31.3.2023

Ajan henki

"Apostoli Paavali kirjoitti työtätekeville duunareille ja sanoi itse, ettei niissä ole mitään sellaista, mitä duunaripohjalta ei ymmärtäisi. Näin asia on edelleen." 

Hyvin sanottu, vaikka piti yön yli miettiä, koska olin lukenut vain kritiikkejä, mutta en itse Paavalin tekstejä, saati eri versioita niistä. 

Historian kasaamaa kuonaa on kevennettävä, kuten Italo Calvino on kirjoittanut.

On paljastunut ihmisluonne, myös täällä Suomessa. Ei hyväksytä raskasta omistajankieltä, vaan kevyt omakieli. Suomenkielisillä oma äidinkieli mikä oli olemassa jo ennen kuin vanhoista teksteistä mitään oli kuultu. Samoin ruotsinkielisillä omansa. Uutta on ollut ymmärtää kulttuurin säilyminen omana kielenä paikallisesti.

Ajan hengen muuttuessa tarvitaan rohkeutta kirjoittaa historian tapahtumista omalla kielellä. Kansalla on oikeus tietää Naton idean syntyneen maailmansodan jälkeen Italiassa ”käräjäkivillä" vapaiden kansanmiesten kesken vastustamaan kaikkea pakkovaltaa, ei yksin kommunismia vaan myös fasismia.

Natsien jyrän alta toipunut Norja kuului alusta pitäen Naton perustajiin omakielisenä norjalaisuutena, eikä minään pikku-ruotsina. Itsetunto näkyy urheilukentillä. 

Uusi eduskunta voisi alusta pitäen tottua ajatukseen valistuneesta kansasta joka ei siedä ajatusta vain yhden kykenevän ymmärtämään ulkomaan asioita.

30.3.2023

Kipeä tulevaisuus


Kun -80 luvulla asuin Roomassa kaksi vuotta, kadulla näki yleisesti nunnapukuisia naisia. Viime kuussa kävin siellä viimeksi näkemättä ainoatakaan. Olette ns. pyhien tekstien sananselittäjät samalla tiellä! Silloin sanoivatkin Suomea älyn kehitysmaaksi.

Miksi äidit ovat hurmaantuneita pelastuksesta jonka raha tarjoaa? Eikö huomata omistajankieltä kutsuttavan lapsenomaisesti vähemmistökieleksi? Maailmanluokan ihme.

Kieliharjoituksena vaihdoin Roomassa kännykkään suomen tilalle italiankielen. Facebookista tulee nyt tällaisia ajatelmia anonyymeiltä italialaisilta:

– Siunattu on se, joka on oppinut ihailemaan mutta ei kadehtimaan, seuraamaan mutta ei jäljittelemään, ylistämään mutta ei imartelemaan, johtamaan mutta ei manipuloimaan.

- Opi rakastamaan itseäsi, koska elämän kohtaaminen sodassa itsesi kanssa on yksi pahimmista asioista, mitä voit tehdä.

– Tunsin joskus kaunaa, mutta nyt se ei tuntunut, joten jätin sen mieluummin muille ja pukeuduin tyylikkääseen välinpitämättömyyteen.

Helsingissä nuoret repivätkin merkkivaatteita toistensa päältä teräaseen kanssa!

29.3.2023

Naiset Hitlerille hurrasivat, senkin hurrit

Vapausihanteet ovat universaaleja, mutta toteutukset paikallisia, on italialainen kulttuurihegemonian kriitikko Antonio Gramsci kirjoittanut.

Onko omistajankieli syrjäyttänyt seurakunnan ”suojeluskuntana” yliopistoissa opiskelleiden mielissä – Suomessa? Ainutlaatuista minkä puolesta ollaan valmiita kuolemaan.

Jokainen on filosofi, joskaan jokaiselle ei ole tarjota filosofin virkaa, sanoi Gramsci.

Eivät maalaisetkaan enää vaikene pyhien seuroissa, kuten eivät naisetkaan pysy kotona vaikka niin on kirjoitettu. 

No joo, onhan siellä yksi orpo mukana, pitäisi saada Svenska Klubbenin lupa uusille sanoille, mutta minäpä uskallan.

25.3.2023

Lyhyestä virsi kaunis


Älä petä syntyperääsi, älä unohda mitä olet ollut. Elämä on matka, jos et halua eksyä, sinun on aina muistettava mistä olet tullut, voisi pohjois-savolaista Sari Essayahia muistuttaa.

Essayah on syntynyt tiettyyn kieliympäristöön, uskonto on tullut mukaan aikuisiällä. Uskonnon myötäjäisinä hän on omaksunut pelastajan kielen erityisaseman turvallisen elämän suojeluskunnaksi, kuten Sauli Niinistö, Paavo Väyrynen, Sanna Marin, Ben Zyskowicz ja Li Andersson, med mera, ovat tehneet, vaikka ilman uskontoakin.

