RKP on hyväksynyt Nils Torvaldsin kotiinsa valituista valituimpien pariin. Mikael Jungner on tunnistanut porvarillisruotsalaiset juurensa, Erkki Tuomioja haikailee isänsä aikoja pääjohtajana Suomen Pankissa ja suurlähettiläänä Lontoossa.
17.1.2018
14.1.2018
Pääministerin tietoon!
Pääministeri Juha Sipilä pyysi 8.12.2017 kansalaisjärjestöiltä helikopteriperspektiivin ajatuksia kansakunnan tulevaisuuden rakentamiseksi.
-> Niin kuin Israelilla on ilmestyskirjan peto naapurina, on myös Suomella. Jotenkin tähän liittyy kirkkoslaavin tohtori Jussi Halla-ahon rooli presidentintekijänä.
Tarja Halosen johtamassa Helsingin yliopiston hallituksessa istuu jäsenenä pääministerin kansainvälisten asioiden neuvonantaja Antti Pentikäinen, perinteisten ja uskonnollisten johtajien verkoston edustaja New Yorkista.
Kaiken maailman dosentti Arto Luukkanen ilmestyi "yllättäen ja pyytämättä" Yliopistolta politiikkaa hämmentämään samoihin aikoihin Anne Bernerin kanssa.
9.1.2018
Itsekkyyden pahinta lajia esiintyy haluna kuulua valituista valituimpiin
Demokratian ihanteeksi sanotaan jokaisen oikeutta tuntea olevansa valittu. Demokratian ongelma muodostuukin siitä etteivät kaikki siihen tyydykään, vaan jotkut haluavat aina olla valituista valituimpia. Kuitenkin demokratiaa pidetään yleisesti ihmiskunnan kaikkein kehittyneimpänä hallintomuotona.
Jo silloin kauan ennen "kaupungin jokaisen portin päälle olen asettanut miekan, ja se miekka on hiottu juomaan verta", kuten Raamatussa kirjoitetaan (ehkä tarkoittaen sairaita kameleita?) yhä uudestaan vähän eri sanoilla toistaen, silti rakennelllaan aitoja ihmisten välille, vaikka tiedetään juutalaisten kohtalo.
1.1.2018
Riemukasta Vapahtajamme uutta vuotta!
Opettaja, toisto toistamasta päästyäänkin
Erilaisuuden pelko
Varman päälle riskin välttäminen
Papiksi (ajattelijaksi) kurssitettu puoluesihteeri
Ajatushautomo - Porvoon valtiopäivät,
Apina pääministerin selässä, Helikopteriperspektiivi
Putkonen,
-> Uudestisyntyminen,
Papiksi (ajattelijaksi) kurssitettu puoluesihteeri
Ajatushautomo - Porvoon valtiopäivät,
Apina pääministerin selässä, Helikopteriperspektiivi
Putkonen,
-> Uudestisyntyminen,
Meillä ei osata edes pelätä, koska ei ole luettu läntisen ajattelun - mielestämme kaikkein kehittyneimmän ajattelun radikaalista kehityksestä holocaustin seurauksena - kuten Vaclav Havel on kirjoittanut, esim. Albert Camus'n kuvausta papin tapaamisesta isän luo lähtevän kuolemaantuomitun kanssa ei juurikaan tunneta, vaikka moni osaisi lukea.
22.12.2017
Kaiken maailman dosentteja
Meillä on ollut yhteistä rajaa Venäjän kanssa enemmän kuin 1000 vuotta, ja yleensä ottaen hyvin menee, kunhan kehitämme omaa kulttuuria rauhanomaisesti eläen rinnakkain kaikkien naapureiden kanssa ilman mitään pakko-opetusta - opettajan napsiessa sylissä parhaat palat suihinsa.
Olemme länttä!
13.12.2017
Sotatieteet lillukanvarsissa
Tärkeämpää kuin pressiin tai pressaan, olisi äänestäjän luottaa omien aistiensa välittämiin havaintoihn, ihmisjärkeensä ja niihin pohjaavien tieteiden tuloksiin, eikä sotatieteilijöiden erikoisyksikköön lukemassa lillukanvarsista mitä Venäjä aikoo.
Median toistaessa lillukanvarsista ennustavia sotatieteilijöitä asiantuntijoina, ulkopolitiikka on valunut Niinistön aikana sotatieteen politiikaksi, kuten Jarmo Korhonen on sanonut.
7.12.2017
Itsenäisyyspäivän iltana (päivitetty 12.12.)
Lento Roomaan lähtee vasta illan hämärissä, joten kommentoin vielä Mauno Koivistoa, jonka Kalevi Sorsa-säätiön historiantutkija Mikko Majander on sanonut eläneen todeksi työmiehen unelman.
