12.10.2016

Meikäläinen Suomen Pankissa



Jos olisin Olli Rehn menossa Suomen Pankkiin lukisin uudelleen eilisaamun Hesarin pääkirjoituksesta Bengt Holmströmin saaneen Ruotsin Keskuspankin myöntämän ns. kunnianobelin.

Niinpä esittäisin Erkki Liikaselle, että pidettäisiin palaveri hyvien ruotsalaisten kollegoiden kanssa tavoitteena päästä vuorovuosin myöntämään tuo kunnianobel. Onhan Suomen Pankilla legendaarinen tutkimusosasto joka kyllä löytää palkittavan paremman tekemisen puutteessa.

Suomalaisia pidetään itsessään sen verran yksinkertaisina ettei Paavo Lipposen munimaa Millenium-palkintoa missään noteerata.

Toki ruotsalaiset saattaisivat totuttuun tapaan epäröidä maineen tarttumista sillä ovathan "suomalaiset flirttaileet natsien kanssa", kuten monenlaisten puolustushankkeiden kariutumisista viime metreillä vuosikymmenestä toiseen on nähty.


Jos olen oikeassa, Suomea hallitsee kasarmeilla kasvaneiden menetetty sukupolvi. Ei uskalleta luottaa omien aistien välittämiin havaintoihin, koska on totuttu saamaan niin paljon valmiina.

Jos siis olen oikeassa Holmströmin Nobel osoittautuu strategiseen ajatteluun perehtyneiden järjestämäksi peiteoperaatioksi. Ehkä haetaan torjuntavoittoa, mutta mistä?

http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Lisää narratiiviin

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...