Itse asiassa strömsöläinen järjestelmä ei ole lähtökohtaisesti paha. Se todella pyrkii parhaansa mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa, se kannattaa rauhanomaista kilpailua ainakin propagandassaan ja sen piirissä asuvat ihmiset ovat useassa tapauksessa aivan verrattoman sympaattisia ja hyviä ihmisiä.
Katsokaapa vaikka siellä yliopistolla kansleri Wilhelmssonia, tai miksei yhtä hyvin keskeistä mediavaikuttaja Mikael Jungneria! Tiettävästi kumpainenkin on esiintynyt jonkin sortin vasemmistolaisena.
Sodat todellakin seuraavat uskontoja, mutta EU oli lähtökohtaisesti perustettu maalliseksi yhteisöksi, jonka alueellisuus pohjautuu uskonnon sijaan lähinnä paikallisiin kieliin. Tätä on sanottu historialliseksi kompromissiksi. Aina ennen kuninkaat ja uskonto olivat nujertaneet kansaa. Niinpä maallinen Ruotsi uskaltaa toivottaa islamilaisia sopeutumaan ruotsinkieliseen maahan, eikä varsinaisia uskonsotia siellä näy syntyneen. Kaarle Kuningas joutuukin puhumaan politiikka Ruotsin sijaan Suomessa, viimeksi Lappeenrannassa.
-----------------
CNN:n uutisten mukaan länsi saa nyt niittää mitä on kylvänyt: nuoret pakolaismiehet eivät tule Eurooppaan koraani, vaan älypuhelin kädessään ja Facebook tärkeimpänä kompassina sosiaalisessa mediassa.
Connecting people, indeed.
Miltton, Nuijasota ja Kuopio
Ukrainan presidentin vaimo vieraili Milttonilla joka on perustettu ehkä keksimään suomalaiselle ajattelulle omistajamielinen laturaivokas ka...
-
Macron on jatkanut Trumpin luona ideaansa Vaclav Havel -seminaareista Ukrainan kriisin ratkaisuksi; aloituskerta Prahassa muistetaan Sanna M...
-
Kaksi kuukautta sitten 31.8.2024 huomasin tutussa Roomassa seisovani vapaana asiantuntijana pienen aukion laidalla joka on googlen kartassa ...
-
- Välineellistettyä massamuuttoa, ideoita Kordelinin Säätiön (vm.-18) sylttytehtaasta: faktantarkastajat, vaikuttajaviestintä, Sanna jost...