8.6.2022

Edestä johdettavia

Paavo Väyrystä, kuten muitakin mielipideautomaatteja, johdetaan edestäpäin. Jokainen kansainvälisyyteen pyrkivä tarvitsee yhden ehrnroothin, sanottiin kun Kone sai uuden johtajan.

Oulun ex-piispan poika Mikko Salmen, yliopiston kouluttama pappi itsekin, toimiessa Demari-lehden päätoimittajana jutuille hymyiltiin herätä aamuöisin poikansa kanssa seuraamaan maksukanavalta NHL:n matseja. No, nythän niitä tulee koko kansalle Yle:n kanavalta pyhäiltaisin. Se onkin meissä kristityissä halu olla johtamassa edestä, joskaan kaikki eivät voi olla valituista valituimpia.

Vanha teksti maistuu joskus makealta

Läntisessä ajattelussa kauan vallinneen uskon mukaan ”vuoret järkkyvät ja kalliot halkeilevat” kunnes tiede on selittänyt syyksi maanjäristy...