29.11.2020

Silloin tietää rakentavansa kalliolle, ei hiekalle

Hallituksen nimittämää Metropolipolitiikan yhteistyöryhmää johtaa ymäristöministeri Krista Mikkonen joka lapsuuden muistoissaan leikkii sotaa poikien kanssa Korian taajamassa. Puolustusministeri Antti Kaikkonen on syntynyt Turun varuskuntamiljöössä isänsä toimiessa varuskunnassa kemistinä; korkea esimieheni kauppa-ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos kehuskeli sotajermukokemuksillaan ihaillen Mauno Koivistoa.

Heitä kaikkia sotakuplassa suojelee muikeasti myhäilevä don Eero, jonka ammattikunnalle on kertynyt vuosisatainen taistelijoiden muistoarkisto kuninkaan sotapäälliköiden mukana turvallisesti etulinjan takana kirjaillen.

Kehittyneempää olisi myöntää, että suomalaisia, kuten muitakin sivistyskansoja, yhdistää äidinkieli. Se on kieli, jonka äiti on kehdon vierellä lepertelemällä vauvalle siirtänyt samalla tavalla kuin on itsekin sen omalta äidiltään oppinut. Niin kauan kuin tuo yhteys säilyy, ei tarvitse pelätä heräävänsä kasakan nauruun. Paitsi dosentit herätetään ruotsiksi, ja Juha Sipilä.

Pitää tunnustaa biologinen äitinsä ja isänsä, muutenhan voisi luulla pudonneensa jostakin pilvistä, sen sijaan pyhän hengen yllytyksen ottaa toisen alue haltuun suojatakseen sen, voi huoletta kiistää.

25.11.2020

Stadin kundit Jumalan asialla

Ilmoittaudutaan ehdolle Helsingin pormestariksi kuin oltaisiin siirtomaaherroja. 

Diletantin sattumalta kuulin useampi vuosi sitten radiosta sosiologi Erik Allardtin muistuttavan demokratian mallien maailmalla poikkeavan toisistaan hyvin paljon, joten pitää olla varovainen ennen kuin alkaa vertailemaan erilaisia vähemmistösuojia keskenään. Suomen mallia hän kehotti ymmärtämään nimenomaan Suomen olosuhteisiin sopivana. Pitämään mölyt mahassa.

Oli syntynyt ajatus ihmisen päässä kirjaan ”Rooma opettaa” (2015). Jokainen on ajattelija, ei siihen tarvita junan tuoman yli-ajattelijan poikaa Sonkajärveltä, ei Teppo Turkkia, ei Pekka Mervolaa eikä Antti Holmaa

Uusi ajatus vahvistuu. Reilun kymmenen ikäisenä häntä oli muistuteltu maalaisia kohdeltavan kuin mustia poikia Afrikassa. Sotien historian taakka ja aatelisveren paino kirpoaa hartioilta. Ihmisillä on muutakin tekemistä kuin suojella kartanoita haltuunoton ja suojauksen nimissä. Silloin tietää rakentavansa kalliolle, ei hiekalle.

18.11.2020

Sotien historian taakka ja aatelisveren paino

Italialaisten vastarintaliikkeiden kokemuksista syntynyt uusajattelu - mitä kevyemmät ideologiset rakenteet ihmisillä on yläpuolellaan sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä – viehätti hetken Paavo Väyrystä, kunnes veri alkoi vetää takaisin kaksintaisteluun Juha Sipilän kanssa vanhan rahavallan suosikkipalvelijan paikasta, johon kylläkin on valmistettu uusi mestari inkvisition opeilla."Yks voima sydämehen kätketty on, se voima on puhdas ja pyhä". Åbon tohtori vs. kirkkoslaavin tohtori. 

Hetken flirttailu uusajattelun kanssa synnytti Väyryselle rehellisten sielujen kätilöiminä kaksi tynkäpuoluetta, Kansalaispuolueen ja Seitsemän tähden liikkeen. Paljon paremmin ei ole käynyt Hjallis Harkimon LiikeNyt-puolueelle, eikä Erkki Tuomiojalle vartavasten Helsingin Yliopiston yhteyteen perustetulle Historioitsijat ilman rajoja-yhdistykselle (HIR). Kävi kuten oli kirjoitettu: vuoret järkkyivät, syntyi vikisevä hiiri. 

