Torpparin poika Herman Ristiinasta kävi alkeiskoulua 1800-luvun puolivälin paikkeilla Mikkelissä, ja sai yksityisopetusta rovasti Olsonilta ennen kuin ryhtyi sotilaaksi ulkomaiden kentille! Suomeen palattuaan hän teki pitkän työuran pankkimaailmassa.
28.9.2020
Mikkelin poika maailmalla
25.9.2020
Astian makua
Paavo-Erkki myhäilee muikeasti Sannan asetuttua elegantisti niihin mannermaisiin pöytiin joissa päätöksiä tehdään. Malja on täytetty. Hieno ihminen.
Hävittäjät kuuluvat kokonaisuuteen, kuten puskajussiosastomme, joita on eduskunnassa päiväkausia sorvattu Haaviston Pekan läsnäollessa muuttumattomuuden turvallisuuspoliittiseen selontekoon.
Onneksi läntisen ajattelun rehelliset sielut kääntävät kelkkaa hyvin sukkelasti, kun on sen aika. Yksilön vapauden aate menestyy lopulta myös täällä pohjan perukoilla. Taiteilija oli jo aamu-tv:ssä kansallispuku päällä. Olemmeko olleet niin tyhmiä? kysellään kuin absoluutin romahdettua NL:ssä.
20.9.2020
Ei enää sotaa
Iisalmen radio Sandelsissa mainostetaan Jussi Halla-ahon valmistamisen um:n hillotolpalle jatkuvan viikonlopun maakuntakiertueella Pohjois-Savossa, sen sijaan että menisivät Strömsön kylille kertomaan ettei ketään muutoksen keskellä jätetä tai maaliteta saati muiluteta, vaan jokainen voi löytää itsestään hyvän ihmisen alkion lopettaen kuvittelemasta pudonneensa jostakin pilvistä. Kukin voi toteuttaa ihmisen mittakaavaa tunnustamalla biologisen äitinsä ja isänsä, kiistäen "pyhän hengen" yllytyksen ottaa toisen alue haltuun suojatakseen sen.
16.9.2020
Politiikkaan pystyvät broilerit
Matti Vanhanen oli muutaman vuoden Perheyrittäjien (Berner, Hartwall, Fazer, Paulig jne.) palveluksessa huutoetäisyydellä eduskunnasta Storyvillen talossa, varmistuen, että isoveljeä kannattaa kutsua politiikassa vähemmistöksi koska tällä voi olla rahat, ts.pelastuminen peukalon alla. Erkki Tuomioja Historioitsija ilman rajoja, sekä Paavo Väyrynen Kansalainen puolueessa, makustelevat sanontaa tilataksin ylemmällä tasolla valmiina Italian kävijää harjaamaan. Jussi Halla-ahoa valmistetaan um:n hillotolpalle.
10.9.2020
Runoilevan psykiatrian tähtihetkiä
Ikuinen seurakuntanuori Annika Saarikko kiinnostui politiikasta Matti Vanhasen esimerkin rohkaisemana Anneli Jäätteenmäen kaaduttua 2003.
Vanhanen kirjoitti noihin aikoihin eduskunnan suuren valiokunnnan pj:nä yhden miehen muistion EU:n syntyhistoriasta päätellen Suomen haluavan olla mukana sitomassa Saksan kädet jotka olivat käyttäytyneet sotien melskeissä huonosti.
Saarikko haluaa pitää suomalaisten kädet sidottuina, koska 1918. Omistajan asialla, kuten mennessä ajassa täysin erilaisissa olosuhteissa kirjoitettuihin teksteihin runoileva psykiatria yliopistolla. Valituista valituimpina. Eduskunnan nurkalle puuhataan Claes Anderssonille muistolaattaa.
Sanovat filosofian kuolleen jokaisen ollessa filosofi
Jokainen voi löytää itsestään hyvän ihmisen alkion lopettaen kuvittelemasta pudonneensa jostakin pilvistä. Sen sijaan voi toteuttaa ihmisen mittakaavaa tunnustamalla biologisen äitinsä ja isänsä kiistäen pyhän hengen velvoituksen sotaan.
5.9.2020
Kunnia vaikuttajaviestinnälle! Slava!
Huomasin nettilehdessä Antti Kurvisen huudahtavan kissankokoisesti, että muutosta johdetaan komentosillalta! Nuoren miehen nimi oli jäänyt mieleen hänen komenneltua Paavo Väyrystä pystyttämään teltan marketin nurkalle poliittista työtä varten. Olin myös lukenut Hitlerin koonneen teini-ikäisiä teräsnyrkiksi viimeisenä keinonaan.
