Tämä on epätodellinen maa, eräänlainen vähemmistödiktatuuri, jota on sen perustamisesta saakka johtanut sama näkymättömän käden ohjaama puolueperhe. Ensin maata hallitsi yksinvaltiaana "Suuri Marsalkka" ja hänen jälkeen "Rakas Urkki" joka kaikkeen kurkki. Nykyisin maata hallitsee Eevan ohjeistama Mooses.
EU:n ruoka- ja avustusjärjestöjen mukaan maa ei pysty edes hyvinä satovuosina ruokkimaan omaa väestöään.
Ode "Ajattelijan" ohella seuraavan hallituksen ministeriksi ollaan ylöshuutamassa kosovolaista vuoden pakolaisnaiseksi nimettyä nuorta Hankenin jatko-opiskelijaa, "Ihmisen mallia", joka on istunut Tarja Halosen seminaareissa hänen oikealla puolella ja on sieltä käsin osallistuva ensi keväänä eduskuntavaaleihin kokoomuksen ehdokkaana.
Mooseksen erityisavustaja nimitettiin puolueen pääsihteeriksi. Tämä nähtiin merkkinä siitä, että tästä "Rohkeasta Patsaantervaajasta" ollaan tekemässä puoluedynastian seuraavaa hallitsijaa.
Moosesklaanin johdossa maa on ajautunut tilaan, jota eräs kansainvälisen politiikan asiantuntija kuvasi finanssikriisin sanastosta johdetulla paradoksilla: maa on liian heikko sortumaan.
(HS:n P-Korea aiheinen pääkirjoitus hieman muokattuna)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Maailma tuli lähelle
"Medvedevin tarina kannattelee kirjaa, mutta Seierstad keskustelee venäläisten kanssa myös muista aiheista. Paljon puhuva on keskustelu...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Teemu Selännettä ja Jarkko Niemistä tulee tuutista enemmän kuin tarpeeksi. Panama- tikkataulun pyörittämistä ministerivoimin. Mitä kaupall...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti