28.4.2022

Eukonkantoa Euroopan kartalla

Animus in consulendo liber” NATO:n latinankielinen tunnuslause "ajatus kehittyy vapaasti pohdinnassa” kääntyi suomalaisugrilaisen kulttuurihenkilö Lennart Meren mietelmäksi ”Viro on "paikka" jossa vironkieli on turvassa, Ruotsi on "paikka" jossa ruotsinkieli on turvassa, Venäjä on "paikka" jossa venäjänkieli on turvassa jne.” 

Erästä toista virolaista valtiomiestä soveltaen suomalaiset ulkopoliitikot ihmevinkuvat ruotsinkielen turvasatamassa.

Koomikkoa haetaan parin vuoden päästä pidettävään vaaliin ehdolle. Hyvä olisi jos hiustöyhtö hurmaisi naisväkeä otsalla joka huolehtii valtion kassasta, vaikka ei viranhoitoon kuuluisikaan! Hyvä olis kans olla sellainen tohtorinhattu kun oli näytillä Rönkköjen sukuseuran kokouksessa Kuopion Rauhalahdessa 2008, ja onhan se järjestynyt Paavo Väyrysellekin Åbosta. Hän sai myös näytellä valtiomiesroolia Pohjantähden kesäteatterissaan Kekkosen ja Koiviston hahmojen kanssa. 

Näkemättömän silmän ja kuulemattoman korvan käsikirjoittamaa sirkusta koko suomalainen politiikka, mutta luottamus siihen maailman turvallisimpana sijoituskohteena halutaan taata. Kim Jong-un voisi tulla ihailemaan, eikä turvaisi toista kertaa luottopalloilija Dennis Rodmaniin sanansaattajana.

Kuuluisa usalainen koripalloilija Rodman on vieraillut useaan otteeseen Pohjois-Koreassa kutsuen maan johtajaa Kim Jong-unia ystäväkseen. Vuonna 2005 hän vieraili Sonkajärvellä eukonkannon MM- tapahtumassa kanadalaisen vedonlyöntiyhtiön pyrkiessä eukonkannon siivellä Euroopan markkinoille. 

24.4.2022

Näkemätön silmä ja kuulematon korva sotkevat Suomea

Kirjassani "Ole se muutos jota etsit" 2010 Ahlströmin maanhankintoja 1800- luvulla Sonkajärven Jyrkän kylällä, toukokuussa 2021 Ostia Antica. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Antiikin ajoilta baptiste ->  Il Papa -> pappi! 

Olin merkinnyt muistiin - silloin joskus kirjani julkaisun jälkeen - päivän uutisena Sonkajärven kirkon uusi nimi Pyhän Toivon kirkko.

Kirkkonummen Nalle, Toivo Groupin asuntoja. 

Suomalainen mediamaailma Björn "Nalle" Wahlroos selvitysmiehenä

Kansallisteatterin Musta laatikko, äly hoi, älä jätä! "Marttyyri" Wallenberg, Citycon ja Vallilan konepaja, koomikot vauhdissa. 

Ansiona siitä, että olin jossakin nettikeskustelussa viitannut toisinajattelija Vaclav Havelin kokemuksiin teatterin lavastemiehenä kommunistisessa Tsekkoslovakiassa, löysin itseni vasara ja rikkalapio kädessä vuonna 2001 Suomen Kansallisteatterilta.  (kirjassa Rooma opettaa 2015). 

Havel  piti EU:ta historian vakavimmin otettavana rauhanliikkeenä joka on kuninkaiden ja kirkon monisatavuotisen sotaliiton jälkeen syntynyt uudenlainen, maallinen hallintomuoto.

Hän kirjoittaa Carl Bildtin kirjahyllyssään säilyttämässä kirjassa: 

"Valtio, joka ei epäröi valehdella omille ihmisilleen, on haluton olemaan valehtelematta muille valtioille. Kaikesta tästä seuraa, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen on todellisen rauhan olennainen edellytys ja ainoa todellinen tae siitä. Kansalaisten ja kansakuntien luonnollisten oikeuksien tukahduttaminenei ei turvaa rauhaa, vaan uhkaa sitä. Kestävä rauha ja aseistariisunta voidaan saavuttaa vain vapaiden miesten toimesta."


Venäjä, Venäjä, Venäjä < - >  läntinen ajattelu

Rauhanoppositio < - > Muistamo. Koomikko presidenttinä, ei pure, eikä anna purra?