Paavo Väyrynen/Juha Sipilä/Matti Vanhanen on sitä politiikalle, mitä Jari Sarasvuo/Jan Vapaavuori/Hjallis Harkimo taloudelle ja viihteelle. Ajattelijan palvelijoita. Luottamus. Omaisuuserien pyörimiselle on vain yksi suunta: kasvaa entisestään, Tosin Petteri Orpo on pannut paremmaksi taisteltuaan pankin pääkonttorin kulissit isänmaan maanperälle.

Elämän ei kuitenkaan tarvitse olla yhtä kiven pyörittämistä, vaikka Marx oli saanut monet niin uskomaan. Hän ei tuntenut ihmisluonnetta, kuten italialaiset vastarintamiehet osoittivat.

14.11.2020

Ihmisen kokemuksia sotakuplassa

Kirjallisuudenharrastaja K kirjoitti Uuden Suomen blogikeskusteluissa ajatuksen menevän näin: rehelliset sielut pyrkivät Tamminiemen lastenkutsuilla 1960-luvulla strategisesti ohjaamaan suomalaisen nuorison ajattelua turpeeseen eteläeurooppalaisten nuorten ironisoidessa etteikö kulttuuri - Jumala, halujen Herra, tai millä nimellä kukin ilmiötä kutsuukaan - olekin jotain joka luo mielihyvää antamalla elämään merkityssisältöjä. 
Entä jos kysyy pohjoiskorealaiselta tai suomalaiselta miksi et kritisoi valtion johtoa, saa vastakysymyksen, miksi pitäisi?, hehän edustavat meitä, jos kritisoisin, arvostelisin itseäni, eihän se sovi, Ruotsinkieliset keskustapoliitikot kiirehtivät valitsemaan Paavo Väyrysen keskustan puoluehallitukseen.

Toisessa blogikeskusteluissa K arveli, että taitaisi olla tehokkaampaa hurmata joku olemassa oleva puolue kuin perustaa aina vaan uusia, eihän Hjallis Harkimokaan mitään ole saanut aikaan jätettyään kokoomuksen jossa ei viihtynyt ilman vertaisiaan ajattelijoita. Siellä on tilataksin penkillä vapaita paikkoja.

K koki itsensä melkoiseksi harvinaisuudeksi US:n palstoilla koska oli matkustellut idässä myös NL:n aikoina, ja käynyt uudella e-viisumilla kerran Pietarissa viime tammikuussa. Kaikki toimi soromnoo. Yhtään ruplaa ei tarvinnut vaihtaa, kaikki maksut toimi kortilla. Nätti Airbnb- yksiö keskikaupungilla maksoi 15€ yö. Vuokraemäntää kertaakaan näkemättä homma sujui whatsapp’lla. Luksusbussilla kuusi tuntia, mutta menetteli kunhan ei ota tavaksi. 
NL:n aikana Eremitaasi- käynti oli sattunut samaan aikaan siellä olleen Suomi-teeman kanssa jolloin pysähtymätön väenpaljous ohitti Gallen-Kallelan Kullervon kirous-maalauksen ilman että kukaan olisi sitä vilkaissut edes K:n omaksi Leningradin oppaaksi junalla Moskovasta tulleen kuvankauniin opiskelijattaren vuoksi. 
Siitä tuli maininta keskustelussa. Parin päivän kuluttua pääministeri Sanna Marin nähtiin Kalevala-korun mainoksissa.   

Välipuheena K arveli että ilmeisesti jotain suurta on sotakuplassa tapahtumassa, koska hallitus on nimennyt keskuudestaan Metropolipolitiikan yhteistyöryhmän muutamalla ulkopuolisella täydennettynä. Eikö ruotsalaisen raivaama vähemmistöasema, jonka kokemuksia parhaillaan jaetaan strategisesti naisten kanssa tukemalla näitä heikompina astioina julkisuuden etulinjaan, enää kestä päivän valoa? Joudutaankin myöntämään kulttuurisen viehätysvoiman säteilevän yksilöistä, joten naisiakaan ei pitäisi kohdella laumasuojattuna massana, edes marimekko-ministereinä, vaan kutakin ainutkertaisena persoonana. Ihminen on kaikki. Sitten luettiin aamun Hesarista ettei Jan Vapaavuori halua jatkaa Helsingin pormestarina.

