30.11.2015

Kuten jokainen, on myös Alexander Stubb filosofi, ja sellaisenaan erehtyväinen. Ei siinä sen kummempaa pyhyyttä

Sitra, Suomen Gosplan, käynnisti taannoin projektin innovoimaan maaseudun maisemien kaupallistamista sen jälkeen kun kaikki irti saatava on sieltä tuotteistettu. Eräs nuorimies on malliksi videoinut kumpareita, lahdenpohjukoita sekä muita kansallismaisemia useamman kuukauden ajan kierrellen.
Väestöennusteen mukaan 2030 mennessä Ahvenanmaan väkiluku kasvaa 19% Kainuun seutukuntien vastaavasti supistuessa.
Arlan tuotteita saa nykyisin myös syrjäseutujen marketeista, vaikka sähkäkottikärryillä. Sipoo rules.
Wikipedia: "Gosplan (ven. Госплан) eli Neuvostoliiton valtiollinen suunnittelukomitea (ven. Государственный комитет по планированию, Gosudarstvennyi komitet po planirovaniju) oli vastuussa taloussuunnittelusta.
Organisaatio perustettiin 1921 Sovnarkomin asetuksella. Sillä oli aluksi neuvoa-antava rooli. Suunnitelmatalouden ja viisivuotissuunnitelmien käyttöönoton myötä Gosplanista tuli keskeinen elin, joka otti käskynsä ministereiltä (kansankomissaareilta) ja toimi ministeriöiden kautta."

NL:ssa saattoi käydä niin, että oikeusministeriksi noussut laborantti paukutti kengällään parlamentin poytää, vai missä se tapahtui?

Pasi Sillanpää kiittelee mainiosti Sipilän hallitusta kansan silmien avaamisesta:
http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi

29.11.2015

Pelastu omilla valinnoilla

Koska meidän luojamme, millä nimellä kukin häntä kutsuukin, näyttää suuren voimansa synnyttämällä meidät keskenämme niin kovin erilaisiksi, että aina löytyy sellaisia jotka eivät kirkkaimmankaan keinoälyn asettamiin muotteihin sovi, niin heitä varten perustetaan Solovetski ja Vorkuta nimisiä opetuslaitoksia.

Nuoremmat haluaisivat perustuslakiin ensimmäiseksi pykäläksi jokaiselle oikeuden rahapeleihin. Kokeneemmat ovat tavanneet pelihimon raunioittamia nuoria.

Peliriippuvuden vammojen tapaisia haittoja syntyy nuorisossa myös ns. kielen pakkosyötöstä. Toisaalta joku ylempiensä hyväksyntää hakeva voi perustaa yksityisen nuorisokodin esim. Keminmaalle noita vaurioituneita hoitamaan.

Jos minut pantaisiin tänään perustamaan yksityistä nuorisokotia ongelmanuorille Länsirajan tuntumaan, mieleen tulisi lähinnä omaa hautaansa kaivamaan pantujen juutalaisten kohtalo natsien kynsissä.

En osaa kuvitella näkeväni Ahvenanmaan lehdessä houkutusta "Uskalla rakastua suomalaiseen" vaikka HBL on silloin tällöin rohkaissut mm. ratikoissa suomenkielisiä rakastumaan suomenruotsalaisiin.

Roomassa näkee erään talon seinässä yhä fasismin tunnuksen "Necessario vincere, piu necessario combattere", ts. "tärkeää on voittaa, mutta vielä tärkeämpää taistella". Jokaisen ikäpolven oli osoitettava ylemmilleen yhteiskuntakelpoisuutensa.

22.11.2015

Ne tekevät sen itse

Senaatintorin kiertäjätohtori Erkki Tuomioja nostattaa hiuksia blogissaan:
"Terroristien tavoitteena on nostattaa koko ajan uutta vihaa ja vastakkainasettelua ja he toivottavat tervetulleeksi sellaiset yksinkertaistetun ristiretki-retoriikan siivittämät valtioiden ja laittomien toimijoiden vastaiskut, jotka sitä ruokkivat. Terrorismin nujerramme vain, jos samalla pystymme kuivattamaan sen kasvualustan, jossa tulevat terroristit sikiävät. Tässä onnistuminen edellyttää mm. sitä, että kaikki voivat kokea, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti heidän uskonnollisesta ja etnisestä taustastaan riippumatta."
Historioitsijan analyysi sopii kuin nyrkki silmään myös toisiin ismeihin kunhan vaihtaa yhden sanan: terroristin tilalle kommunisti/natsi.
Kommunistien/natsien tavoitteena on nostattaa koko ajan uutta vihaa ja vastakkainasettelua ja he toivottavat tervetulleeksi sellaiset yksinkertaistetun ristiretki-retoriikan siivittämät valtioiden ja laittomien toimijoiden vastaiskut, jotka sitä ruokkivat. Ismin nujerramme vain, jos samalla pystymme kuivattamaan sen kasvualustan, jossa tulevat kommunistit/natsit sikiävät. Tässä onnistuminen edellyttää mm. sitä, että kaikki voivat kokea, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti heidän uskonnollisesta ja etnisestä taustastaan riippumatta.

21.11.2015

Sirkushuvia

Sujuu kuin lentokoneen vessassa. Poliitikoille järjestetään monenmoista hupia. Omistaja päättää. 

