompien edessä. Siksi naiset. Hyperkorrektiutta vaarallisempia muotoja ongelma saa kun ollaan kritiikittömästi valmiita omaksumaan kaikki ulkomaiden aate- ja muotivirtaukset.
Oman äidin kyydissä
Jostakin sattui silmään Jorma Mellerin toteamus käynnistään Pohjanmaalla lapsuuden maisemissa. Sitä on nyt ilmassa, meinaan juuriensa etsimi...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Roomassa filmataan kansainvälistä uutuutta, Jeesuksena suomalainen näyttelijä. Ylen pääkuuluttaja Sanna Pirkkalainen sanoo: ”PS. Muista Meri...
-
Se ei muuten olekaan mikään vitsi että HS:n kulttuuritoimittajan kotona ovat kirjahyllyssä Leninit ja Marxit paikallaan opiskeluaikojen soli...