30.12.2018

Kansan demokratiaa

Lehdestä sentään pääsee eroon kun ei maksa, mutta ilmaisesta tv:stä ei. Jos käännät aamutv:n kanavaa ettet näkisi UPI:n asiantuntijaa spekuloimassa Trumpilla, ja katsot kohta Maikkaria, niin siellä on päällä sama spekulointi.

Ylen hallitusta johtaa Thomas Wilhelmsson, Hgin yliopiston ex-kansleri, ex-skdl. Maikkarin äänenä pian Peter Nyman Ylestä.

Yle ja MTV3 -- yritysjohdon strategisia kumppaneita yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja edunvalvontaan liittyvissä kysymyksissä. Jos on käynyt RUK:n, tuntee harhautusoperaatiot ja peitehyökkäykset.



Moni kansan kiusaaja on noussut pyrkimään valituista valituimpien joukkoon vähemmistöstä, tunnetuimpana Benito Mussolini, ex-demarinuorisopomo.

1970 luvun nuordemareista Matti Putkonen  on menestynyt perussuomalaisissa yritysjohdon strategiakumppanina; minä olen oppinut ajatusten hautomisen kautta omaksi viestintätoimistokseni. 


Lukeminen ja "mualiman kiertäminen" ovat tarjonneet ajatusten ainesta, mutta vielä virtaa vettä Vantaassa, ennen kuin Antti Herlin sanoo jokaisessa menestyvässä firmassa tarvittavan yksi Rönkkö palkatessaan Koneelle pääjohtajan. 

Muutama viikko sitten huomasin roomalaisen kahvilan tv-ssä esiteltävän Ford Bronco maasturia. Suvun historiaa tutkiessani olin nähnyt vanhimmissa 1700-luvun Iisalmen maaseurakunnan kirjoissa käytettävän kirjoitusasua "Ronco" ja "Roncko". Latinan "bronco" tarkoittaa villihevosta, mustangia

Tunsin voimaantuvani huomatessani minun, maan matosen, aloitteellisuuden johtaneen valtiolliset elimet synnyttämään Erkki Tuomiojalle "totuuskomitean" HIR, joten lienen löytämässä vihdoin omalle mukavuusalueelle. Moderniksi sanotun läntisen ajattelumallin mukaan voimaantumisen pitäisi näkyä jopa ulkoisessa olemuksessani, bodylanguagessa.

Sonkajärveläislähtöisenä perusmaalaisena seuraisin kiinnostuneena junan Sonkajärvelle tuoman papin pojan anovan audienssia Etelärannassa. Sillä tavalla läntinen ajattelu kehittyy myös pohjanperukoilla ihmisluonteen paljastuessa.

17.12.2018

Kylläpä Rooma taas opetti: Perustettaisiinko rauhanoppositio, vai pidetäänkö konsernimalli?

Toissa viikolla osallistuin Roomasta pariksi viikoksi vuokraamani Airbnb-yksiön aurinkoiselta parvekkeelta keskusteluun muiden muassa Paavo Väyrysen blogissa Uudessa Suomessa. 

Kokosin kommenttini tähän yhteen, sanotaanhan  joskus  ulkopuolelta näkevän parhaiten sisälle:

Peloille löytyy perusteita kansallisesta historiasta. Ruotsin vallan aikaan miehiä haettiin syrjäisiltäkin seuduilta sotimaan hakkapeliittoina kuninkaan puolesta aina Keski-Euroopassa saakka.

Eilen Helsingin kaduille palannut hakaristi tuleekin ruotsinkielen ikivanhasta sanasta "hakkors" (hak=koukku, haka, kors=risti), hakkaa päälle.

Suomalaisten hakkapeliittojen tiedetään levittäneen kauhua 1600-luvulla missä päin liikkuivatkin.

Eräässä USA:laisessa nettilehdessä taivasteltiin tänä syksynä Jasper Pääkkösen haastattelussa miten ihmeessä "jostakin Suomesta" oli löydetty näyttelijä rujon rasistin rooliin sikäläisessä filmissä.



Joku viäräleuka voisi muistella lehdestä lukeneensa Valtteri Bottaksen saaneen runsaskätistä apua F1-kuskin uralleen rahamies Antti Aarnio-Wihurilta, tavallaan maksetaan käänteisesti pesämuna tallille että päästään auttamaan tallia?

