9.2.2013

Jos heti lähtee, niin vielä ehtii

Tyhmempi voisi pitää Vappu Kaarenojaa tavallisena "kakkareportterina", mutta kun oikein pantiin vääntämään, niin mitä sieltä tulikaan, itse presidenttiehdokas

Voisi luulla, että matkan suuntaaminen Turkuun oli hyvinkin omaperäinen oivallus Vappu Kaarenojalta ellei häntä olisi käytetty kesällä 08 Paavo Lipposen ylöshuudossa sdp:n presidenttiehdokkaaksi. Silloin hänellä oli käytössään Helsingin Sanomat.

Alkukesällä -08 Vappu Kaarenoja oli toiminut Sara Malmbergin kanssa Iisalmen Sanomien kesäharjoittelijana. Nimi Kaarenoja tökkäsi silmään koska olin 70-luvulla nähnyt samannimisen naisopiskelijan pyörivän Hesassa legendaarisen runoilevan psykiatrin jengeissä.

Loppukritiikissään kesätoimittajat ihmettelivät miten jotkut ylipäätään asuvat sellaisessa paikassa kuin Iisalmi.

Mutta me suomenkieliset olemme yhä niin helposti vaikenevia, kun Herran taholta muistutellaan, vaikka Hän sattuikin nukkumaan kun Estonia upposi tai kun juutalaisia kaasutettiin.

5.2.2013

Väkisin otettu

Suomi on ylpeä siitä että on tullut otetuksi väkisin.

Joka paikan Donnerin edustaman ns. Tartsan naislogiikan mukaan ruotsalainen Ruotsi on hienoa, samoin virolainen Viro, venäläinen Venäjä ja norjalainen Norja, mutta suomalainen Suomi on fasismia.

Mihin viiteryhmään Suomi haluaa kuulua, usein kysellään, eikä vastaaminen tunnu helpolta etenkään tänään kun suomalaiset elokuvaihmiset ovat itse palkinneet itsensä "Iron Sky" leffasta jossa löysivät natseja kuusta.

2.2.2013

Kavaljeri karhunpesällä

Berlusconi, il cavaliere, sohaisi viikolla karhunpesää väittäessään Mussolinin tehneen oikein kun liittyi Hitlerin kanssa, koska muuten "natsit olisivat ottaneet meidät väkisin".
Kauhea selvittely siitä kuitenkin jälkikäteen syntyi, Suomessa oltiin siinä suhteessa viisaampia että osattiin välttyä pesänselvittelyltä, joten vastuuta tänäänkin kantaa Tuomioja, joskaan nimi ei ole Sakari, eikä Hetemäen Päiviö.

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...