On hyviä, ja on huonoja oligarkkeja. Ukrainassa vaikeuksiin joutunut Hartwall on yksi hyvistä suomalaisista, joka on saanut henkisen valtakirjansa Hallitsijalta 1800-luvulla, näkemättömän silmän ja kuulemattoman korvan paikallisedustajalta. Huonoja ovat Putinin oligarkit jotka ovat lianneet kätensä vereen tahriutuneissa bolshevikkien perintökokoelmissa. 

Puhtaat kädet, mani pulite, sanoo italialainen

Valituista valituimpana Kim Jong-un varustautuu raskaasti, niin kuin suomalaiset, joiden pitäisi päinvastoin keventää historian taakkaa hartioiltaan, jotta voisivat kokea asuvansa omakielisessä sivistysvaltio Suomessa. Sonkajärven kirkko pitäisi palauttaa "hyvien jermujen kirkoksi".

Mitä kevyempi ideologian taakka kansalaisten yläpuolella, sitä tyytyväisempi kansa.

Mitä on olla vapaa? Ei riitä, että hokee kysymystä hokemasta päästyään.

18.4.2022

Paljastuisi Suomen kansa

Totuus HS:n sivuilla koskettaisi hyvin monia päätoimittajia, poliitikkoja ja muita mielipidejohtajia; pelättäisiin kansan alkavan luottamaan omien aistiensa havaintoihin näkemättömän silmän ja kuulemattoman korvan sijaan. 

On vain tämä yksi elämä elettävänä. Voihan sitä kuvitella muutakin, mutta vain se on varmaa. 

Kansallisteatterissa yksilöille annetaan tilaisuus koomikkoina, kummeleina HS:n Mustassa laatikossa.

Päätoimittaja Kaius Niemi on aloittanut journalistisen uransa Kansallisteatterin lavalla lapsinäyttelijänä NL:n aikaan, hänestä tuli vakaumuksellinen ryhmämies Viron kokemuksista, yksilö ei ole mitään ilman taystaryhmän nimeä, torakoita vain.

Nyt on ilo taas irti, Niemen isä eläköityi puolustusvoimien hankintajohtajan virasta.

Jokainen on filosofi, joskaan jokaisella ei ole filosofin virkaa - Antonio Gramsci 

15.4.2022

Musta nahkatakki mafia-lookia

Yliopiston tuntumaan on ilmestynyt kilometrin säteellä kymmenisen upottavan nahkasohvan tarjoavaa italialilaistunnelmaista Espresso House -kahvilaa.

Astuessani viime viikolla Rooman koneesta Vantaalla uudistettuun halliin, sattui sielläkin heti silmään Espresso House. Helsingin rautatieasemalla on juuri avattu upea italialainen Olivia-ravintola.

Mutta Espresso Housepa onkin ruotsalainen, kun taas Olivia norjalainen, kuten lentoaseman lähelle ja pitkin rantoja pulpahtelevat uudet hotellitkin! Susia lampaan vaatteissa. 

Voisiko hiljainen kansanmurha toteutua yhden sukupolven aikana piiloagendana? kysyi muuan virolainen poliitikko ihmetellen suomalaisia demareita ihmevinkujiksi.

Miten tämä liittyy Natoon? No ainakin kaikki natomaat ovat omakielisiä, myös parhaillaan sellaiseksi muuttuva Viro.

13.4.2022

Ihanteet yleismaailmallisia, ilmiasut paikallisia

Miten sellainen, joka ei ole ollut vapaa, voisi tietää mitä on olla vapaa? Eikö juuri sellainen möläytä virolaisten hyvistä turvallisuustakuista NL- aikana?

Eihän sellainen ole vapaa, joka koko ajan vakuuttelee olevansa vapaa.

Jukka Seppinen odottaa seuraavan presidentin valinnasta kulttuurikeskustelua taloushöpinän sijaan. Hänen mukaansa um:ssa oli Mauno Koiviston kaudella kiellettyä kirjoittamasta ranskalais-italialaisista vapauskäsitteistä.

Pari päivää sitten HS kertoi Expressen-lehteen nojaten Helsingissä pidetyn salaisen Jakobson-Wallenberg NATO-kokouksen.

Jos Suomessa vähääkään on syytä epäillä vikuroinnista, perustetaan puolue jossa voivat potkia kintuille toisiaan.

Piispa Teemu Laajasalo oli ALFA tv:ssä liperikaulaisena myymässä kirjaansa, ilman pankin mainosta, vaikka hän jos kuka tietää luottokortin kautta nöyryytettynä miltä tuntuu "vitutus".

