19.11.2009

Vapauttakaa vangittu sana




Ruotsin akatemian pysyvä sihteeri Peter Englund kirjoittaa tänään samanaikaisesti 91 ruotsalaisessa lehdessä julkaistussa artikkelissa sananvapauden periaatteista:

Ilmaisun vapauden monisatavuotinen periaate perustuu osaksi ajatukselle että jokaisella ihmisellä, syntyperäisen ymmärryksensa perusteella, on oikeus päättää ei yksinomaan itsestänsä, vaan myös hallituksesta siinä maassa jossa hän elää. Osaksi se periytyy yksinkertaisesta mutta vasta hitaasti löydetystä oivalluksesta: että ei epäilys, kyseenalaistaminen ja poikkeavat näkemykset tee yhteiskunnasta heikkoa, vaan päinvastoin niiden puuttuminen.
Siitä meitä muistutetaan - eikä vähiten tänä syksynä 20 vuotta muurin kaatumisen jälkeen. Sensuuri erittää happoa joka hajottaa juuri sen systeemin jota sen on ajateltu suojelevan. Ja ennemmin tai myöhemmin kaatuvat kaikki diktatuurit. Kaikki.
Kuten ilma on jotakin jota emme ajattele niin kauan kun sitä on olemassa, on helppoa ottaa ilmaisunvapaus annettuna, jos ei ole koskaan tarvinnut kokea sen vastakohtaa. Tai kuten Dawit Isaak, maksaa siitä hintaa.
Ruotsin kansalainen Dawit Isaak on istunut kahdeksan vuotta Etiopiassa vangittuna, kritisoituaan lehtikirjoituksissa maan hallitusta.
Samanaikaisesti ilmaisunvapaus on jotakin jakamatonta, jopa siinä määrin että kukaan ei yksilönä voi sitä odottaa, jos sallii samanaikaisesti jonkun toisen olevan sitä ilman. Vapautta ilmaista itseään. Periaatetta kokeillaan aina yksittäisissä tapauksissa.
Marraskuu 2009. Dawit Isaak istuu yhä vangittuna. Mitä teemme? Mitä sinä teet? Kahdeksan vuotta on pitkä aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...