Kirjaston pöydältä käteen tarttuneessa kirjassa "Kaikki ajaa Ladalla" Jyrki Koulumies kertoo ns. punaisten vuorineuvosten leuhkineen ottaneensa kommunisteilta bilateraalikaupoissa kaiken kotiin korkojen kera kottikärryillä tuoden. Hän kyselee missä rahat nyt ovat? USA:ssako kulttuurisäätiöissä, luomassa Suomi-kuvaa, kysyisi muuan viäräleuka.

Ihan kaikki eivät tiedäkään tosimiesten jättäneen naisineen rakkaan isänmaansa jo kauan sitten, mutta perintöharrastuksenaan huolehtivan ulkomailta käsin täkäläisten pehtooreidensa pelottelevan kansaa vuosituhantisella vihollisella. Jos eivät rakastakaan, niin pääasia, että pelkäävät.

Tässä päivä pari sitten luulen keksineeni selitykseksi meidän MEPien hiljaisuudelle Brysselissä tyytyväisen masun seurauksena isänmaan etujärjestöjen edunvalvojien tarjoamasta jokapäiväisestä leivästä? Eihän se ole lahjus, mikä menee kurkusta alas, sanotaan vuorineuvostason käytösohjeessa suomalaisille vaikuttajille jotka marssivat mahallaan.

Konsernimalli toimii sekä Martti Ahtisaaren CMI:ssa että Erkki Tuomiojan HIR:ssa kuin pankin hallituksessa: kutsutaan notkuvan pöydän ääreen ra(u)hantahtoisia neuvottelijoita HS:n  neuloma pommipaita päällä: kullatuilla siivekkeillä sisällissodalle, hopeisilla talvisodalle, pronssisilla jatkosodalle.

Kesällä 2015 julkaisemassani omakustanteessa "Rooma opettaa" esitän eräitä provokatiivisia tulkintoja Suomen historiasta mm. väitän Suomea rumien naisten hallitsemaksi vähemmistöjen paratiisiksi, 
kysyen lopulta Perustettaisiinko rauhanoppositio? minkä seurauksena Helsingin yliopiston siipien suojaan perustettiin ulkoministeriön runsaskätisellä tuella Tuomiojan johtama HIR (Historioitsijat ilman rajoja).

Samassa rytäkässä Paavo Väyrystä avitettiin perustamaan Kansalaispuolue. Eikä kahta ilman kolmatta; Timo Soinilta hajotettiin puolue. Ulkoministereitä kaikki.

Soinin puolue näytti hajoavan "Rongan sonnin" ilmoittautumiseen koemielessä mukaan meneillään olleeseen presidenttiehdokkaiden asettamiseen.

Tuomioja on käynyt esittelemässä HIR:n toimintaa ainakin Moskovassa, USA:ssa, Roomassa ja Etelä-Afrikassa. Näyttääkin siltä, että yhden kansalaisen ajatukseen 
perustaa Suomeen rauhanoppositio vastattiin globaalin tason järjestelyllä muistaen Tuomiojan suvun ansiot jatkosodan aikaisessa Rauhanoppositiossa.

Italialaisen kulttuurihegemoniakritiikin mukaan kansankielen omasta sanastosta löytyy sopiva sana ilmaisemaan jokaista ilmiötä, kuten keskitettyä valtaa jota yhdet sanovat suojelijaksi, toiset vapahtajaksi, kolmannet pelastajaksi jne.

Meidän suomenkielessä tähän aikaan sopivin poliittinen uudissana on konserni


Kansanedustaja Pertti Salolainenkin on todennut kaikkien puolueiden olevan yhtä mössöä.
"Kun siirsimme valtaa presidentiltä hallitukselle ja pääministerille, me emme huomanneet, että tavallaan se haihtui savuna ilmaan.” Näin sanoo pankkiiri Björn Wahlroos Evan pamfletissa, jossa hän esittää presidentin vallan lisäämistä. (UusiSuomi.fi 23.10.2017)

On syntynyt kokopäiväinen poliitikko Hjallis Harkimo, mutta Mikael Jungner ei, koska hänellä on hyvä työ.

Aleksandr Solzhenitsyn tuki ajattelua, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo joka on jakamaton eikä kaupan. Hallinnon mukaan sinulla on ihmisarvoa jos sinulla on työ. Sen taas työnantaja antaa, tai ottaa. Kielitaitoiset voivat kääntää saksaksi, se vapauttaa, ainakin hänet joka kokee rakentavansa uutta uljasta yhteiskuntaa tarjoamalla työläisille työtä.

Mikael Jungnerin voitaneen sanoa olevan nyt mukavuusalueellaan, perinteisemmän läntisen diskurssin sanoilla sanoen pelastuneen.