Talvivaaran taisteluissa syntyy vielä monta veteraania pääministerin valtiosihteeri Paula Lehtomäen kaveriksi. 

Syrjäisissäkin marketeissa saa Arlan tuotteita. Sipoo rules.

15.11.2015

Katastrofi vailla vertaa

Amerikkalaisella CNN:n uutiskanavalla on viime aikoina toistuvasti esitetty heidän oman toimittajan analyysia ISIS:n syntysyistä.
Sen mukaan ISIS oikeastaan alkoi New Yorkista 2001, mutta koska Osama bin Ladenia ei saatu kiinni, teloitettiin Saddam Hussein Georg W Bushin johdolla. Samalla tuhottiin monikulttuurisen Irakin valtion hallintojärjestelmä.
Ennen kuin Barack Obama veti maajoukot pois Irakista, oli irakilaisia kohdeltu erittäin julmasti, mikä nostatti vihaa vankien johtajaksi nousseessa Al Baghdadissa. Hallinnon romahdettua jenkkien asevarastoja joutui ISIS:n haltuun.
Sitä länsi sai, mitä tilasi, ml. valtavan kansanvaelluksen pakoon ISIS:n puukkomiehiä.
Niin kauan kuin Sauli Niinistö ja Timo Soini eivät lähetä Horneteja pommittamaan ISIS:n asemia, voimme toivoa olevamme turvassa, päinvastoin kuin ranskalaiset ja venäläiset.

13.11.2015

Meidän terrakotat

Tie tulevaisuuteen valaistuu taas hiukan kun Suomen ja Ruotsin välille saadaan "Luottamus" tietoliikenneyhteys sotatieteen tohtori Jussi Niinistön ansiosta.
Terrakotta-armeija raportoi sitten salamana 900 000 reserviläiselle lähetetyn herätyskirjeen tuloksista.

8.11.2015

Sotavallan loikka tulevaisuuteen

Joku skribentti on vertaillut Juha Sipilää Kekkoseen, eikä täysin aiheetta vaikka aika onkin toinen. Urho Kekkosen asema "sotilasdiktaattorina" perustui salailuun NL:n keskitetyn valtarakenteen ollessa vastapuolena. Asetelma tarjosi sotakorvausteollisuuden hyödyntämisessä tukevan pohjan niin Koneen, Wärtsilän kuin Nokiankin nousulle.
Sipilän koollekutsumassa kolmen ässän tuuletuskokouksessa voi aistia noiden aikojen haikailua hallituksen ensimmäisen "torjuntataistelun" päätyessä samojen taustavaikuttajien, ns. Senaatintorin kiertäjien kannalta suotuisaan tulokseen.

------


Ainakaan sote-sirkuksella ei uhattu sotaväen kalustohankintoja. Jotakin pyhää pitää olla. Kansa taistelee-lehti (HS) ihastelee muutaman suomalaisen kehittelemää supermönkijää. Mistä sille saisi referenssejä?
Valtiollisen väkivoiman, so. sotavoimien ihannointi yhdistää meitä Israeliin. Jumalan omaisuuskansan asenteita esiintyy yllättävänkin paljon nimenomaan Suomessa. Ruotsalaiset eivät niistä halua kuullakaan, flirttailivathan suomalaiset myös natsien kanssa hyvällä menestyksellä.
Kauniaista voisi pitää pikku-Israelina. Sielläkin halutaan itse valita maahanmuuttajat ulos. Yleisemmin Suomessa kuulostaa kovin tutulta israelilaisten käytäntö hävittää terroristeiksi epäilemiensä palestiinalaisten sukulaisten asumuksia tarkoituksena yllyttää onnettomat toistensa kimppuun.

7.11.2015

Nyt ei naarata

Mitä on nyt, on ollut ennenkin. Eliiitin ajattelu on syntynyt Senaatintoria kiertämällä. Kehä ei ollut iso myöskään NL:ssa. Kirjasto rakennettiin keskelle kaupunkia, samoin kuin lasikattoinen museo Lasipalatsin sisäpihalle.
Dosentti Arto Luukkanen hyppäsi kierkegaardilaisittain suuren loikan yliopistolta perussuomalaisiin pelastaakseen Timo Soinin ja siinä samalla isänmaan. 
Hänen US-blogissaan mainituista Senaatintorin Kiertäjistä on Timo Soini kertonut, hallitusneuvottelujen kriisiydyttyä omakohtaiseen valintaongelmaan ryhtyäkö finanssi- vaiko ulkoministeriksi, kiertäneensä iltahämärässä Senaatintoria puolisen tuntia ennen kuin soitti porttikäytävästä asiantuntijalle joka neuvoi ryhtymään unelmiensa tehtävään.
Poliittisesta tivolista muistuu mieleen Tommi Uschanovin, toisen koulutetun itäsuomalaisen, lanseeraama termi Suuri kaalihuijaus, eikä hänen tuoreimman kirjan nimi Hätä on tarpeen voisi sekään paremmin kuvata todellisuuttamme.
Kun kerran tuli itäsuomalaisuus puheeksi, niin mainittakoon pari tapausta eteläisen Espoon kauppakeskuksista jolloin nyttemmin erittäin korkeaan Brysselin virkaan noussut siilinjärveläinen vilkuili minut nähdessään hätäisesti paikkaa jonne päänsä työntäisi. En ole häntä koskaan henkilökohtaisesti tavannut, mutta pienessä maassa mahtuu tapahtumaan.

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...