29.1.2016

Aktivistien henki elää



Olli Immosen visio oli hänelle syötetty kopio Suomen pakkovenäläistämisen vastustajien ajalta yli sadan vuoden takaa:
Haaveissamme on vahva, rohkea kansakunta joka voittaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tämä ruma kupla jossa viholliset elävät, pian purskahtaa miljooniksi palasiksi. Elämämme kietoutuvat hyvin ankaralla tavalla. Nämä ovat päiviä, jotka ikuisesti jättävät jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen Suomen kansan puolesta.Voitto on meidän.
Siihen aktivistikampanjaan liittyvät nimet Eugen Schauman, Ernst Tandefeldt ja Lennart Hohenthal, siis Suomen historian tunnetuimmat poliittiset murhamiehet.

Jos, Petri, lainaamasi "visio" olikin siinä ajassa käypää valuuttaa, niin ei lainkaan nyt kun elämme täysin erilaisessa ajassa jossa haetaan modernin maailman ratkaisuja.

Me tämän päivän suomalaiset olemme luku- ja kirjoitustaitoisia miltei jokainen, vaikka se oudolta väitteltä tuntuukin esim. sdp:n kohdalla, koska heille näyttää riittävän että yksi tohtori Erkki Tuomioja hallitsee molemmat taidot.

Kansanmies Immosta käytettiin yllytyshulluna höynäyttämällä ottamaan omiin nimiinsä likipitäen suora käännös ehkä itsensä Eugen Schaumanin käyttämästä tekstistä.

Et kai Petri ihan tosissasi usko että turvavartijana toiminut Olli olisi itse pystynyt noin sofistikoituneeseen englanninkieleen? Ennen kuin häneltä ehdittiin kysellä, hänet lähetettiin muutaman viikon lomalle kaukomaille!

Wikipediasta löytyy paljon materiaaalia suomenruotsalaisista aktivisteista. Kuka muuten rehvastelikaan sinikeltainen kravatti kaulassaan Ukrainan kriisin tiimellyksissä? Mihin henki olisi hävinnyt, mutta miksi he eivät ota omiin nimiinsä?

28.1.2016

Päivystävä presidenttiehdokas Petri

Kirjassani kerron Italo Calvinon 1960-luvulla julkaisemasta romaanista Näkymättömät kaupungit, jossa seikkaillaan mm Leonia-nimisessä kaupungissa.
Sen kulutushullujen asukkaiden kasaama jätevuori lopulta romahtaa heidän päälle. Suomeksi siis Törkylä, ruots. Enhet eli  Unitas (lat.).

----------

Vasta poistuttuani Bembölen (suom. Hölmölä) kahvituvalta - kirjoitin em. kommenttini Calvinosta siellä kännykällä - oivalsin lukeneeni siinä kahvipöydässä kännykästä uusia historiallisia tulkintoja sisältävän Erkki Tuomiojan bloggauksen koskien Olof Enckellin elämästä julkaistua teosta.
Huomasin siellä myös HBL:ssa mainoksen runomatineasta Claes Anderssonin kuvalla höystettynä. Minulle oli ollut aikaisemmin melkoinen yllätys oivaltaa Anderssonin myöntäneen saaneensa voimakkaita nuoruuden vaikutteita avoimesti natseja ihannoineelta merikapteeni-isältään.
Tuomioja sivuaa samaa ilmiötä kulttuuriälykön voidessa olla yhdessä ajassa vasemmistohumanisti että seuraavassa hetkessä natseja sympatiseeraava. Kunhan pitää etäisyyttä kansan syviin riveihin???

26.1.2016

Kekkonen tässä ajassa olisi tosiaan ideaa!



Tavikset saisivat kokea olevansa nykyaikaisia läntisiä ihmisiä; omia rajojansa rikkovia, uusia maailmoja suunnittelevia eurooppalaisia. Onhan näitä valtionkamreereja nähtykin.

Semmoinen Kekkonen tarvitaan joka kaataisi ensitöikseen Dianapuistoon pystytetyn hillotolpan tarpeettomana koska jokaisella miehellä on jalkovälissä oma hillotolppa joka näitä tuulipukunaisia kovin kiinnostaa.

Kysymys on ihmisluonteen paljastumisesta. Mallia pitää hakea sieltä mistä sitä ennakkoluulottomat luulevatkin löytävänsä, siis Etelä-Euroopasta ja tietenkin myös Ruotsista. Helsingin Yliopiston politiikkaan toimittamat dosentit joutaa palauttaa tutkijankammioihinsa.

http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210445-suomalainen-puupaakansa

23.1.2016

Läntisen ajattelun vaaroista



Omaan ajatteluuni erään käännekohdan muodosti arkkipiispa John Vikströmin -90 luvulla iltapäivälehdelle antama haastattelu, jossa hän varoitteli suomalaisia ranskalaisuudesta - siinä kun ihminen luulee voivansa itse selittää läntisen ajattelun syvimmät synnyt ja korkeimmat kaaret. Hän näki silmiensä edessä Ranskan vallankumouksen kauheuksia ja kuuli korvissaan kansanjoukkojen huutoja.