Mitä ajatellaan ulkomailla? Riittääkö poliitikolla hartioissa leveyttä? Minkälainen apu hyväksytään?

Hjallis Harkimo matkii italialaisen Viiden tähden liikkeen käytäntöjä LiikeNytissä ja Paavo Väyrynen otti Italiasta Tähtiliikkeelle nimen puolueen ulkokuoreksi.

Jossakin on sylttytehdas.

Kaikenkarvaiset totalitarismit ovat aina enemmän tai vähemmän avoimesti tavoitelleet luoda ihanneihmisen mallin.

Kenties joskus todetaan nykyisen Suomen hallinnon turvallisuusselvityksissä tavoitteleman virheettömän ihmisen päässeen aika lähelle tuota ihannetta.

Sukuselvitys ei näytä riittävän, joskin se voisi paljastaa miten uskomattoman pieni piiri maatamme pyörittää. Veri on vettä sakeampaa

Eka kirjani ilmestymisen aikoihin 2010 Etelärantaan haettiin lehti-ilmoituksella apua ymmärrykseen, joten palkattiin Matti Apunen.

No, helppohan sieltä Roomasta käsin on huudella, sanotaan.

7.12.2018

Jokapäiväistä leipää

Kesällä 1976 olin yllättäen, joskin pyynnöstä, mukana suomalaisten yo-johtajien porukassa tavallisten opiskelijoiden edustajana koko kesän, mm. Montrealin olympiakísoissa, jolloin ns. hankenilainen matkatoveri kertoi soutaja Pertti Karppisen olevan niitä suomalaisia jotka eivät osaa käyttää veistä ja haarukkaa.

Edellisenä syksynä 1975 olin Moskovassa tavannut kuvankauniin venäläisen opiskelijatytön Hgin kauppakorkean yo-kunnan vierailulla. Elettiin Kekkosen ja Brezhnevin aikaa.

Muutamaa vuotta myöhemmin teologiaa Helsingin yliopistossa opiskelemassa ollut lähisukulaiseni kutsui minut, kirkon tuiki tavallisen rivijäsenen, 1970 ja -80 lukujen vaihteessa piispalliseen juhlapöytään Töölön kirkon tiloihin. Tilaisuus, joka pidettiin paikalla olleen piispa Aimo Nikolaisen eläköitymisen kunniaksi, jäi mieleen, eikä vähiten tarjolla olleen ruoan loputtua ennen kuin sitä riitti pöydän päässä istuvalle. Tyhmempi luulisi leivättömästä pöydästä puhuttavan aivan muissa yhteyksissä.

Sittemmin 1984 suunnitellessani paluuta kotiin Roomasta YK-viraston apulaisvirkamiehen parivuotisesta toimesta, kokenut suomalainen kollega murahti puraisevansa mieluummin syanidikapselia kuin palaavansa Suomen työelämään.

En silloin tiennyt, enkä tänäänkään tiedä varmasti, miten olin ktm:n virasta Roomaan joutunut, mutta kompensaationa Sauli Niinistö lähetettiin pariksi vuodeksi Luxemburgiin kasvamaan korkoa, ja pankki nimettiin Meritaksi (ital. merita=ansaita, ansio).

Myöhemmin iso-Nokian myyntitöissä esimieheni valisti vuorineuvostason ohjeena ettei se ole lahjus mikä menee kurkusta alas.

------------------------------------

Tänään pääministeri Juha Sipilä löytää Venäjästä syypään GSP-häirintään koska "Venäjä on semmoinen jolla on siihen mahdollisuuksia". Siis koska rikollinen on tiedossa, jossakin täytyy olla rikos, ilman todisteitakin.

1.12.2018

Must not read (ei saa lukea)

Niklas Herlinin US-palstalla hymyiltiin taannoin ajatukselle yhdistää Amos Rex-museo ja Claes Anderssonin ideoima uusi Keskustakirjasto maanalaisella Pisaran asemalla, sillä onhan Moskovassakin Leninin kirjasto- niminen metroasema.
Osmo Soininvaaran vaimon johtaessa uutta kirjastoa vihreät Pekka Sauri ja Anni Sinnemäki ovat vetäneet kaupunkisuunnittelua demari ex-apulaiskaupunginjohtajien Erkki Tuomiojan ja antiikin Rooman arkkitehtuuriin hullaantuneen Pekka Korpisen jälkeen.

Hjallis Harkimo matkii italialaisen Viiden tähden liikkeen käytäntöjä LiikeNytissä ja Paavo Väyrynen haki Italiasta Tähtiliikkeelle nimen puolueen ulkokuoreksi. 

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...