Somessa on heitetty ilmaan ajatus Suomesta pohjoismaisen hyvinvointiyhteisön työläisosastona. Se ainakin selittäisi miksi miljoona Ruotsiin muuttanutta suomalaista on jättänyt sikäläiseen kulttuuriin aivan mitättömän vähän jälkiä- Kulttuurin hiljainen hautautuminen elävältä näyttäisi siellä todellisuudelta.
Toisaalta eihän kulttuuri nykykäsityksen mukaan olekaan poliittinen vientituote, paitsi tänään Colosseumin värityksessä.
Kulttuurin kaupallisuus taas on kuluttajan päätettävissä, niinpä Ruotsin tv on lopettanut valtiollisen tv:n ilmaislähetykset Suomeen. Rahalla niitä saa nyt ostaa eri palvelijoilta.
Ote kirjastani (6/2015) Rooma opettaa:
"On vahvistunut epäilys, että kaikkien totalitarismien slogan "tarkoitus pyhittää keinot" on hämmentävän hyvin toteutunut Suomessa siten kuin Platon oli hahmotellut antiikin kolmijakoisessa ihannevaltiossa: 1) filosofit ajattelevat 2) sotilaat hoitavat turvapalvelut 3) rahvas tuottaa ruokaa."
Puolen vuoden kuluttua kirjan julkaisemisesta Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari luki viikonlopun aikana Paavo Väyrysen koko tuotannon ja tenttasi sitten HS-TV:n keskustelussa Väyryseltä selittääkö Aristoteles’n praktinen syllogismi hänen toimintansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Inho
Klassikon asemaan noussut päiväkirjaromaani olemassaolon arvoituksesta ja ihmisen vapaudesta. Inho on eksistentialismin merkkiteos ja merkit...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Roomassa filmataan kansainvälistä uutuutta, Jeesuksena suomalainen näyttelijä. Ylen pääkuuluttaja Sanna Pirkkalainen sanoo: ”PS. Muista Meri...
-
Se ei muuten olekaan mikään vitsi että HS:n kulttuuritoimittajan kotona ovat kirjahyllyssä Leninit ja Marxit paikallaan opiskeluaikojen soli...
Tietoja minusta
Blogiarkisto
- marras 2026 (2)
- loka 2026 (3)
- syys 2026 (3)
- elo 2026 (4)
- heinä 2026 (1)
- kesä 2026 (4)
- touko 2026 (1)
- huhti 2026 (3)
- maalis 2026 (1)
- helmi 2026 (2)
- joulu 2025 (2)
- marras 2025 (2)
- loka 2025 (2)
- syys 2025 (2)
- elo 2025 (5)
- heinä 2025 (4)
- kesä 2025 (5)
- touko 2025 (2)
- huhti 2025 (4)
- maalis 2025 (2)
- helmi 2025 (5)
- tammi 2025 (5)
- joulu 2024 (4)
- marras 2024 (3)
- loka 2024 (4)
- syys 2024 (3)
- elo 2024 (4)
- heinä 2024 (3)
- kesä 2024 (3)
- touko 2024 (3)
- huhti 2024 (8)
- maalis 2024 (6)
- helmi 2024 (5)
- tammi 2024 (8)
- joulu 2023 (3)
- marras 2023 (7)
- loka 2023 (5)
- syys 2023 (4)
- elo 2023 (7)
- heinä 2023 (9)
- kesä 2023 (8)
- touko 2023 (7)
- huhti 2023 (6)
- maalis 2023 (12)
- helmi 2023 (4)
- tammi 2023 (6)
- joulu 2022 (7)
- marras 2022 (8)
- loka 2022 (7)
- syys 2022 (8)
- elo 2022 (6)
- heinä 2022 (6)
- kesä 2022 (7)
- touko 2022 (9)
- huhti 2022 (8)
- maalis 2022 (7)
- helmi 2022 (9)
- tammi 2022 (7)
- joulu 2021 (8)
- marras 2021 (8)
- loka 2021 (6)
- syys 2021 (8)
- elo 2021 (11)
- heinä 2021 (7)
- kesä 2021 (8)
- touko 2021 (7)
- huhti 2021 (8)
- maalis 2021 (9)
- helmi 2021 (6)
- tammi 2021 (9)
- joulu 2020 (11)
- marras 2020 (8)
- loka 2020 (9)
- syys 2020 (9)
- elo 2020 (9)
- heinä 2020 (11)
- kesä 2020 (9)
- touko 2020 (5)
- huhti 2020 (8)
- maalis 2020 (9)
- helmi 2020 (5)
- tammi 2020 (7)
- joulu 2019 (10)
- marras 2019 (8)
- loka 2019 (8)
- syys 2019 (9)