10.4.2022

Ihmisiä lokeroituina

"Vatvomo" on media jossa vatvotaan sotia yhä uudestaan ja uudestaan monta kertaa samoja vainoja toistamalla.

"Vaikuttajakiihdyttämö" kurssitti Juha Sipilän aikaan nuorkeskustalaisia kokeneempien puolueaktiivien mentoroidessa nuorempia.

"Vastaamo" muistetaan psykoterapian tarjoajana Claes Andersson, runoileva psykiatri

"Muistamo" kertaa Mikkelissä sotia yhä uudelleen ja uudelleen ”missä kuljimme kerran -18”

'Yksimö" on pyhän Toivo Groupin rakentama Kirkkonummen Nallen kanakoppi Sarfvikissa jollaisiin asutetaan vuokralle torakoina, paitsi jos on perittyä älyä tai paljon rahaa

8.4.2022

Psykoterapiaa pikana

Epäilemättä Paavo Väyrysen siivellä hyvä asia pääsee helposti julkisuuteen.

1)  Julkaisin hänen US-blogissa eilen;

– Vaikuttajakiihdyttämö kurssitti Juha Sipilän aikaan nuorkeskustalaisia. Kokeneemmat puolueaktiivit opettivat nuorempia.

– Vastaamo muistetaan psykoterapian tarjoajana

– Mikkelin muistamo kertaa sotaa yhä uudelleen ”missä kuljimme kerran”

– Valmistamo nosti muutamassa vuodessa tuntemattoman naispoliitikon korviketuotantona huipulle

– Blogistania: turpeeseen sitomo

Valmistamossa nuorta harjataan tuotannon numerona, kiihdyttämössä ylilojaali työmyyrä voidellaan kollaboraattoriksi, sitomossa vapautta leikataan, muistamossa lisätään mielenpainoa, vastaamossa herätään ihmiseksi?

2) Yllättäen ja pyytämättä YLE kertoo tänään Tampereen ja Kuopion olevan vetovoimaisimpia kaupunkeja.

Tunnettu skribentti Jukka Seppinen on kirjoittanut US-blogissaan, että hänen ollessaan UM.n virassa Mauno Koiviston presidenttiaikana, siellä oli kiertänyt kirje jossa kiellettiin kirjoittamasta mitään Ranskasta. Mm. Jean-Paul Sartre ja Albert Camus kirjoittivat sodan jälkeen ihmisen kohtelusta totalitarismin pelinappulana. 

5.4.2022

Voiko vitutukseen kuolla? kysyi Putinen ja päätti Suomen ystävänä toimia, tuumailen Ostian rannalla

Ihmissuhteissa avioero ja perinnönjako aiheuttavat usein katkeria riitoja, mustasukkaisuuta ja kateutta. Niin on käynyt myös Ukrainan pyrkiessä flirttailemaan länteen päin viehättävämmän kumppanin löydettyään, vanhan Venäjä - kumppanin vetäistessä herneen nenäänsä. Samasta syystä Petteri Urpo muiden johtavien poliitikkojen mukana vahvistaa uskollisuuttaan Svea Mammalle. Suomalaiset professorit täyttävät oman osansa vatvomalla Venäjän raskasta historiaa.

Kannattanee muistaa Putisen esiintyneen mielellään italialaisen panosmies Berlusconin hengenheimolaisena yksilöpersoonana, eikä aron kasakoiden. Hän haluaa venäjänkielisille omaa hallintoa itään jollaista maatuskat kylteissään 2014 vaativat.

Jos lännen ajattelua seurattaisiin, ymmärrettäisiin kaikessa olevan kysymys ihmisluonteen paljastumisesta uskonnon ja historian kasaaman kuonan alta.

Paavo Väyrysen lisäksi ainakin Matti Vanhanen, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja ja Pertti Salolainen osaisivat, jos uskaltaisivat, tunnustaa henkilökohtaisten kokemuksiensa perusteella miksi vitutus ulkopolitiikassa elää ja voi hyvin Suomessa, vanhan Euroopan itäreunalla. Miksei sitä voisi eritellä täälläkin, jos ei haluta kuulua blogistanin turpeeseensitomoon? Eihän Jätkäsaaren runoileva psykiatrikaan enää hallitse politiikan älyllistä ilmanalaa parilla kymmenellä runoteoksellaan.

Erikoinen ilmiö että ”vitutus”, kielletty sana, kerrassaan hyväksytään yhden ihmisen leimasanaksi, melkein kuin Davidin tähti yksille, tai taivaankannen pönkkä toisille.

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...