25.3.2020

Sisäsiittoista ajattelua

Mikä on vuorineuvos Jorma Elorannan tulokulma tänään HS:n mielipiteessä? Onko joku syöttänyt hänelle lapaan? Näyttää tilaisuudelta tehdä varkaus.

Kauan sitten ihmiskäden kirjoittamissa teksteissä vuoret järkkyvät ja kalliot halkeilevat. Tiede on selittänyt nuo tsunamit sun muut järistykset.

Median lapaan 4.11.2019 osuneista syötöistä olen merkinnyt blogiini:

”Taisto-nalleksi nuorena kutsuttu kulttuurin omistaja kävi meren takaa kylässä arvellen ettei Suomi uudistu ilman isoa rettelöintiä. HS haikaileekin jo ruumiiden käsittelykeskuksia Ylen uusiessa samaan aikaan talvisotaa.”

digi- HS oli kahteen kertaan uutisoinut puolustusvoimissa suunniteltavan ruumiiden käsittelykeskuksen perustamista. Arvelivat nykyaikaisessa sodassa jotain 20% joukoista kaatuvan.

Lämpimistä Kiina-suhteista lausui v. 2016 Koneen tj. Henrik Ehrnrooth niiden johtavan Suomen nopeaan kaupungistumiseen.

Tokikaan Björn Wahlroos ei ole kulttuurinomistaja enempää kuin Paavo Väyrynen tai Jorma Eloranta, joskin ”kehittynyt ajattelijana virkamiehen pojasta melkein omistajien tasolle” kuten Niklas Herlin kehaisi.

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...