18.12.2015

Kirkasotsainen, puhdistettu itäsuomalainen


Joskus on luettu ns. toisinajattelijoiden (Havel, Kundera) teksteistä kulttuurin sivistystasoa voitavan arvioida sillä perusteella miten ihmisarvo näyttää tavallisten ihmisten silmissä toteutuvan yhteiskunnan vaikuttajayksilöiden kohdalla.


Minä en ainakaan haluaisi tänä päivänä olla Alexander Stubb'n saappaissa miljoonavelat päällä kouluikäisten holhoojana. Enkä muutenkaan yllytyshulluna.


Reijo Tossavainen, "toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä," kuten hän US-blogissaan kuvailee itseään, asuu talvet Espanjassa mistä käsin moukaroi maahanmuuttajia ja Putinia.


Tuon virallisen toisinajattelijan kainalon alta voi nähdä Dianapuiston naapuruston ketunhännän pilkottavan. Näen hänessä yllytyshulluuden - vähän käytetty suomenkielen mainion sana! -vaikutuksia yleisemminkin ns. persulaisuudessa.


Tätä havaintoa pitää kyllä työstää, sillä olen lähtöisin samoilta seuduilta Ylä-Savosta kuin Tossavainen. Toisen Timo Soinin avustajan, Matti Putkosen kanssa meni nuoruudessa poliittiset hiihtelyt (sd.) hetken samaan suuntaan. Sittemmin olen ollut työssä mm. Roomassa pari vuotta. Eiköhän siitä löydy yllyttäjille aihetta ihan tarpeeksi?


Hyviä kysymyksiä Suuri kaalihuijaus- hallitusohjelmasta. Sen toimeenpanon alkumetreillä esitettiin hallituksen joukkoitsemurhaa kuvaillut yöllinen sote-näytelmä Hätä on tarpeen, jonka jatkoksi luvattiin tuuletuskokous. Sitä odotetaan, jotta nähtäisiin kuka mitäkin sai tungettua taskuihinsa.


Yöllisen näytelmän jälkeen pääministeri sai istua vessanpytyllä ambulanssikoneessa Ouluun. Huumorimiehillä mielessä.


"Suuri kaalihuijaus" ja "Hätä on tarpeen" ovat HS:lle koulitun yhtiöfilosofi Tommi Uschanovin kirjojen nimiä.


Googlettamalla löytyy Image-lehden ihan hauska juttu ehkä noin vuoden takaa jossa kerrotaan Matti Apusen ja Otavan kirjallisuustoimittaja Antti Arnkilin sparranneen Uschanovia lukuisissa istunnoissa.


Joensuusta lähtöisin oleva kielitieteilijä Uschanov on jossakin haastattelussa kiistänyt osaavansa sanaakaan venäjää saati astuneensa kertaakaan jalallaan itärajan taakse,

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...