Nykyaika alkoi huomenna. Silloin mennyt aika päättyi. Intellektuellit eivät enää halunneet Mooseksen listalle.
Suomenkielisen intelligentsian taival näyttää yhä kulkevan pakollisen Haavikko-rastin kautta.
Eräänlaisena testinä — paratiisia ei pidä rakentaa maanpäälle koska portilla syntyy hirmuista tuuppimista — muuan kansanmies lähetti puolipiruuksissaan anomuksen kirjastossa kulttuurin apurahaoppaasta havaitsemalleen Haavikon säätiölle.
Muutaman hetken kuluttua kansanmies hämmästyi tunnetun tamperelaiskirjailijan mukana Haavikon pudottaessa 30 000 markkaa tämän päähän "työläiskirjailijapalkintona".
Intellektuelli? Pariisiissa asuva Otavan hallitusjäsen Henrik Ehrnrooth; Välimeren maisemiin muuttaneet kirjailijat Anja Snellman ja Kirsi Piha sekä juhlapyhinä Suomen kirkkoihin veisaamaan raahattavat Samuli Edelman Maltan saarelta ja Jukka Kuoppamäki Saksasta.
Johonkin kategoriaan pitäisi norjalaistuneen Arja Saijonmaankin ranskalaiseksi muuttuneen Ari Vatasen ohella mahtua, samoin kuin pariisilaistuneen Pasi Rutasen, Esa-Pekka Salosen USA:sta, ym. ym. puhumattakaan yhtä huoneistoa Lontoossa ja toista Bahamalla viimeiset vuosikymmenet asunut Erkki Toivanen, Suomen Kulttuurirahaston 100 000 markan "kansainvälinen savolainen" -stipendillä palkitsema.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirjoittamaan kansankielellä!
Kyläläisistä olen kymmenisen vuotta sitten kirjoittanut Book on Demand kirjan ”Ole se muutos jota etsit”. Muistelin 12-lapsisen isäni tuonee...
-
Valtiokirkon uudistaminen takkuili pahasti kansojen parhaimmiston hoksattua teorioiden palaneen mannermaalla tuhkaksi kommunismin ja fasismi...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Kaksi kuukautta sitten 31.8.2024 huomasin tutussa Roomassa seisovani vapaana asiantuntijana pienen aukion laidalla joka on googlen kartassa ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti