28.4.2017
Uuden alusta Petri Hirvimäelle
Sinullahan Petri on eräänlaisia Sveitsin kytkentöjä. Ne eivät tosin taida olla ihan samanlaisia kuin mitä referoin edellisessä kommentissani Anne Berneriin viitaten.
Fillaroin takavuosina usein Tikkurilan kirjastoon lukemaan sotien jälkeisten intellektuellien itsekritiikistä, joka meni niinkin syvälle läntisen ajattelun perusteisiin, että ns. pyhien tekstien arvovalta monen mielessä romahti, koska niissä oli kovin selvästi perusteltu juutalaiskysymyksen lopullista ratkaisua, joten teksteihin alettiin suhtautua kuten muihinkin ihmiskäden kuljettaman kynän aikaansaannoksiin, sen sijaan että niitä enää pidettäisiin jostakin kiven alta löytyneenä absoluuttisena totuutena.
Niiden tilalle läntisen ajattelun kivijalaksi kaavailtiin mm. Sveitsin paikallishallinnon mallia. Siinä koettiin toteutuvan läheisyysperiaatteen ihanteita "mitä kevyemmät ideologiset rakenteet ihmisillä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä". Samanlaiselta keveydeltä tämän päivän italialaistenkin elämä näyttää. Me hiljaiset suomalaiset olemme opetettuja ihan eri maalaisiksi. Monella on edessään uudesti syntymisen ihmeen kokeminen jo täällä maan päällä. Mutta senkin läntinen voi halutessaan tehdä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuomio ja häpeä. Voisiko historia olla Erkki Tuomiojalle sitä?
Katsoin eilen kirjastossa HS- kuukausiliitettä. Sellainen ilmestyy Veera Luoma-ahon johdolla. Muistan hänet Iisalmen Sanomien toimittajaharj...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti