Kuuluisan runoilijan poikana Saska Saarikoski ”seuraa lippua”, sanotaanhan kulttuurin olevan jotakin joka tuottaa mielihyvää antaessaan mielekkyyttä elämälle. Saa nähdä muuttuuko Hesarin kulttuurinäkemys runoilevan psykiatrin jälkeen.
”Rautanyrkki” on alkujaan italian ”braccio di ferro”, "kädenvääntö" peräisin ammoisilta ajoilta jolloin roomalaislegioonat ruhjoivat Eurooppaa uuteen uskoon, nykyisinkin sitä näkee mediassa käytettävän pelottelemaan fasismin ajan vallan käytännöillä.
Poliitikkojen tehtävä on yhdessä median kanssa kaataa kirjanoppineiden kasaamat muurit kansojen väliltä, jotta ihmiset voivat vapaasti seurustella keskenään, eikä suinkaan alkaa piispojen kanssa järjestelemään yksittäisten henkilöiden seurustelusuhteita, vaikka omaatuntoa voisikin helliä löytää tolkunmiehelle muusa omasta puoluetoimistosta, tai käyttää Gorbatshovin kieltämää psykiatrista masennushoitoa politiikassa.
On tavallaan hauskaa tehdä mahdotonta.
-Walt Disney
30.3.2020
26.3.2020
Ajatuksen voima siirtää vuoria: kieli kansan pelastaa
Ollaan yksin paljaina maankamaralla ja äkkiä tulee ilta, uskontoon tai ihonväriin katsomatta, mikä meidät hädän hetkellä pelastaa?
Oma äidinkieli, joka oli paikallisena olemassa jo ennen kaiken ns. sivistyksen tuloa, vapaaehtoisen tai pakotetun. Siihen oivallukseen on perustunut läntisen ajattelun, meidän mielestämme kaikkein kehittyneimmän ajattelun, radikaali kehitys sotien jälkeen, kuten Vaclav Havel on kirjoittanut.
Kouluja käyneen suomalaisen tuntuu vain olevan vaikea puhua tunteistaan äidinkielellään, ellei satu olemaan ruotsinkielinen jolloin asetelma kääntyy ylösalaisin. Taviksille kieli ei ole ongelma eikä tuota häpeää, silti työväen julkkisääninä esiintyvät vuosisataisen diplomaattiperheen vesa Erkki Tuomioja tai yliopettajana Li Andersson dreamteamissa. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.
Katoliseksi kääntynyt Timo Soini perusti työväen puolueen ilman sosialismia menettäen sen saman tien, menon jatkuessa uudella nimellä ellei kirkkoslaavin tohtori pane vielä paremmaksi Matti Putkosen työmiehen tunnilla.

25.3.2020
Sisäsiittoista ajattelua
Mikä on vuorineuvos Jorma Elorannan tulokulma tänään HS:n mielipiteessä? Onko joku syöttänyt hänelle lapaan? Näyttää tilaisuudelta tehdä varkaus.
Kauan sitten ihmiskäden kirjoittamissa teksteissä vuoret järkkyvät ja kalliot halkeilevat. Tiede on selittänyt nuo tsunamit sun muut järistykset.
Median lapaan 4.11.2019 osuneista syötöistä olen merkinnyt blogiini:
”Taisto-nalleksi nuorena kutsuttu kulttuurin omistaja kävi meren takaa kylässä arvellen ettei Suomi uudistu ilman isoa rettelöintiä. HS haikaileekin jo ruumiiden käsittelykeskuksia Ylen uusiessa samaan aikaan talvisotaa.”
digi- HS oli kahteen kertaan uutisoinut puolustusvoimissa suunniteltavan ruumiiden käsittelykeskuksen perustamista. Arvelivat nykyaikaisessa sodassa jotain 20% joukoista kaatuvan.
Lämpimistä Kiina-suhteista lausui v. 2016 Koneen tj. Henrik Ehrnrooth niiden johtavan Suomen nopeaan kaupungistumiseen.
Tokikaan Björn Wahlroos ei ole kulttuurinomistaja enempää kuin Paavo Väyrynen tai Jorma Eloranta, joskin ”kehittynyt ajattelijana virkamiehen pojasta melkein omistajien tasolle” kuten Niklas Herlin kehaisi.

23.3.2020
Lapaansyötön tulokulma
Ruotsin pääministeri piti tv-puheen kansalaisille. Se oli hyvin poikkeuksellista, Heillä ei ole tapana puhua epädemokrattisesti ihmisen yläpuolelta, eikä heillä ole presidenttiä eikä mediapiispoja jotka lausuisivat huolensanoja luonnonilmiöistä joihin ei ole mitään vaikutusvaltaa.
Mikä oli Arto Luukkasen ja Matti Putkosen tulokulma politiikkaan? Entä dreamteamin? Juha Sipilän ja Anne Bernerin? Uskonveli Markus Lohen? Entä Touko Aallon lähtökulma? Kuka syöttää median lapaan?
Valitusta tulokulmasta Iisalmen Sanomien sivujen kautta poliittisen mediaeliitin lapaan syötetty tolkku (jarru, intin slangia, ajattelun jarrua) on jotakin muuta kuin paikallisten ihmisten sydänääntä, jotka eivät näe sitä sillä tavalla.

