Varsin vilkas keskustelu täytti Kirkkonummella vierailleen ministeri Mauri Pekkarisen tunnin mittaisen ajan.
Erityisesti -yrittäjien tilaisuudessa- kannettiin huolta yritystoiminnan edellytyksistä. Ministeri lupasikin etsiä rohkaisua yrittäjän tielle lähteville myös ministeriönsä uudistuessa.
Pöytäseurueessa jaoimme ministerin huolenaiheen. Eri puolilta Suomea etelään muuttaneiden työpaikaksi oli valikoitunut usein valtion tai kaupungin kapea leipä paljon herkemmin kuin epävarmemmaksi koettu yksityinen yritys, vaikka kukapa mielessään sen aloitteellisempi, rohkeampi ja itsenäisempi olikaan saattanut kuvitella olevansa kuin nuori maalainen omalla kotitilallaan.
Asuimme turvallisen tuntuisesti meitä varten umpimetsiin raivatuissa lähiöissä; Soukassa, Kirstinmäessä, Koivukylässä tai Myyrmäessä ja Kirkkonummella.
Kuten Pekkarinen muistutti, tänään tarjotaan maaseudultakin lähtöisin oleville (kiitos 1960-luvun keskusta-vasemmisto yhteistyön) ilmainen mahdollisuus korkeimpaankin koulutukseen.
Mutta kykenemmekö välittämään omat kokemuksemme esikuviksi eteenpäin pyrkivälle nuorisolle, vai saavatko kultalusikka suussa syntyneet (Wahlroos, Ihamuotila, Taxell, Lilius, Fagernäs, Järventaus, Kekkonen, Hetemäki, Tuomioja jne.) näkymättömän käden voimalla kaveria ei jätetä hengessä yhä niskalenkin elämän kovissa kabinettivalinnoissa, myös julkisten tehtävien osalta?
Rohkenemmeko erilaisia teitä kulkeneina kertoa vähemmän onnekkaille, että moderni eurooppalainen ajattelu on vapauttanut ihmiset kulttuurin sisäänrakennetuista estoista, historian kasaamasta kuonakasasta, ja ennenkaikkea ylhäältä päin asetetusta taakasta, ideologisesta pakkoajattelusta?
Jokainen ihminen on laulun arvoinen; ettei syntyperäisiä seikkoja lasketa taakaksi, koska ajatukset eivät ole perinnöllisiä, kuten sanoi liberalismin teoreetikko John Locke jo vuosisatoja sitten.
Liikenneministeri Anu Vehviläinen esittää tulevaisuuden ajatuspajoja, joissa tärkeä sija olisi nuorten näkemyksillä.
Niitä tarvitaan välittämään toivoa paremmasta huomisesta, etteivät poliitikot vain huutaisi toisilleen naama punaisena, kuten varttunut kansalainen oli Suomenmaan kolumnistille politiikan sisällön määritellyt.
Tuttuja muistoja omilta varhaisvuosiltani olivat tuoneet mieleen myös Esko Ahon muistelut omista kyselevän varhaisnuoren ajoistaan Apu-lehden haastattelussa, jonka sattumalta olin lukenut parturin tuolilla Matinkylässä, niille kulmille vastamuuttaneena, joskus vuonna 2001.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti