26.3.2008

Läpinäkyvää

Niin, siis mitä tapahtuikaan kun "villit oksat karsittiin terveitten tieltä"? Kun ns. punapääoma ajautui paremmin puhuviin käsiin: Kansa->If, Haka->Skanska, Tradeka->Industri Kapital, Tammi->Bonnier, kulttuurissa jossa intellektuellien diskurssianalyysi on yhä kielletty tabu?

Ihme ja kumma, Pekka Vennamo näkyy ihan tv:ssä kironneen Soneran myyntiä pilkkahintaan ruotsalaisille.

Jos kehittyneen läntisen ajattelun perustaksi hyväksytään jonkinlainen "ihmisen mittakaava", niin Wahlroos-Ihamuotilan brändiajattelu toimii nurinniskoin: sen sijaan että ensin tunnistettaisiin tarve ja sitten luotaisiin tuote, esim. ihmisen tarve hoitaa asioita puhelimitse johti menestystuote kännykkään, tai ihmisen universaali tarve sisustaa asuntoaan synnytti ruotsalaisen kylänpojan suuren innovaation Ikean, niin nämä ajattelevat päinvastoin että ensin on tuote, sitten etsitään tarve; siis ostetaan Marimekko (sehän on kivaa mennä valmiiseen pöytään).

Kenties tavoitellaan de Medicin asemaa Michelangelon mesenaattina, mutta nykyaikana tieto on verkoissa hajallaan tuhansissa päissä, ja miten se suodattuisi juuri Marimekkoon eikä sadoille kilpailijoille? Ennen oli vain yksi valitsemassa suunnittelijaa.

Edellisissä kommenteissa vihjaistiin että maalaisliittolaiset johtajat saisivat menoon tolkkua, mutta etteivät vaan he If:in hotkaistessa Oko-Pohjolan ole yhtä innoissaan kuin olivat MTK:n saadessa kansainvälisen ykkösmiehen Kaakkois-Suomen ainoalta ruotsinkieliseltä tilalta?

Ps. huomaan yllätyksekseni kirjoittaneeni 7.3., siis runsasta viikkoa aikaisemmin kun Esa Mäkinen leimasi HS:n kulttuurisivulla blogikirjoittelun viihteeksi:

"Se ei muuten olekaan mikään vitsi että HS:n kulttuuritoimittajan kotona ovat kirjahyllyssä Leninit ja Marxit paikallaan opiskeluaikojen solidaarisuusfestivaalikuvien ympäröiminä. Eikös lehti haikailekin Castron Kuubaa?

Sellaisia toimittajia on näkymättömän käden helppo puristella. Itse en ole kyllä Hesarista rahalla maksanut vuosikausiin, paitsi sunnuntain digilehdestä euron kpl."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...