21.3.2020
Maailma tarvitsee esikuvia tolkku päässä
"Menestys ei ole sitä, miltä elämäsi näyttää muille. Kyse on sitä, miltä se tuntuu sinusta."
Michelle Obama
Luin Obaman kirjan (pääosin) nähtyäni sen Hemingway's pubin tarjoilijan pöydällä Tapiolassa. Huomasin hänen tunnistavan minut ulkonäöltä, luullakseni iltakoulun aikaisen tutun Tainan vinkistä. Hän oli työssä siinä läheisessä Pickwick pubissa.
”Maailma tarvitsee unelmoijoita ja maailma tarvitsee tekijöitä. Mutta ennen kaikkea maailma tarvitsee unelmoijoita, jotka tekevät. ”Sarah Ban Breathnach
Ei voi olla yhdessä maassa yhdenlaisia ihmisoikeuksia ja toisessa toisenlaisia, sanoi Olof Palme. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, sanoo Barack Obama.
Iisalmen Sanomien sivuilta poliittisen eliitin "lapaan valitusta tulokulmasta syötetty tolkku" on jotakin muuta kieltä kuin paikallisten ihmisten sydänääntä.,"jotka eivät näe sitä sillä tavalla".
Jaa, näköjään Facebook muisti minun kuvanneen lumisateessa Bolshoi-teatteria kuusi vuotta sitten. Loppuvuodesta tolkunmies varoitteli kasakan vievän kaiken mikä on löyhästi kiinni. Syyskuussa Kuopion piispa oli kysellyt Sonkajärvellä veteraanipäivän puheessaan muistuttaako kiihtynyt Ukrainen tilanne sotamies Mauno Koiviston kokemuksia rintamalla.
14.3.2020
Savon Sanomat 15.10.2011: Savon Mafia koolla
Epävirallinen heimo- ja edunvalvontajärjestö Savon Mafia kokoontui viidennelle salaiseksi luokitellulle smokki-illalliselle perjantai-iltana Helsinkiin. Ravintola Pörssissä maan poliittisia, taloudellisia, kulttuurisia ja urheilullisia asioita käsitteli peräti 150 Savossa asuvaa tai asunutta vaikuttajaa.
Smokki-illallisilla piällysmiesten pääpuheen piti pääministeri Jyrki Katainen (kok.). Toinen poliittinen raskaan sarjan puhuja oli SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen. Perinteisen Toisheimolaisten tervehdyksen toi hämäläistaustainen EVAn johtaja Matti Apunen.
Lasse Lehtisen isännöimillä Savon Mafian smokki-illallisilla oli edellisellä kerralla mukana ulkoministeri Alexander Stubb ja iltapalan siunaajana katolinen maallikkosaarnaaja Timo Soini.

