7.4.2017

Avoin kirje sdp:n johdolle



Terveisiä kirjastosta:


Täällä silmään osuneessa Mammutti-kirjassaan Jörn Donner kertoo Paavo Lipposen junailleen häntä elämänsä nöyryytykseksi muodostuneelle ulkomaankomennukselle 1994.

Kirjoitan samasta asiasta parisen vuotta sitten julkaisemassani Rooma opettaa- kirjassa:

"Jörn Donner lähti parin vuoden pestille pääkonsuliksi Los-Angelesiin vaihtokappaleena pelimiesten arvellessa Kalervon olevan kiinnostunut avoimeksi tulleesta ympäristöministeriön virasta. Kotiin palattuaan Donner on harrastanut suomalaiselle uraa uurtavaa itsekritiikkiä syyttäen itselleen niin rakkaita suomenruotsalaisia keskittymisestä liiaksi rakkauden vaalimiseen."

Olin käynyt pari vuotta ennen Donnerin lähtöä tapaamassa valtiosihteeri Martti Ahtisaarta ulkoministeriössä työnhaku mielessä.

Kävikö niin, että Lipponen ilman lupaani "luovutti" minut työnantajalle vastakappaleena Donnerille järjestettävästä virasta, vaikka en silloin ollut, enkä sen jälkeenkään pyytänyt minkään puolueen johtoa sekaantumaan yksityisasioihini. Ilmeisesti oletettiin että talouselämällä olisi minulle (kuvani oli ollut Demari-lehden etusivulla -72!) parempaa tarjottavaa kuin Ahtisaarella joka saattoi olla järjestämässä minulle virkaa ympäristöministeriöstä.

Jaettuani sähköpostilla tiedon em. kirjastani kesäkuun 2015 alkupäivinä, HS tiesi välittömästi kertoa Otavan kirjallisuustoimittaja Antti Arnkilin odottavan kärsimättömänä uusia käsikirjoituksia.

Tässä eräänä päivänä hoksasin katsoa Wikipediasta mitä siellä kerrotaan Antti Arnkilista: hän kuuluu perinteikkääseen suomalaiseen metsänhoitajasukuun, kuten myös Paavo Lipponen jonka isä on toiminut valtion ylimetsänhoitajana.

Joskus onkin tuntunut siltä että meitä, yhtiöiden metsäpalstojen välissä syntyneitä ja kasvaneita, pidetään "joka paikan pöyryn" kartanoiden omaisuuserinä, eräänlaisina lestadiolaisina, vaikka olisimme kiertäneet muutakin kuin Senaatintoria.


Kirjoitan hieman ilkeillen kirjassani, että
Rooma, citta aperta, on avoin kaupunki, jonka vetovoima piilee sen asukkaissa. Ruotsissa ajatellaan melko lailla samalla tavalla. Jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist. Sen sijaan Suomessa kaikki on ”kansallista” toisin sanoen ”natsionalist”; teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Klinge, Kolbe ja Sofi, sekä kaksi kansallista kieltä.

Sitten Erkki Tuomioja sai perustaa Historioitsijat ilman rajoja- yhdistyksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Bonnierin ristin ritarit

Kahden totalitarismin välienselvittelyn tuloksena on läntinen ajattelu päässyt irti ns. tekstin kahleista - kaikki mitä voidaan sanoa, vo...