Vanha näyttää tietä

Kuinka satuinkin saamaan perjantaina käsiini lämpimäiskappaleen digikirjastani jossa kirjoitan iltakoululaisen kokemuksistani mm: 

"Jaksaako, vai eikö jaksa? Raskaiden ajatusten painamana Kalervo laskeutui illan jo hämärtäessä koulutuntien päätyttyä pitkin Kalevankatua ohi taiteilijoiden kansoittaman ravintola Kosmoksen kohti Vanhaa ylioppilastaloa jonka parvekkeella ylioppilaat heiluttelivat vastasyntyneitä vaatimuksiaan: “Yliopisto vapaaksi! Valta neuvostoille!“

Toissa päivänä en ollut yhtä lähellä Vanhaa Alexander Stubb'n villitessä siellä kansaa, mutta olisiko ilmassa jotakin samanlaista muutoksen hakua kuin syksyllä -68?

Olen kuullut väitettävän että suomalainen ajattelu pyörii tavallaan väärinpäin: yksilö ei täällä olisikaan A-luokan vähemmistö vaan jotakin muuta.

Ehkä me vielä pidämme kansainvälisyyttä fiinimpänä, reisaavien vaikuttajayksilöiden diplomatiana, vaikka maata vaihtavat ovat nykyisin mitä suuremmassa määrin tavallisia pulliaisia?

"Enemmistöön kuuluvat muodostavat yksilöinä pelkällä olemassaolollaan haasteen vähemmistöön kuuluville" - tämä suomalaisen älymystön sisä- ja ulkopoliittinen paradoksi on jättimäisten haasteiden edessä -  eikä yksin karmeiden "ryssänä Suomessa" kokemusten vuoksi. 

Niitä on minullekin pääkaupunkiseudun raksoilla kertynyt viime vuosina aika lailla.

Historian kulun logiikkaa

(Lönnrotin patsas Valtion iltaoppikoulun edessä)

"Historia on ankara niitä kohtaan jotka eivät ymmärrä historian kulun logiikkaa", sanoi Mihail Gorbatsov valtansa päivillä, ironista kyllä juuri hän.

Tuosta historian kulun logiikasta ei voitane muuta varmaa sanoa kuin että ihminen tahtoo edetä kohti suurempaa sekä aineellista että etenkin henkistä vapauttaan.

Eikös se mene jotenkin näin:

Yksi on laulu
ylitse muiden
ihmisen aattehen, hengen,
ankara laulu 
-Eino Leino

En osaa epäillä Timo Laanisen sopivuutta keskustan puoluesihteeriksi vaikka hämmästyin talvella hänen teesejään Suomenmaan etusivulla. Niistä kun moneen voisi vaihtaa keskustapuolueen tilalle jonkin toisen auktoriteetin, joko entisestä idästä tai meille tutumman Jumalan:

–"Kun mietit jotain tärkeää päätöstä, harkitse eri vaihtoehtojen paremmuutta. Mieti ensin, mikä vaihtoehto palvelee parhaiten koko ihmiskunnan etua. Ilmastonmuutoksen, nälän ja köyhyyden maailmassa tämä kysymys on ohittamaton", kirjoitti Laaninen.

En oiken jaksa uskoa tuollaisilla voitettavan tulevia sieluja. Kyllä ihmisen mittakaavan pitäisi riittää.

Herrojen herkkua kaikille

Toivottavasti maailman raju demokratisoituminen tiedonvälityksen vallankumouksen myötä ei pääse unohtumaan, sillä nyt voi  kuka hyvänsä kehittyä filosofiksi ymmärtämään mitä moninaisempia kehityskulkuja jotka ennen olivat "herrojen herkkua".

Mutta eikö ulkoministeri Stubb'n ilmaisema Suomen syy 

"rakentaa myös mahdollisimman vahvat omat yhteydet eri puolille, jotta ymmärrämme kehitystä ja voimme siihen osaltamme vaikuttaa" 

sisällä melkoisen epäluottamuksen EU:n tahtoon hoitaa tasapuolisesti yhteisiä asioita, ja eikö itseasiassa Arto Merisalo ole pyrkinyt samanhenkisesti vaikuttamaan suoraan omiin ja kavereidensa asioihin?


Itseasiassa olen joskus maailmalla liikkuessani kuullut epäiltävän, että tuollainen perin epädemokraattinen ajattelutapa onkin mitä syvimmiltään suomalainen, elitistinen "brändi". Ymmärrettävästi "kaveria ei jätetä"-hengen määritteleminen kirjallisesti ei ole nykyisin kovin helppoa.