Avoin kirje Sauli Niinistölle

HS kirjaesittelyssä sanotaan Teidän ihmettelevän suomalaista yhdessämääkimisen tapaa. Mielenkiintoista, täytyypä lukea kirjanne.

Huomaan, että olette yksi harvoista silmäätekevistä, jota ei oltu kutsuttu mukaan Sitran 2015-kursseille? Koitteko jo silloin sivullisuutta?

Olihan noilla matkoilla mukana mm. Juhani Kaskeala, Jukka Paarma, Ilkka Kanerva, Janne Virkkunen, Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma ja rahamiehiä Kuopioon koiranvaateostoksille lehti-ilmoituksella kutsuva Petteri Paronen. Ilmeisesti heidän kurssijuhlistansa ei pidetä julkista muistiota?

Kiinnitin aikanaan (2001-2) huomiota noihin kursseihin niin paljon, että otin talteen listan jokaiselle kuudelle mm. San Franciscoon ja Kiinaan suuntautuneelle ryhmämatkalle osallistuneista. (Raportit toki yhä löytyvät Sitran sivulta)

Tämä kurssitus kiinnnostaa, koska ollessani ktm:n virassa 1978-82 siellä oli juristina Peter Ekholm, josta muuan arveli, että hän tulee olemaan aina kiinnostunut minun, siis HR:n, tekemisistä. Kuten tiedetään Ekholm sittemmin organisoi Sitrassa em. kursseja.

terv. Heikki Rönkkö

PS. ymmärtääkseni peruskysymys kuuluu: onko meillä ylipäätään olemassa kansallista älymystöä joka tajuaisi että "paratiisi" odottaa tuonpuoleisessa, eikä sitä nimenomaan saa toteuttaa maanpäällä, esim. vähemmistömäärittelyn kautta, koska "portilla"voi syntyä hirmuisen ankaraa tuuppimista. Tästähän mm. Martti Ahtisaarella, Anneli Jäätteenmäellä, Alpo Rusilla ja Matti Ahteella on mitä karmeimpia henkilökohtaisa kokemuksia.

Rakenna kalliolle, älä hiekalle

Pistäydyin Otaniemeen kuuntelemaan Paula Lehtomäkeä Keskustan tilaisuuteen, mutta ajatukseni harhautuivat salista kauas taaksepäin niihin seitsemään vuoteen (1966-73) jolloin olin nykyistä ympäristöhallintoa edeltäneen maatalous-/vesihallituksen palveluksessa.

Noistä ajoista on jäänyt mieleen lähinnä jonkinlainen lämmin turvallisuuden tunne, sillä monet viraston kokeneemmat viranhaltijat olivat ymmärtäneet ja avoimesti tukeneet työn ohella iltakoulua käyvää nuorta maalaispoikaa.

Sittemmin matka on vienyt kauas Suomen rajojen ulkopuolelle ja takaisin. Jotakin maahenkisten juurten sitkeydestä kertonee, että en edes 70-luvun hulluina vuosina antanut kunnolla edes pikkusormea vasemmistolaisille houkutuksille, vaikka kysyntää olisi kyllä "pitkänlinjan demarille" ollut.

Tv:ssä pari iltaa sitten muuan historioitsija arveli sosialismia tulevan jatkossakin esiintymään, koska "aina on ihmisiä jotka haluavat puuttua toisten ihmisten elämään". Ehkä tuo piirre liiallisenkin itsenäisyyden tavoitteluni ohella on saanut minut kavahtamaan tilanteita, joissa muut järjestelevät edessäni minun asioitani.

"Sanomme mitä olemme, olemme mitä sanomme", määritteli puolueensa uudistamista aloitellut Tony Blair ideologiakseen samassa sosialismin historiaa käsitelleessä ohjelmassa . Eikös tuo kuullosta melko hyvältä sanavalinnalta myös Suomen keskustavasemmistolle, jos se haluaa että puolueen on näyttävä ja sen oman äänen on kuuluttava, kuten Tero Mäenpää Keskustan blogissa aivan osuvasti kirjoittaa.

Pojille sapiskaa

Kun toissapäivänä olin suomentamassa omaksi ilokseni Carl Bildtin blogia jossa hän kertoo lounastaneensa viime keskiviikkona Suomen suurlähetystössä Max Jakobsonin kanssa niin pyörähdin siinä välillä HS:n nettisivuille ja siellä Jakobson kirjoitti keskiviikkoisesta ystävyysmatkastaan Tukholmaan ja tajusin heti millä asioilla hän oli liikkunut kun Halonen puhui samalla hetkellä tv:ssä ihan samoilla sanoilla Suomen omasta linjasta kun Jakobson juttunsa päätti.

Samaisen Hesarin sisäsivulla Kuopion kaupunginjohtaja joka oli aikaisemmin yliopiston rehtori toivottaa rahamies Sarasvuon tervetulleeksi kylään eli juuri kun ollaan hädin tuskin toipumassa Nalle kuninkaan pidoista on Savo saamassa oman valtiovieraansa ostelemaan koiralleen syysvaatteita ihan niin kuin Zyskowicz kävi sielläpäin moikkaamassa lehmiä. Siihen päälle muistin Donnerin havainnoineen savolaisten pääkaupungissa paikanpäällä käytyään että eihän siellä ole mitään mitä voisi kulttuuriksi kutsua mutta ehkä Sarasvuo jättää muutaman millin pesämunaksi.

Aktiivinen ulkoministeri

Max Jakobsonin ("epäpol"., 84v.) yliökirjoitus HS:ssa tänään jättää avoimia kysymyksiä: kenen kanssa hän keskusteli Tukholmassa, ja millä valtakirjalla?

