8.9.2011

Säikähdys, pelko ja toivo

Koska kansanihmisen sydän ei ole samaa betonia kuin investointipankkiirin ja polittisten johtajien tai seurakuntaneuvosten, niin jotakin näinä päivinä liikahtaa monissa kodeissa kunhan ensi säikähdyksestä selvitään.

Jos Venäjällä tuhoutunut kone olisikin vienyt Kazanin pelaajia, mukana olisi todennäköisesti mennyt neljä suomalaista, joita KHL:ssa pelaa kaikkiaan noin 30.

Syntyy uutta tietoisuutta ja todellisuutta vaikka monet tohtorit kulkevat yhä toinen jalka menneen sodan juoksuhaudassa.

7.9.2011

Hovineiti haussa

Nyt pitäisi pohtia mistä saadaan uudelle presidentille hovineiti huolehtimaan pyhiinvaellusmatkoista vähemmistön luokse myrskyävän veden taakse vakuuttaakseen, että "mikäli minusta riippuu niin saatte vaikka oman rahan mutta kun tuolla mantereella on semmoisia". Tällaisella henkilökohtaisella vastuunotolla pääsee EU-Suomessa valtiomiesarjaan ja voi saada mukaansa kirkkaimman kruunun valtiollisissa hautajaisissa.

Martti Ahtisaarella oli tohtori Laura Kolbe, Tarja Halosen luottotohtori Pekka Hallberg on emäntänsä myötä eläköitymässä.

4.9.2011

Pysähtynyt jatkuvuus

Vähintään pitää kysyä miksi nimenomaan Suomi, yksi EU:n lilliputtimaista näyttää vakuusjärjestelyjä vaatiessaan keksineen viisasten kiven?

Omalta osaltani olen tyytyväinen jouduttuani ns.taviksena tekemään elääkseni yhtä jos toistakin joten en voi Erkki Tuomiojan tavoin väittää edustavani jatkuvuutta ja kestävää kehitystä.

28.8.2011

Moskovan kuvia

 

Posted by Picasa

Kuka kissan hännän nostaa

Iisalmessa otetaan vastaan kansalaisten ehdotuksia Iisalmi-mainetekopalkinnon ansaitsevista kaupunkilaisista.

Perinteisesti pääkaupungin eliitti on myöntänyt toisilleen "meidän matti" pystejä.

Hengenheimolaisia


Hetken miesten kymppiä Daegussa johtaneelle eritrealaiselle järjestettiin selostajan mukaan 2500 vieraan häät, jotka näytettiin Eritrean televisiossa suorana.

Samoin tehtiin Paavo ja Päivi Lipposen häille Vanhassa kirkossa, piispa Eero Huovisen vihkimänä. Vai olivatko ne Ilkka Kanervan syntymäpäivät?

22.8.2011

Moskova on lähempänä

Mockba 22.8.2011

Ollessani työssä Roomassa muuan sikäläinen ihmetteli miksi suomalaiset eivät muuta muualle koska vaihtoehtoa löytyy.

Olen nyt pitkällä viikonloppumatkalla Moskovassa huomannut että tässä on yksi mahdollisuus lisää, kuten niin monet Venäjän jääkiekkoliigassa pelaavat suomalaiset ovat osoittaneet.

Keskikaupungin yleinen siisteys alkaa vetää vertoja Helsingille.

Täällä Nokian kännykkä on yhä kova sana, joskin trendinuorison parissa muutoksen selvästi huomaa. Ja tekniikka pelaa, kirjoitan hotellin ilmaisella wi-fi yhteydellä.

Inho

Klassikon asemaan noussut päiväkirjaromaani olemassaolon arvoituksesta ja ihmisen vapaudesta. Inho on eksistentialismin merkkiteos ja merkit...