Ulkoministeri Timo Soinissa kiteytyy tämän päivän "vikströmiläinen porvoolaisuus". Vaalikentillä ärjynyt leijona on paljastunut Dianapuiston vihreän laitumen äärellä hillotolppaa nuoleskelevaksi lampaaksi.

http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210371-kokemuksen-arvo

11.1.2016

Presidenttiainesmiehille

Uudessa Suomessa blogia pitävä presidenttiehdokas Petri Hirvimäki on perustanut kesäkuussa 2014 poliittisen liikkeen nimellä E-liike.net. Saman kuukauden (6/14) aikana olen maininnut omassa blogissani nimet Herlin, Ehrnrooth ja Arendt.

Jos meillä on vähänkään sydäntä, kysymme kuka tai ketkä ovat olleet ideoimassa Petri Hirvimäelle sähköjäniksen roolia vähän Aleksander Stubbin tapaan?

Eräs Nokian aikainen työkaverini tuntee Stubbin isä Göranin, ja niinpä hän on ollut useamman vuoden huolissaan miten tavallisesta perheestä lähtöisin olevalle Alexanderille suomalaisen politiikan pimeyden voimien syleilyssä lopulta käy.

Ns. toisinajattelijoiden (Havel, Kundera) teksteistä on luettu kulttuurin sivistystasoa voitavan arvioida sillä perusteella miten ihmisarvo näyttää tavallisten ihmisten silmissä toteutuvan yhteiskunnan vaikuttajayksilöiden kohdalla.

Jos minä olisin Petri pyrkimässä presidentiksi, kehottaisin ihmisiä oravanpyörässä juoksemisen sijaan syntymään uudestaan - jo täällä maan päällä.

Ei ihmistä ole luotu pelinappulaksi eikä numeroksi suuren prosessijohtajan taulukoissa.

Usko, toivo ja rakkaus, suurin niistä on rakkaus. Todella suuri on pientä. Kuten kännykkä jossa toteutuu ihmisen mittakaava. Samoin internetissä ja IKEA:n kalusteissa, koska monella on tarve näpräillä käsillään kokoon jotakin uutta luovaa.


7.1.2016

Palkansaajien loukattuja sieluja

Nokian kiintotähdeksi valitun Jorma Ollilan johdolla yhtiöstä muodostui suomenkielisten maalaispoikien ylpeyden aihe. Ollilan jälkeen yhtiön keulakuvaksi nousi taloustoimittajien tilapäishäiriöksi leimaama Olli-Pekka Kallasvuo, jonka tilalle toimittajat ryhtyivät odottamaan kestomessiaaksi Niklas Savanderia, talousnobelin saajaksi veikatun optioajattelun rapakon takaa Suomeen tuoneen Nokian hallituksen jäsenen Bengt Holmströmin veroista näkijää.
Nokiaa seuranneiden parissa oli jo pitemmän aikaa ounasteltu milloin ”perheiden pojat” alkavat tosissaan kiinnostua yhtiön meheviksi paisuneista optioista. Lopulta Esko Aho, kulttuurisuvun edustaja Robert Andersson ja presidentin poika Marko pääsivät Nokian ylimpään johtoon melkein kuin odottelemaan, elleivät suorastaan pohjustamaan, yhtiön romahdusta. Marko Ahtisaari on sittemmin hiihdellyt Esko Ahon peräänsä jättämiä edellistalven latuja jonnekin Harvardin yliopistoon. Ennen Suomen kauttaan hänet tiedettiin lähinnä newyorkilaiseksi jazzmuusikoksi.
Ollila oli Casimir Ehrnroothin valinta. Minkäniminen mies johtaakaan nyt Kone Oy:tä, tuota yhtiötä jonka menestyksestä rehelliset sielut eivät voi unohtaa kiittää Kiinan jättitalouden talousboomin räjäyttämän talonrakennuksen tarvitsemaa hissituotantoa?
Linjaus noudattaa yleisempää Suomen politiikan koventunutta suuntausta: omistaja päättää, vikiskööt kokoomuskommentaattorit mitä hyvänsä "loukatuista palkansaajista"

6.1.2016

Korjaus:

 tänään Matti Apunen kirjoittaa Hesarin kirja-arviossaan istuneensa Tommi Uschanovin kanssa kerran lounaalla, siis ei useasti kuten 18.12. väitin:

4.1.2016

Venäläiset nuoret pitävät suomalaisia tyttöjä nukkeina

Presidentiltä hyvä puhe, joskin olen lukenut vain otsikon "Maassa maan tavalla". Itse täsmentäisin, että maakunnassa maakunnan tavalla, esim. Sveitsi jota pidetään kehittyneen demokratian esikuvana. Siellä yksilö voi valita minkä kielisessä kanttoonissa haluaa asua. 
Mitä kevyemmät ideologiset hallintorakenteet ihmisillä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä. Tavallinen sveitsiläinen ei edes välitä tietää minkäniminen tyyppi kulloinkin istuu liittovaltion presidentinhuoneessa.
Vain Suomessa toisen kyttäys on niin verissä, esim. UKK supolaisena, että vaikka "matrjoskan" ulkokuori on sinivalkoinen, on sisäkerros sinikeltainen. Ei tarvitse jemmata mikrofoneja seiniin tai lampunvarjostimiin, koska on omistajankieli.
Hesarille on kaivettu syksyn arkistoista esiin Matti Vanhasen kehut Aleksis Kivelle modernin ajattelun isänä.


Kaahaus Espalla

  Presidentinlinnan kautta, Pohjois-Esplanadi 32:n katukäytävälle saakka mersu törmäytettiin. HS:n kuva tapahtumasta on epäselvä, mutta puna...