11.1.2020

Ei virka ajattele

Tapahtuipa niin, että yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi veljestä - kristityt ja juutalaiset- joutuivat ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust. Ajattelu meni uusiksi.

Suuraktivisti, pelastaja, Jumala, halujen herra, tai millä nimellä kukin ilmiötä kutsuukin joka lepäsi vartiopaikalla ellei ampunut selkään pakoon pyrkiviä vihollisia, tai oli vapaalla kun juutalaisia kärrättiin käsiteltäväksi, ei hylkää valituista valituimpia, vaan makromanageroi - Yks voima sydämehen kätketty on, se voima on puhdas ja pyhä - kuten on nähty viime aikoina isällisessä suhteessa omistajan ohjaukseen.

Yhä haetaan uutta Manua, ymmärtämättä, että mitään valtiofilosofia ei enää tarvita, koska kuka hyvänsä voi sellaisenaan olla filosofi läntisessä uusajattelussa.

Kun sanotaan että toimitaan virkavastuulla, vältellään vastuuta; ei virka, vaan ihminen ajattelee.

Kulttuuri on jotain  joka tuo ylempää merkitystä elämään, antaa sille sisältöä vahvistamalla menestyksen tunnetta.

Omistajanohjausministeri Tytti Tuppurainen, Oulun kaupunginorkesterin viulustin kympin tytär, ei reilu vuosikymmen sitten ollut kuullutkaan politiikasta. Hupsista, miten hänelle kävikään näin?

Vaikka eläisimme mooseksen aikaa, voisi kuulostaa ilkeältä puhua vaikuttajakiihdyttämöistä joita Juha Sipilän aikana keskustan nuorisoa piristämään perustettiin.

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...