- elo 2019 (9)
- heinä 2019 (7)
- kesä 2019 (7)
- touko 2019 (5)
- huhti 2019 (7)
- maalis 2019 (9)
- helmi 2019 (7)
- tammi 2019 (6)
- joulu 2018 (4)
- marras 2018 (6)
- loka 2018 (4)
- syys 2018 (6)
- elo 2018 (4)
- heinä 2018 (4)
- kesä 2018 (6)
- touko 2018 (5)
- huhti 2018 (6)
- maalis 2018 (6)
- helmi 2018 (5)
- tammi 2018 (4)
- joulu 2017 (5)
- marras 2017 (4)
- loka 2017 (3)
- syys 2017 (5)
- elo 2017 (3)
- heinä 2017 (4)
- kesä 2017 (3)
- touko 2017 (3)
- huhti 2017 (6)
- maalis 2017 (3)
- helmi 2017 (1)
- tammi 2017 (1)
- joulu 2016 (2)
- marras 2016 (2)
- loka 2016 (4)
- syys 2016 (7)
- elo 2016 (5)
- heinä 2016 (8)
- kesä 2016 (4)
- touko 2016 (5)
- huhti 2016 (7)
- maalis 2016 (4)
- helmi 2016 (7)
- tammi 2016 (8)
- joulu 2015 (8)
- marras 2015 (8)
- loka 2015 (5)
- syys 2015 (4)
- elo 2015 (6)
- heinä 2015 (4)
- kesä 2015 (2)
- touko 2015 (5)
- huhti 2015 (5)
- maalis 2015 (6)
- helmi 2015 (6)
- tammi 2015 (5)
- joulu 2014 (4)
- marras 2014 (8)
- loka 2014 (6)
- syys 2014 (6)
- elo 2014 (5)
- heinä 2014 (3)
- kesä 2014 (5)
- touko 2014 (4)
- huhti 2014 (6)
- maalis 2014 (6)
- helmi 2014 (4)
- tammi 2014 (4)
- joulu 2013 (5)
- marras 2013 (1)
- loka 2013 (3)
- syys 2013 (4)
- elo 2013 (5)
- heinä 2013 (2)
- kesä 2013 (2)
- touko 2013 (2)
- huhti 2013 (7)
- maalis 2013 (2)
- helmi 2013 (3)
- tammi 2013 (1)
- joulu 2012 (2)
- marras 2012 (8)
- loka 2012 (4)
- syys 2012 (1)
- elo 2012 (5)
- heinä 2012 (3)
- kesä 2012 (3)
- touko 2012 (4)
- huhti 2012 (5)
- maalis 2012 (4)
- helmi 2012 (5)
- tammi 2012 (7)
- joulu 2011 (6)
- marras 2011 (9)
- loka 2011 (10)
- syys 2011 (11)
- elo 2011 (9)
- heinä 2011 (11)
- touko 2011 (1)
- maalis 2011 (1)
- tammi 2011 (1)
- marras 2010 (6)
- loka 2010 (3)
- syys 2010 (3)
- elo 2010 (8)
- heinä 2010 (4)
- kesä 2010 (9)
- touko 2010 (2)
- huhti 2010 (3)
- maalis 2010 (4)
- helmi 2010 (1)
- tammi 2010 (2)
- joulu 2009 (3)
- marras 2009 (4)
- loka 2009 (2)
- syys 2009 (4)
- elo 2009 (3)
- heinä 2009 (4)
- kesä 2009 (2)
- touko 2009 (4)
- huhti 2009 (2)
- maalis 2009 (2)
- helmi 2009 (2)
- tammi 2009 (1)
- joulu 2008 (4)
- loka 2008 (3)
- syys 2008 (3)
- elo 2008 (4)
- heinä 2008 (3)
- kesä 2008 (4)
- touko 2008 (5)
- huhti 2008 (7)
- maalis 2008 (8)
- helmi 2008 (4)
- tammi 2008 (4)
- joulu 2007 (3)
- marras 2007 (7)
- loka 2007 (6)
- syys 2007 (7)
- elo 2007 (4)
- heinä 2007 (2)
- kesä 2007 (5)
- touko 2007 (4)
- huhti 2007 (2)
- maalis 2007 (3)
- helmi 2007 (10)
- tammi 2007 (7)
- joulu 2006 (7)
- marras 2006 (7)
- loka 2006 (3)
- syys 2006 (6)
- elo 2006 (6)
- heinä 2006 (6)
- kesä 2006 (7)
- touko 2006 (9)
- huhti 2006 (4)
- maalis 2006 (4)
- helmi 2006 (4)
- tammi 2006 (11)
- joulu 2005 (16)
- marras 2005 (10)
- loka 2005 (2)
- syys 2005 (2)
- elo 2005 (1)
- heinä 2005 (2)
- kesä 2005 (6)
- touko 2005 (9)
- huhti 2005 (6)
- maalis 2005 (6)
- helmi 2005 (3)
- tammi 2005 (15)
- joulu 2004 (3)
- touko 2004 (3)
Tunnisteet
Linkit |
Hae tästä blogista |
Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.

Pääministeri on kutsunut helikopteriperspektiiviä ymmärtämättömiä yrittäjiä lampaiksi. Niskalaukaus on mainittu.
Vanha pappi sanoi "älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä opetan". Nuori pappi tekee niinkuin opettaa.