12.6.2005

Historian logiikkaa

Erään historioitsijan mukaan

"Keväällä 1945 Eurooppa oli miltei kuollut. Valtaosa keskisen Euroopan suurkaupungeista oli pommitusten jäljiltä raunioina. Liikenneyhteydet olivat poikki, tehtaat tuhottu, maanviljely mahdotonta. Aseiden vaiettua teillä harhaili evakkojen laumoja jalkaisin, polkupyörien selässä, hevoskärryissä vaeltamassa kohti tuntemattomia seutuja löytääkseen edes vähäisen asuinsijan tai maatilkun, jossa voisi yrittää aloittaa kaiken uudestaan. Maanosa kuitenkin toipui nopeasti, lopulta nopeammin kuin kukaan oli osannut kuvitellakaan.

Euroopassa koettiin kasvukausi, jolle ei löydy historiasta vertaa. Italiassa, Ranskassa ja Saksassa vuotuinen talouskasvu ylitti neljä prosenttia. Suurten massojen kulutuskysyntää ryhdyttiin toden teolla tyydyttämään. Kasvu vain kiihtyi kun kuusi Euroopan maata käynnisti 1957 taloudelliset yhteismarkkinat".

Eikös se toivu Venäjäkin? Stockmann, Kesko, autokatsastajat, Yliopiston Apteekki ym. reserviupseerien pojat ovat jo siellä tekemässä bisnestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Bonnierin ristin ritarit

Kahden totalitarismin välienselvittelyn tuloksena on läntinen ajattelu päässyt irti ns. tekstin kahleista - kaikki mitä voidaan sanoa, vo...