Intellektuelleja listataan

Nykyaika alkoi huomenna. Silloin mennyt aika päättyi. Intellektuellit eivät enää halunneet Mooseksen listalle.

Suomenkielisen intelligentsian taival näyttää yhä kulkevan pakollisen Haavikko-rastin kautta.

Eräänlaisena testinä — paratiisia ei pidä rakentaa maanpäälle koska portilla syntyy hirmuista tuuppimista — muuan kansanmies lähetti puolipiruuksissaan anomuksen kirjastossa kulttuurin apurahaoppaasta havaitsemalleen Haavikon säätiölle.

Muutaman hetken kuluttua kansanmies hämmästyi tunnetun tamperelaiskirjailijan mukana Haavikon pudottaessa 30 000 markkaa tämän päähän "työläiskirjailijapalkintona".

Intellektuelli? Pariisiissa asuva Otavan hallitusjäsen Henrik Ehrnrooth; Välimeren maisemiin muuttaneet kirjailijat Anja Snellman ja Kirsi Piha sekä juhlapyhinä Suomen kirkkoihin veisaamaan raahattavat Samuli Edelman Maltan saarelta ja Jukka Kuoppamäki Saksasta.

Johonkin kategoriaan pitäisi norjalaistuneen Arja Saijonmaankin ranskalaiseksi muuttuneen Ari Vatasen ohella mahtua, samoin kuin pariisilaistuneen Pasi Rutasen, Esa-Pekka Salosen USA:sta, ym. ym. puhumattakaan yhtä huoneistoa Lontoossa ja toista Bahamalla viimeiset vuosikymmenet asunut Erkki Toivanen, Suomen Kulttuurirahaston 100 000 markan "kansainvälinen savolainen" -stipendillä palkitsema.

Metsä ja puut

Suhteellisen suurten lukujen Suomessa numerot tahtovat mennä ymmärrettävästi sekaisin, ainakin muilta kuin valtiovarainministeriön virkamiehiltä.

Hallituksen virkamies Rauno Vanhasen arvion mukaan yksin Suomi tarvitsee ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa 400 000 maahanmuuttajaa.

Lähihistoriassamme likipitäen saman verran tuli evakkoja Karjalasta ja toisaalta Ruotsissa lienee 300 000 - 400 000 alkujaan suomenkielistä.

Suurten paineitten edessä onkin ymmärrettävää että Rkp on halunnut miehittää hallituksessa nimenomaan maahanmuutto-, ja kulttuuriasiat.

Suutari pysyköön lestissään?

Kuten on usein todettu, netti tuottaa yllätyksiä.

Googlettaessani fasismin suomalaisia yhteyksiä törmäsin parhaillaankin maassamme täytäntöönpantavan hallitusohjelman alkuperäisversioon: "Kaikki työ on arvokasta. Kaikki kokonaisuuden puolesta. Puoluepolitiikka on pahasta."

Tarkennuksena pieni ero "tasavallan mittaisen" Matti Vanhasen ja "työväen presidentti" Sauli Niinistön välille: jälkimmäinen väitti vaalikampanjassaan kaiken työn olevan arvokasta.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että "teit isäin astumaan". Luullakseni emme juurikaan hämmästyisi vaikka tietäisimme useankin hallituksen taustalla hääräävän IKL-asenteiden iskoutuneen mieliin kotikeittiön pöydän ääressä.

Ole valpas!

Ikäänkuin taikasauvan iskusta on alettu kantaa avoimesti huolta rikkaista. Olisiko syntymässä sosiaalinen tilaus uudellle UKK:lle? Demokratian itsepuolustuksen nimissä pitäisi alkaa kantaa huolta pikemmin heikommassa asemassa olevista, ettei valtiovene joudu epävakaaseen tilaan painon siirtyessä liikaa oikealle laidalle.

Äärivasemmiston toiminnan tultua Suomessa kansakunnan "eheytyksen" jälkimainingeissa kielletyksi, ymmärtääkseni UKK hyväksyi tasapainon vuoksi myös äärioikeistolaisen IKL:n toiminnan lopettamisen.

Asenteesta, että voi puhua ilman ideologista kiihkoa rasismista, sosiaalisista epäkohdista, hyvinvointivaltiosta, Venäjästä tai sodasta ja rauhasta. Rehellisesti. Näin vältetään ”kompleksit”, koska todellisuus ei muodostu yhdestä vaan monesta totuudesta. Siinä on aito muutossanoma myös suomalaiselle ja laajemmin eurooppalaiselle demokratialle ja poliittiselle toiminnalle

päättelee Alpo Rusi verkkolehti Apilan ansiokkaassa kolumnissaan.

Vaara vaanii tiellä

Franklin D. Rooseveltin mukaan tärkein totuus on että demokratian vapaus ei ole turvassa jos kansa sietää yksityisen vallan kasvavan pisteeseen jossa siitä tulee vahvempi kuin heidän demokraattinen valtionsa itse on. Sitä syvimmiltään on fasismi - hallitus jonka omistaa yksilö, ryhmä, tai mikä tahansa kontrolloiva yksityinen voima.

Rooseveltin voisi kuvitella tarkoittaneen kaikkia poliitikkoja jotka haluavat osoittaa johtajuutta menemällä olympiakisojen avajaisiin diktatuurimaassa todistaakseen että politiikkaa ei haluta sotkea urheiluun.

Minäkin demokraattina pelkään, että yhteisö N:n intressit kohdemaassa ovat tulleet vahvemmaksi kuin demokraattinen valtiomme itsessään on.