Kaksi on kaveria joita ei jätetä - Ruotsin kuningas ja Kiinan kommunistinen puolue.
Keskustapuolueen johto vierailee parhaillaan Pekingissä.On kuljettava niin yhtä jalkaa, että veljestä ei tule vihollista.
____________
Ei Soini sanoja keksi, sitä varten on hänellä porvoolainen Jusula, mainosmies. Eikä siellä valtiovarainministeriön porraskäytävän seinällä ole suinkaan venäläisen Bobrikoffin, vaan porvoolaisen Eugen Schaumanin muistolaatta. Kovia poikia siellä.
Joku salamurhaajia pelkäämätön Kannuksen Kennedy pitäisi komissaariksi löytää.
23.2.2012
Jatkojulkaisu Paavo Väyrysen eilisestä US-blogista
Sauli Niinistö osallistui viikko sitten parin kenraalin kanssa Runni-päiville Iisalmessa. Palattuaan hän ehdotti yhteydenottoa Putiniin. Tuo...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...