21.8.2021

Älykkäiden hallinto toimii eikä meinaa

Iltalehden mukaan Nasima Razmyarin vaalirahoitusta pyöritettiin Muoniossa sijaitsevan mökkiyhdistyksen kautta. Syntyjään afganistanilaisen Nasima Razmyarin isä on toiminut maansa suurlähettiläänä Moskovassa.

Minä kun luulin että mökki savusaunoineen rakennettiin`täisaunaksi´erään kuvankauniin moskovalaisen opiskelijatarystävättäreni pelotteeksi joten minut oli otettu talkoomieheksi raivaamaan rantapusikkoa saunan tieltä parin vuoden kuluttua siitä kun olin ystävättäreni tavannnut Moskovassa syksyllä 1975.

Koska minulla oli ollut talkoomiehen verran yhteyksiä Puolueeseen, jotkut kaavailivat minua ehdolle ek- vaaleihin Espoosta 2019 jolloin ehdolle asetettiinkin Hussein Al-Taee tukijalistan ensimmäisinä niminä Tarja Halonen ja Paavo Lipponen. Puoluesihteeri Antton Rönnholm perusteli Husseinin ehdokkuutta kokemuksillaan Brysselissä ottaa huomioon eurooppalainen näkökulma.

Husseinin isän on kirjoitettu toimineen Irakin suurlähettiläänä Puolassa. Minulla puolestani on melko tavallinen savolaismaalaisen tausta työmiehenä 16-vuotiaasta lähtien, joskin valtion keskushallinnon palveluksessa Helsingissä, ja koululaisena työn päälle iltaisin. Jossakin välin ehdin olla pari vuotta YK:n erityisjärjestön palveluksessa Roomassa josta palasin isänmaahan - piittaamatta kokeneemman maanmiehen neuvosta puraista mieluummin syanidikapselia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kulttuurin keveyttä ja hegemonian raskautta

Minne huippujournalistit ovat kadonneet, paitsi Saska Saarikoski jonka nimi on HS:ssa pian potkujen jälkeen palautettu päätoimittajien lista...