Seuraavassa episodissa K kirjoitti äskettäin kuolleen sosiologi Erik Allardtin varoitelleen suomalaisia vertailemasta omaa yhteiskuntamalliaan muihin. Vertailu kun saattaa johtaa hyvin erikoisiin johtopäätöksiin. Vähemmistöajattelumme onkin luotu yksinomaan Suomen olosuhteisiin. K jatkoi ranskalaisia mukaellen, että suomalaisia, kuten muitakin sivistyskansoja, yhdistää äidinkieli. Se on kieli, jonka äiti on kehdon vierellä lepertelemällä vauvalle siirtänyt samalla tavalla kuin on itsekin sen omalta äidiltään oppinut. Niin kauan kuin tuo yhteys säilyy, ei tarvitse pelätä heräävänsä kasakan nauruun. Paitsi  dosentit herätetään ruotsiksi. Ja Juha Sipilä.

K muisti lukeneensa Jussi Halla-ahon periytyvän äitinsä puolelta pohjanmaalaisesta ruotsinkielisestä pappissuvusta jossa ylioppilaiksi on keskeytymättömästi luettu 1700-luvun lopulta saakka. K:n isä Ylä-Savossa oli käynyt lyhennetyn kansakoulun, itse hän kuuluu suvun ensimmäiseen ylioppilaspolveen 1970 luvulta. Oppikouluja maalaiskylille oli perustettu vasta edellisellä vuosikymmenellä. K päätteli Halla-ahoa harjattavan hillotolpalle inkvisition opilla. "Yks voima sydämehen kätketty on, se voima on puhdas ja pyhä".
Luettiin puolueen päättäneen viikko sitten asettaa Halla-aho Helsingin pormestariehdokkaaksi, joskin oli unohtunut tiedottaa siitä medialle.

13.11.2020

Tohtorit heräilemässä

Kommunistisessa Tsekkoslovakiassa toisinajattelija Vaclav Havel saattoi saada kutsun puolitutun toimittajan kotiin juttelemaan luottamuksellisesti, mutta yllättyi katkerasti kuullessaan äänensä valtion radion lähetyksessä. 

Suomessa Sitra poimii heikkoja signaaleja:

https://www.sitra.fi/julkaisut/tutkain-heikkojen-signaalien-tyopohja/

Jussi Halla-ahoa harjataan huipulle inkvisition opeilla. ”Yks voima sydämehen kätketty on, se voima on puhdas ja pyhä”. Hän periytyy äitinsä puolelta pohjanmaalaisesta ruotsinkielisestä pappissuvusta jossa ylioppilaiksi on keskeytymättömästi luettu 1700-luvun lopulta saakka.

Jos tuntuukin pitkältä Ion Mittlerin US-blogissa varhain 13.11. aamulla nähtyjen kommenttien herättämän uutisen matka julkisuuteen perussuomalaisten viikon vanhasta päätöksestä asettaa Jussi Halla-aho Helsingin pormestariehdokkaaksi, niin tässä vasta onkin seikkailtu Paavo Väyrysen asettamisessa keskustan ruotsinkielisten ehdokkaaksi puoluehallitukseen. 

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/paavo-vayrysen-paluu-keskustan-ytimeen-ei-ehka-ole-lapihuutojuttu-valinnan-tehnyt-ruotsinkielinen-piiri-venyttaa-saantoja-ja-pimittaa-tietoja/

Väyrynen kuuluu runoilevan psykiatri Claes Anderssonin "över människan" koulukuntaan, jossa piti ensin suorittaa tohtorin tutkinto ennen kuin voi herätä ajattelemaan.

11.11.2020

Äidinkieli arvopohjaksi rahan sijaan

Mikä kansaa yhdistää?

Äskettäin kuollut sosiologi Erik Allardt varoitteli suomalaisia vertailemasta omaa yhteiskuntamalliaan muihin. Vertailu kun saattaa johtaa hyvin erikoisiin johtopäätöksiin. Vähemmistöajattelumme onkin luotu yksinomaan Suomen olosuhteisiin.

Ranskalaisia mukaellen voisi luulla, että suomalaisia, kuten muitakin sivistyskansoja yhdistäisi äidinkieli. Se kieli, jonka äiti on kehdon vierellä lepertelemällä vauvalle siirtänyt samalla tavalla kuin on itsekin sen oppinut. Siksi ei tarvitse pelätä heräävänsä kasakan nauruun. Paitsi dosentit herätetään ruotsiksi.

