12.6.2016

Puolueiden veisatessa hoosiannaa

Vanha testamentti sisältää kertomuksen koko maailman synnystä ja kertoo, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse. (Wikipedia)

Timo Soinin toimiessa ulkoministerinä (hän on keksinyt toistensa vastakohdiksi sanat lässyttäjäkristitty ja kiviterapeuttikommunisti ettei turhaan toistettaisi vuorineuvoksen arvonimeä) sekä Jussi PajusenOsmo Soininvaaran ja Anni Sinnemäen kaupunginsuunnittelijoina, olemme tänään laittaneet tämän säädöskirjan Lasipalatsin uudisrakennuksen perustuksiin:

Pohjoismainen linja on ennen muuta älyllisesti perusteltu valmius ja taipumus edistää isänmaan etua ainoalla oikealla tavalla. Siihen liittyy emotionaalinen puoli, joka lähinnä tarkoittaa moraalista tyydytystä ja ylemmyyttä sen johdosta, että on kyetty nousemaan juoksuhautoihin jääneiden eilispäivän miesten tasoa ylemmäs ja ymmärretään realiteetit. Siitä ja vain siitä kaikki viisaus alkaa ja saattaa alkaa. Asia on niin triviaali, ettei sen kieltäjiä voi muuta kuin halveksia, ehkä joskus voidaan ymmärtävästi sääliä.

Pohjoismainen linja ei kuitenkaan ole varsinainen uskonnollinen liike. Ehkä sitä saattaa jonkinlaisena kansalaisuskontona pitää ja sen oikeuden ja välttämättömyyden tunnustaminen on tietenkin politiikan piirissä eräänlainen Test Act, jonka suorittajat ainoastaan ovat kelvollisia kansakunnan palvelukseen poliittisella areenalla.


  1. Sinnemäki puhdistautui julkisesti nuoruuden venäläisvaikutteistaan Soininvaaran junaillessa häntä ko. virkaan.

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...