Luulen Kurvisen saaneen ”komentosillan” lapaansyöttönä Vaikuttajakiihdyttämöstä. Sieltä päin ideoitiin Hjallis Harkimon LiikeNyt:iä joukkoistetuksi puolueeksi jatkamaan pitkää seurakuntatyön perinnettä opettaa väki lapsellisen kuuliaisiksi käskyjen noudattajiksi. Samanlaisia sävyjä kuultiin Väyrysen Kansalaispuolueen perusteluina ryhtyä kuninkaan hillotolpan asiamiehiksi omistajan päättäessä.
Kunkin kansan historiasta löytyy paras ilmaisu kuhunkin tarpeeseen, sanovat italialaiset modernistit, koska kaikkea on ollut ennenkin. Mikä on suhteesi komentosillalta tuleviin viesteihin? Saatko syötön lapaan, otatko kopin? Vaikuttajaviestintää jota pääministerin puolisokin tekee työkseen.
Juutalaisten kohtalon tietäen jokaisen pitäisi miettiä tykönään suhteensa pelastajaan, suojelijaan, Jumalaan tai millä nimellä raskasta ilmiötä kutsuukin. Komentosilta tuo pohdinnan lähemmäksi pitkää sotaista historiaamme. EU:n tarkoitus on perustajiensa mukaan ollut tuoda arkeen keveyttä ja iloista naurua.
Katri Kulmuni oli siepannut kopin viestintätoimiston helikopteriperspektiivitason ideoista ottaen nimiinsä avaruushallinnon ja sisunautit. Ne vierailisivat runoilevan psykiatrian riemukaudella Kuuhun perustetun natsiyhteisön luona. Siitähän on tehty elokuvakin.
4.9.2020
Näin minä Jokeri- lennon tussahduksen koin
Yle uutisoi Jokerien tilauslennon Minskiin peruuntuneen. Syntyi vaikutelma, että Finnair oli lennon perunut koska pelkäsi menettävänsä omistajan luottamuksen poliittisessa paineessa. Finnair sai nykyisen pääjohtajansa Nordea-pankista. Omistaja päättää Suomessa, kuten nähtiin myös Antti Rinteen tapauksessa. Omistajan ei pitäisi olla kasvoton, eihän eletä Pjongjangissa.
3.9.2020
Itsekritiikkiä, kiitos.
Kannattaisiko kysyä miksi Sauli Niinistö soitteli EU:n nimissä Putinille pyytäen Navalnia tutkittavaksi Berliiniin? Entä mitä tekee EU:n entinen vakoilupäällikkö Ilkka Salmi joka palasi Brysseliin viihdyttyään sisäministeriön päällikkönä Helsingissä vain tovin? Hänellä oli sormi EU:n napilla kun Ukrainan kriisi alkoi kiehua yli.
Pitäisikö perehtyä omaan aktivistiperinteeseemme, nimi Eugen Schauman esimerkkinä? Varsinainen salapoliisikansa.
Kuten sanotaan, suuret sysäykset Suomen uudistumiseksi ovat aina tulleet ulkopuolelta, eiväkä -30 luvun näköisistä puoluekokouksen tuhansien lippujen rivistöistä, tai satojen puolueaktiivien ohjelmaseminaareista.
Ehkäpä vuorineuvos Mikko Helander näki myöhemmin eilen illalla NatGeoChanelilla tunnetun englantilaisen Michael Palinin matkaraportin P-Koreasta. Kysyttäessä paikalliselta oppaalta miksi he eivät kritisoi valtiojohtoa, vastattiin ettei ole mitään syytä koska johtajat edustavat kansaa, jos kritisoitaisiin, kritisoisimme itseämme, eikä sitä tarvita. Niinhän meilläkin, valitaan putinilaisilla prosenteilla ja ollaan yhtä hymyä.
Kaahaus Espalla
Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...
-
Kaksi kuukautta sitten 31.8.2024 huomasin tutussa Roomassa seisovani vapaana asiantuntijana pienen aukion laidalla joka on googlen kartassa ...
-
- Välineellistettyä massamuuttoa, ideoita Kordelinin Säätiön (vm.-18) sylttytehtaasta: faktantarkastajat, vaikuttajaviestintä, Sanna jost...
-
Uutisoidaan eräälle Rönkkö -nimiselle myönnetyn yliopistotason palkinto. Ei niitä, joita kerättiin kaasutettaviksi. Asiantuntijatasoa. Ehkä...