”On haettava omat linjat vaikka muilta ryöstämällä”, sanoi mies Rutakolla kun konsultin sanoja lainaten pyysi valtakirjaa Euroopan pelastamiseen.
Perussuomalaisten kannatuksen pudotus jatkuu kampanjan paljastaessa ettei Suomen Soini ole kansan valistaja eikä demokraatti, vaan linjana on "valta minulle, hoidan sitä kansallisen Sijoittajan kanssa".
3.12.2011
23.11.2011
Olen saanut syntyä demokratian päivänä 8.12.!
Viisi vapaaehtoistoimijaa saa ensimmäisen kerran myönnetyt oikeusministeriön demokratiapalkinnot.
Palkinnon tarkoitus on tehdä tunnetuksi suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa.
Palkinnon saavat Eläkeliiton Ylistaron yhdistys, Käpy - Lapsikuolemaperheet ry, Luetaan yhdessä -verkosto, Otto-Ville Mikkelä ja Regina Wittsberg.
Palkitut jakavat 10 000 euron summan. Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovuttaa palkinnot 8. joulukuuta. Palkintojen saajat esitellään ensi viikolla YLE TV1:n Ykkösen aamu-tv:ssä.
16.11.2011
Kevät tulossa Arabiaan
Enää ei tyydytä edes kokoomuksessa odottelemaan hallituksen liikkeitä.
Ministeri lupaa pikavippeihin rajoituksia jo keväällä.
Yhtä hyvin kuin Sijoittaja huumaantuu "peliälystään", jää moni nuori kiikkiin Ärrän peleissä. Sillä erolla ettei pysty siirtämään tappioitaan muiden maksettaviksi.
Yhtä hyvin kuin Sijoittaja huumaantuu "peliälystään", jää moni nuori kiikkiin Ärrän peleissä. Sillä erolla ettei pysty siirtämään tappioitaan muiden maksettaviksi.
14.11.2011
Vihapuhetta
Ennen poliitikoksi kelpasi kunhan huomasi olevansa vähän keskimääräistä äänestäjä fiksumpi, mutta sos.media on saanut kansalaiset kaduille USA:ssa ja Välimeren maissa.
Siksi perinteinen eliitti näyttää nyt Kreikkaa vihaavan. Isä Mitro huudahtelee Hesarissa asiaa vielä selvemmin sanoin, melkein natsisävyin.
Brändityön sankari, kansainvälinen palkkionmetsästäjä Mara vaikenee muistellessaan kauhulla aikoja, jolloin kerjäsi vähäväkisten tukea soppatykiltä toiselle kierrellen.
Siksi perinteinen eliitti näyttää nyt Kreikkaa vihaavan. Isä Mitro huudahtelee Hesarissa asiaa vielä selvemmin sanoin, melkein natsisävyin.
Brändityön sankari, kansainvälinen palkkionmetsästäjä Mara vaikenee muistellessaan kauhulla aikoja, jolloin kerjäsi vähäväkisten tukea soppatykiltä toiselle kierrellen.
11.11.2011
Nordea vasta 5. suurin pankki Euroopassa
Huippuyksikkö Hallituskin voisi uskaltautua sanomaan Sijoittajan nimen ääneen.
9.11.2011
Pätevyysvaatimuksia
Ministerinä menestymisen tärkeä edellytys täyttyy, jos on seurakuntanuorena oppinut olemaan turhaan lausumatta Sijoittajan nimeä ääneen.
Sauli Niinistön etumatka presidenttigallupeissa tulee supistumaan, kunhan Sijoittajan hänelle sparraajaksi ajattelema Timo Soini pääsee oikein vauhtiin Ameriikkaan suuntautuneelta terminhakumatkaltaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Inho
Klassikon asemaan noussut päiväkirjaromaani olemassaolon arvoituksesta ja ihmisen vapaudesta. Inho on eksistentialismin merkkiteos ja merkit...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Roomassa filmataan kansainvälistä uutuutta, Jeesuksena suomalainen näyttelijä. Ylen pääkuuluttaja Sanna Pirkkalainen sanoo: ”PS. Muista Meri...
-
Se ei muuten olekaan mikään vitsi että HS:n kulttuuritoimittajan kotona ovat kirjahyllyssä Leninit ja Marxit paikallaan opiskeluaikojen soli...