8.3.2020
Runoilevaa psykiatriaa
Jännä juttu, että vaaleja seurattiin "pimiästi" noinkin virallisesti. Olin luullut Matti Putkosen ujuttautuneen PS:n toimistoon saadakseen jäsenrekisterit käyttöön oikeitten puoluesihteerien tapaan. Sitten Timo Soini syrjäytettiin hybridisodassa menemällä puoluekokousedustajien puheille suoraan nettiruudun kautta. Ehkä siinä käytettiin papillista arvovaltaa tehosteena jotta kukaan ei vuotaisi ulospäin, kuten luottamuksesta tiedetään katolisessa rippituoliperinteessä. Valituista valituimpia.
Mallia otettiin mafiasta. Jos kärähdät, et puhu. Omertan - vaikenemisen laki - on muita lakeja vahvempi. Totuus ei tule esiin, sillä se tekisi kipeää. Totuus voisi sattua politiikassa, sillä se liippaisi europarlamentaarikkoa, puolueen puheenjohtajaa, tulevia kansanedustajia. Totuus satuttaisi isoja taloudellisia arvoja. Vaikenemisesta on liian monille paljon enemmän hyötyä kuin totuudesta.Tarvitaan menneessä ajassa täysin erilaisissa olosuhteissa ihmiskäden ohjaaman kynän synnyttämien tekstien kriittistä arviointia, haltuunoton ja suojauksen uudeksi kirjoittamista tässä ajassa. Muutos ei näy ensimmäisenä tv-studiossa, eikä iltapäivälehtien otsikoissa. Vallan porteilla liikkuva seurakuntanuorten sukupolvi, nuo politiikkaan valmistetut - Antti Lindtman, Osmo Soininvaara, Li Andersson, Timo Harakka, Erkki Tuomioja, Juha Sipilä, Hjallis Harkimo, Jyrki Katainen, Jussi Halla-aho, Juhana Vartiainen, Arto Luukkanen ym. - ei taida arvostaa muutakin kuin Senaatintoria kiertäneen ajatelmia:
Jag, som behärskar svenskan nästan lika väl som finskan, har på sistone befattat att det är ju svenskan det språket som Gud använder i Finland, och därför somliga utlänningar inte ser Suomi-Finland som civiliserat samhälle. Det hände nämligen så, att eftersom jag bor i Kyrkslätt, lyssnade jag en morgon ”yllättäen ja pyytämättä” före påsken sista år på Yles radio Vega och blev helt tagen hur den kvinnliga prästen talade om Jesus Kristus och hans varma ord. Det verkade mycket annorlunda än i finskan.
7.3.2020
Miksi kirjoitit juuri noin, mitkä olivat vaikuttimet?
HS:n (Kansa taisteli) päätoimittaja Kaius Niemen ”joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu” teksteissä on arveltu näkyvän Puolustusvoimain kiinteistölaitoksen johtajan virasta eläköityneen isänsä jalanjälkiä. Uutta väriä saatiin hänen muistellessa talvisodan päätöspäivänä omassa kolumnissaan Kollaaan rintamalla kaatuneen isoisänsä veljen kohtaloa kirjailija Palolammen sanoilla: ”Aamuyön pimeydessä kukkulan lähitaistelut käytiin käsikopelolla puukoin, pistimin ja käsikranaatein. Venäläisen sotilaan tunnisti selkää koskettelemalla siitä, että hänellä ei ollut reppua selässään, Palolampi kuvaili.”
Syyspuolella kirjailija Jari Tervo kertoi Mauno Koiviston vastanneen toimittajalle, että pikemmin oli ollut vaikeaa koska pyrkivät pakoon, kysymykseen oliko sodassa ollut helppo ampua vihollisia.
Tarinat auttavat ymmärtämään suurenkin median jokaisen jutun takaa löytyvän ihmisen joka ei ole pudonnut mistään ”ylhäältä”; miksi kirjoitit juuri noin, mitkä olivat vaikuttimet?
Runoileva psykiatri Radovan Karadzic tuomittiin Haagin sotaoikeudessa elinkautiseen kun hänen todettiin panneen Bosnian sisällissodassa kirjaimellisesti täytäntöön ns. pyhien tekstien kauheimpiakin tekstejä vääräuskoisista.
---------
Mielenkiintoista perattavaa viikonlopuksi itsekehuun pakahtuvan HS mainostaessa koko sivun leveydeltä saaneensa Gretalta viiden viikon mankumisen jälkeen haastattelun.
Sillä välin joissakin US-blogeissa on naureskeltu, että suomalaisen dosentin mielestä alussa oli Jumala, joka loi metsän ja lopussa on metsä ja isänmaan yhteishyvä kokoajan metsässä, kun taas ruotsalainen sanoo, että alussa oli Jumala, joka loi maan jonka ihminen uhkaa tuhota, siksi Greta.

1.3.2020
Probleeman ratkaisu
Liikkuessaan päivittäin "sisällissodan synnyttäjän talolla" historioitsija Mikko Majander kirjoitti Mauno Koiviston eläneen todeksi työmiehen unelman ja siirtyi pian "pelastajan talolle" kulkemaan yötä päivää käsikynkkää Strömsön kanssa. En gång kamrat, alltid kamrat.
Perusmaalainen K leimattiin Hesassa - ennen kuin ehti kissaa sanoa - demariksi valtakunnan lehden etusivulla historian opettajan epäillessä häntä yritettävän häpaistä!
Miten erota synnyttäjästä? siinäpä probleema.
Tunnustetaan perintönä oma biologinen äiti, isä ja esivanhemmat (muutenhan voisi luulla pudonneensa jostakin ylempää) lapsuuden maisemat, äänet, tunnelmat, kristillinen uskonto, paikallinen kieli; muuttuvina poliittinen toiminta, ideologia ja muut uskonnot sekä kielet, jotka ovat kyllä opittavissa kuten Katri Kulmuni on osoittanut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kaahaus Espalla
Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...
-
Kaksi kuukautta sitten 31.8.2024 huomasin tutussa Roomassa seisovani vapaana asiantuntijana pienen aukion laidalla joka on googlen kartassa ...
-
- Välineellistettyä massamuuttoa, ideoita Kordelinin Säätiön (vm.-18) sylttytehtaasta: faktantarkastajat, vaikuttajaviestintä, Sanna jost...
-
Uutisoidaan eräälle Rönkkö -nimiselle myönnetyn yliopistotason palkinto. Ei niitä, joita kerättiin kaasutettaviksi. Asiantuntijatasoa. Ehkä...