Valoa hämäryyteen tuo Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt omassa blogissaan:

12.9.
-Lounas Suomen suurlähetystössä Max Jakobsonin, "kenties Pohjolan sodanjälkeisen ajan merkittävimmän diplomaatin", kanssa.

Muita tapahtumia Bildtin blogista syyskuun kahden ensimmäisen viikon ajalta:

-Vilnassa kokous kahdeksan eurooppalaisen ulkoministerin kanssa: puheenaiheina Ukraina, Georgia, Valko-Venäjä ja Venäjä; ovatko tiellä Eurooppaan?
-Tapaaminen myös Liettuan presidentti Adamkusin kanssa energiapolitiikasta: Ignalinan voimalan korvaaminen uudella kestää vuosikymmeniä, pohdittiin mahdollisuutta liittää Liettua siksi ajaksi pohjoismaiseen verkkoon Itämeen pohjaan laskettavalla kaapelilla.

-Oslossa Norjan ulkoministerin kanssa Pohjolan yhteisistä rauhanhankkeista
..Bildt toteaa keskusteluja jatkettavan Ilkka Kanervan kanssa Pohjois-Norjan Bodössä muutaman viikon kuluttua ...

-EU:n epävirallinen ulkoministerikokous Portugalissa: lokakuussa pidettävän EU:n ja Putinin tapaamisen valmistelua; hyviä keskusteluja myös Kosovosta ja Keski-Aasiasta ja Turkista.

-Turvall.pol. mietintö odotettavissa marraskuussa. Kv- valmiudet korostuvat, samoin rakenneuudistukset ja yhteistyö Norjan kanssa. Pohdiskeluja puolustusbudjetin säästötarpeiden välttämättömyydestä tehtäessä tilaa kv-operaatioille. Ruotsi pysyy varmasti Afganistanissa yhdessä Suomen ja Norjan kanssa. Kosovon rooli pienenee, Norjan kanssa Ruotsi menee Darfuriin. Tchad odottaa pöydällä YK:ssa ja EU:ssa.

-Bagdadissa ulkoministeri Zebarin kanssa; illallisella hänen kotonaan mukana myös muita ministereitä. Tapasi myös pääministerin. Suora pressikonferenssi tv:ssä.

-Artikkeli "Signaali Turkille" International Herald Tribunessa yhdessä Italian ulkoministeri Massimo d´Aleman kanssa.

Ulkoistettua arvokeskustelua

Iisalmi ja Kiuruvesi ovat kokoomuspoliitikkojen ansiosta nousseet pääkaupungin tietoisuudessa turvallisuuskeskustelun aloitteiden teon keskiöön ensimmäistä kertaa 30 vuoteen. Suunnilleen näin olen yläsavolaisia Seppo Kääriäistä ja Elvi Kataista tulkinnut.

Epäilemättä Anneli Jäätteenmäki muistaa Tarja Halosen halunneen toiselle kaudelle profiloitumaan arvojohtajaksi, mutta minkälaista keskustelua hän on saanut aikaan?

Eräässä blogissa Suomi arvioitiin ainoaksi maaksi DDR:n jälkeen jossa poliittinen johto on ulkoistanut arvokeskustelun salaiselle poliisille.

Usein hoettu väite "Ruotsissa poliittinen keskustelu on valovuoden meikäläistä edellä" taitaa pitää paikkansa. Yksin ulkoministeri Carl Bildt näyttää osallistuvan bloginsa kautta aktiivisemmin kuin meidän koko nykyinen ja entinen poliittinen eliitti (presidentti, hallitus, eduskunta) yhteensä.

Suomen turvallisuushaaste ei taida olla niinkään Venäjä, vaan ennenkaikkea Ruotsi, joka on -jälleen kerran- jättämässä tyhjiön Suomen selän taakse. Siellähän on radikaalisti muokattu ajattelua sen jälkeen kun on todettu ettei Venäjä ole heille enää uhka, ainakaan nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Jotkut pelkäävät sivistystä

Piispojen ammattikunnalle oli parintuhannen vuoden ajalta kertynyt pelottava määrä tietoutta ihmisluonteen pimeimmistäkin puolista onnettomien "ripittäytyessä".

Aikojen kuluessa sivistystason noustessa ihan tavallinenkin ihminen on voinut oppia näitä juttuja ymmärtämään, mistä kiitos kuuluu myös Juha Seppälän kaltaisille moderneille läntisille kirjailijoille.

Piispa Björkstrand tuntui tämän tapauksen —kirkko antamassa suojaa yhdelle maahanmuuttajalle— yhteydessä eilen aamutv:ssä haikailevan yleisemminkiin menneisyyteen "halujen herran" valtakauteen; päästä päättämään ihmisten kohtaloista ilman dokumentoitua henkilöhistoriaa; nuuhkailemaan valituista valituimpia tunnepohjalla pienestä aatelisten kaveriporukasta.

Syntyy uusia legendoja

Kuullostaisi uskottavammalta, jos Ritva Haavikko väittäisi kyynelten vierähtelevän Pentti Saarikosken muistoksi pikemmin Kallion daamien kuin nuorten Joensuun yliopiston"itkijänaisten" poskilla.

Saarikoski jos kuka oli itäsuomalaisten silmissä pääkaupungin kapakoiden boheemi, joka vain tuotiin Valamoon, jotta sinne syntyisi uusi legenda. Vähän samaan tapaan kuin Ben Zyskowicz talutettiin viikolla moikkaamaan lehmiä Kiuruvedelle.

Eikös tämä Haavikko muuten ole palkittu teoksestaan jonka aiheena oli hevonen taiteessa? Pysyisivät pilttuussaan.