Jussi Halla-aho periytyy äitinsä puolelta pohjanmaalaisesta ruotsinkielisestä pappissuvusta jossa ylioppilaiksi on keskeytymättömästi luettu 1700-luvun lopulta saakka. Minun isäni Ylä-Savossa oli käynyt lyhennetyn kansakoulun, itse kuulun suvun ensimmäiseen ylioppilaspolveen 1970 luvulta. Oppikouluja maalaiskylille oli perustettu vasta edellisellä vuosikymmenellä.

Halla-ahoa harjataan huipulle inkvisition opeilla. ”Yks voima sydämehen kätketty on, se voima on puhdas ja pyhä”.

Paljon olisi kirjoitettavaa, eikä siihen tarvita pappilan poikia, pikemminkin päinvastoin. Ei oikein ymmärretä että läntisen ajattelun, meidän mielestämme kaikkein kehittyneimmän ajattelun radikaali kehitys on seurausta molempien totalitarismien konkurssipesistä. Kommunismista on saatu perintönä auktoriteettien aseman epäily, mutta sitähän ei Suomessa voida myöntää koska useat rohkeimmista olivat olleet ainakin jossakin elämänsä vaiheessa kommunisteja, niin Calvino, Camus kuin Sartrekin. Täällä eletään sotakuplassa, jossa ei uskalleta olla ylistämättä Mannerheimia filosofina.

11.11.20 digi- HS:n artikkeli Tasa-arvon tienraivaajasta kannattaa lukea.

Jutussa kerrotaan ihailevaan sävyyn 1800-luvun lopuilta lähtien aviottomien lasten auttamiseen erikoistuneesta sosiaalidemokraatti Minna Sillanpäästä, mutta ei kerrota kuinka siihen aikaan Suomessa oli paljon venäläisiä sotilaita jotka vieraskielisinä hurmasivat suomalaisia tyttösiä, kuten ruotsinkieliset kirkonmiehetkin ovat aina tehneet. Siitähän Iisalmen pappilan poika Juhani Aho on tunnettu esimerkki.
Jo vanhan testamentin teksteistä ilmenee naisten herkkyys vieraskieliselle puheelle. Niinpä latinankielinen lähetystyö saapui näille perukoille saakka melko vaivattomasti. 
Kehittyneempi ajattelu korostaa kansan omakielisen hallinnon roolia sivistyksen pohjana.

7.11.2020

Kulttuurinen viehätysvoima syntyy yksilöistä

Ilmeisesti jotain suurta on sotakuplassa tapahtumassa, koska hallitus on nimennyt keskuudestaan Metropolipolitiikan yhteistyöryhmän muutamalla ulkopuolisella täydennettynä.

https://valtioneuvosto.fi/-/1410903/metropolipolitiikan-yhteistyoryhma-asetettu

Eikö ruotsalaisen raivaama vähemmistöasema, jonka kokemuksia parhaillaan jaetaan strategisesti naisten kanssa tukemalla näitä heikompina astioina julkisuuden etulinjaan, enää kestä päivän valoa?

Joudutaankin myöntämään kulttuurisen viehätysvoiman säteilevän yksilöistä, joten naisiakaan ei pidä kohdella laumasuojattuna massana, edes marimekko-ministereinä, vaan kutakin ainutkertaisena persoonana. Ihminen on kaikki. 

4.11.2020

Kirjailijalla on asiaa

Kirjallisuuden harrastajien iloksi kirjailija Juha Ikonen on ollut yön yli kommentoimassa Yle:n studiossa USA:n vaaleja. Entiset ulkoministerit Erkki Tuomioja ja Timo Soini olivat tunnettuina kirjoittajina päässeet illalla Maikkariin samalle asialle.

Oman kirjansa julkaissut Esko Aho nähtäneen pian ruuduissa, tai ainakin kirjastossa jota kutsutaan johtavan kaupunkisuunnittelija Oden vieraskielistä nimeä suomentaen Oodiksi koska hänen rouvansa toimii siellä johtajan virassa.

Antti Rinteen hallitus tuli ratikalla kirjasto Oodiin julkistamaan ohjelmansa, jota sitten ministerit esittelivät kirjastoissa eri puolilla maata, Sanna Marin mm. Kirkkonummella.

Etelä-Euroopan sotien jälkeiseen kehitykseen perehtyneen Milan Kunderan mielestä vain kirjallisuus pystyy ilmaisemaan koko elämän moninaisuutta riittävästi.

Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...