12.7.2017

Oma puolue tai yhdistys

Kaksi vuotta sitten julkaisemassani "Rooma opettaa" teoksessa kirjoitan mm.
"Rooma, citta aperta, on avoin kaupunki jonka vetovoima piilee sen asukkaissa. Ruotsissa ajatellaan melko lailla samalla tavalla. Jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist. Sen sijaan Suomessa kaikki on ”kansallista” toisin sanoen ”natsionalist”; teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Klinge, Kolbe ja Sofi, sekä kaksi kansalliskieltä."


Tämän johdosta Paavo Väyryselle perustettiin puolue, johon minun oletettiin menevän mukaan herätäkseni joku aamu HS:n väitteeseen, että uusnatsi HR on löytynyt!



Erkki Tuomioja sai samasta syystä manuaalisessa ohjauksessa oman yhdistyksen Historioitsijat ilman rajoja.

Kaikkea on ollut ennenkin, kaikesta voi ja pitää kirjoittaa

Sattumalta syntynyt kiinnostus ruotsalaiseen nimeen johti viime elokuun lopulla Roomassa käyntiini Orto Botanico -puistossa joka sijaitsee 1...