Yliopiston kumma aalto


Länsimetron vaunussa istuessani sen näyttöruudulla näkyi entisen Otaniemen kohdalla ”Aalto Universitet” ruotsiksi ja ”Aalto University” englanniksi, suomeksi "Aalto Yliopisto". Onkohan Sixten Korkman Osmo Soininvaaran kanssa niitä sorvaillut?

Meinaan, että ”university” oli korkean hengenharjoittamisen kehto jo muinaisessa lännessä latinalaisperäisten ”uno” ja ”versus” liittäessä yhden hengen muiden vapaaseen heilumiseen, pikemmin kuin ”yliopisto” jota Mauno Koivisto, Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja omistajan kielen suojeluskuntalaisina tuovat mieleen. Minun korvaan ”Aalto” kuulostaa 30-luvun kuumalta aallolta pyssyineen ja panoksineen.

Moskovassa on University, samoin Roomassa, olen niitä omin silmin nähnyt, kuten melkein kaikkialla muuallakin, jopa Ruotsissa.

- Wikipediassa kirjoitetaan nuoren Alvar Aallon kunnostautuneen sisällissodassa Tampereen rintamalla ruotsalaispataljoonan tulkkina, niinpä hänen nimensä kuuluu svenska klubbenilaisten ylläpitämään pyhien käsitteistöön, joilla meitä suomalaisia yhä pyritään johtamaan, sukujensa ekapolven maistereita mettäperältä RUK:n opeilla simpautellen.

23.3.2023

Kulttuurihegemoniaa ja vaikuttajaviestintää


Se on sitä kun Tapio Tuomaalan US-blogissa epäiltiin tuleeko Greta Thunberg noutamaan silinterihattunsa Helsingistä, meneekin Sanna Marin New Yorkiin saamaan omansa.

Sekä alkukristityille että juutalaisille arkkienkeli Mikael oli kaikista suurin sanansaattaja, joskaan sitä ei Suomen kansalle kerrota, paitsi YLE:n ja SDP:n johdossa toiminutta Mikael Jungneria, kuten myös HS:n entistä päätoimittaja Mikael Pentikäistä on mediassa toimivien kuunneltava. Vaikuttajaviestinnäksi sanovat.

22.3.2023

Tyhmyyttä on omata vastaus joka asiaan. Viisautta on omata kysymys joka asiaan - Milan Kundera

 

Kultainen sääntö käskee suomalaiset miehet kommentoimaan blogeissa etteivät olisi pahanteossa mistä italialainen Primo Levi on kirjoittanut omakohtaisista Auschwitz kokemuksistaan ”Hirviöitä on, mutta niitä on liian vähän ollakseen todella vaarallisia; tavalliset miehet ovat vaarallisempia.” 

Tekstien itsekritiikkinä ymmärrettiin raamatun syntyneen 2000 vuoden kuluessa ”miekkaa teroittamalla” kilpailevan älyn pään menoksi. Kaikkea mitä on kirjoitettu alettiin katsoa uusilla silmillä, paitsi Suomessa mentiin EU:hunkin koska Ruotsikin meni. Ruotsalaisten euroäly on aina ollut vuosikymmeniå edella täällä pelättässä Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Muualla kuin Suomessa raamatun lapsellisuuksien seurailu on EU-ajan myötä hiljalleen unohdettu paksun kirjan yhdeksi läpikäyväksi pääjuonteeksi paljastuttua juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun valmistelun, niin eikö meille riitä työtä tietämättömien suomalaisten puolesta? ruotsalaiset kyllä pelastavat omansa.

Sen kun näkisi että Greta Thunberg tulee itse hakemaan Hgin yliopiston teologisen tiedekunnan myöntämän kunniaprenikan, vai pyyhkäiseekö paikkojaan kuten kaikki muutkin ruotsalaisälyköt kuullessaan puhuttavan Suomesta?

Sattumoisin tiedän, että HS:ssa Thunbergia kehuva kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä on toiminut Suomen Rooma instituutin johtajana. Tällä hetkellä antiiikia tutkivaa Villa Lantea johtaa eräs ummikkoruotsalainen. Hän tuskin kertoo suomenkielen ”pappi” -sanan juontuvan varhaiskreikkalaisesta kastamista tarkoittavasta sanasta ”bapitist” – samoin kuin italiankielen paavi ”il Papa” ja englannin "Pope". Kansan parissa työskentelevä ”pappi” on ruotsiksi ”präst”, engl. ”priest” ja viroksi ”preeter”. 

Sekä alkukristityille että juutalaisille arkkienkeli Mikael oli kaikista suurin sanansaattaja, mutta sitäkään ei kerrota, paitsi YLE:n ja SDP:n johdossa toiminutta Mikael Jungneria, kuten myös HS:n entistä päätoimittaja Mikael Pentikäistä on mediassa toimivien kuunneltava. Vaikuttajaviestinnäksi sanovat.

Maailma tuli lähelle

"Medvedevin tarina kannattelee kirjaa, mutta Seierstad keskustelee venäläisten kanssa myös muista aiheista. Paljon puhuva on keskustelu...